Jo monia kuukausia vaivannut välilevyn luiskahdus oli edellisenä iltana tehnyt kävelyn mahdottomaksi: jotakin oli tehtävä. Tuskieni keskellä muistui mieleeni edellinen matkani sairaalaan noin 55 vuotta sitten. Tulirokkotartunnan saaneena oli matkan päämäärä silloinen kulkutautisairaala. Kuljettaja kyseli josko nuorta miestä kiinnostaisi kuulla sireenien ulvonta ja kuumeesta hehkuvin poskin ilmoitin mielipiteeni. Jonkinlaista ylpeyttä tuntien ajaa ujelsimme hoitopaikkaan muun liikenteen väistäessä meitä.
Mutta nyt eivät huutaneet hälytysäänet kuin jossakin selkänikamieni välissä vaatien kivun poistoa tavalla tai toisella.Poliklinikalla alkoi tuo tänä päivänä niin tuttu odottelu sairaaloittemme odotussaleissa. Maanantaipäivä on hoitohenkilökunnan mukaan viikon kiireisin ja yksi lääkäri hoitamassa niin lasten korvatulehdukset kuin murtuneet ranteet.
Selvisin neljällä tunnilla ja sain komennon keskussairaalan poliklinikalle. Mukana jo aikaisemmin otetut magneettikuvat kertoivat sen jonka jo tiesin. Yö siellä ja seuraavana päivänä takaisin odottamaan ortopedin lausuntoa.
17. – 23.11.2004 kaupunginsairaala osasto 3, huone 3, peti 3.
Minulla onneksi ikkunapaikka ja vaikka ei kiikaria ollutkaan niin tunnistin yhdeksän eri lintulajia. Iltaisin valtaisa naakkaparvi syöksähteli ikkunan takana: ne istahtivat pihan puihin ja jostakin syystä pyrähtivät vähän väliä huikeaan lentonäytökseen. Liekö jokin haukka tai pöllö ollut saalisretkellä?Kolmen hengen huoneessa ennätti käydä viisi potilasta, useimmat yhden yön lepäilijöitä päiväkirurgian puolelta. Viereisessä sängyssä viisi päivää kolaripotilas, kuljettaja nokkakolarissa. Polvi hajalla, kylkiluita murskana kiitos kuitenkin turvavyön, että henki säilyi. Hänen kanssaan selvitettiin maailman ongelmia: jäiköhän jokin vielä kesken?Henkilökuntana oli parvi enkeleitä jaksaen aina olla auttavaisia ja sopivasti osaaottavia olipa sitten kysymys yökön piipahtamisesta huoneessa yösydämellä tai vaikeamminkin loukkaantuneen potilaan vessamatkasta.
24. – 29.11. 2004 keskussairaala osasto 2, huone 4, peti 1.
Jo tulopäivänä ymmärsin eron. Sänkyyn päästyäni alkoivat valmistelut seuraavan päivän leikkausta varten: sydänfilmi, keuhko- ja lonkkaröntgen, verikokeet, henkilötiedot… Kaikki toimi kuin liukuhihnalla, jokainen tiesi tehtävänsä. Ymmärsin keskussairaalan tarkoituksen minun tilanteessani: mahdollisimman pian leikkaukseen ja pois jonoja pidentämästä.Spinalipuudutuksessa tehty leikkaus tuntuu onnistuneen hienosti; pieni epäily kirurgin ihmettelystä pyydettyäni puudutusta nukuttamisen sijaan osoittautui turhaksi. Kaikesta kiitos hienosti hoidetulle leikkaussalitoiminnalle!Vielä muutama päivä sairaalassa ja paaritaksilla opettelemaan toista kertaa elämässäni pieniä askelia.
30.11. – 10.12. 2004
Toipuminen menossa hyvää vauhtia. Muutaman kilometrin ulkokävely käy hienosti. Porin ja Merikarvian edustan pilaamisesta (mahdollinen Morenian soranottosuunnitelma) on menossa tiedotustilaisuus, ja minä en pääse mukaan!