Mekla Blogi

Niin siitä on lähes kaksi kuukautta kun viimeksi kuljin pitkin tuttuja rantoja Mäntyluodon ja Levon ympäristössä. Päivä oli kuin maaliskuussa kirkas ja aurinkoinen. Ojan reunalla pajunkissat ihmettelivät aikaista heräämistään; tiaisen laulunpätkä tuntui epätodelliselta. Edellisen päivän hirmutuuli oli asettunut vuorokaudeksi alkaakseen raivota taas seuraavana yönä.

Lintulajit olivat huvenneet muutamaan. Lintulaudan vakioasiakkaiden lisäksi pihaani ilmestyi muutama vihervarpunen ja urpiainen, kalalokki tähysteli sataman laiturilla, jossakin vihelsi punatulkku. Ilmeisesti myrskyisiin tuuliin kyllästynyt joutsenparvi aurasi tietään etelään; metsä oli lähes äänetön.

Oma mielenrauhani oli palautunut. Jo edellisenä yönä pysyin pitkään hereillä ja kuuntelin meren laulua. Jatkuva aaltojen iskeytyminen rantakivikkoon ja tuulen tuiverrus katolla olivat parasta terapiaa kahden kuukauden pakkoloman jälkeen. Meren tuomat ja särkemät jäänpalaset kiiluivat rannan hiekalla. Osa myrskyn heittämästä vedestä oli jäätynyt lammikoiksi, Levon koirarannan läpi
virtaava ojapahanen oli muuttunut pikkujoeksi ja oli osittain jäässä että sulana. Veden virtaus kulki lammesta pois ja lampeen takaisin. Oli ikään kuin vesi ei olisi tiennyt, missä sen paikka on.

Tuuli oli vielä edellisiltä päiviltä kovaa ja se tuntui täyttävän keuhkoni pakahdukseen asti rantahietikolla kävellessäni. Ehkä kaikki eivät voi ymmärtää, mikä suunnaton helpotus oli kulkea tuttuja rantoja odottaen jotakin. Jokainen askel ja katse rekisteröi tutut paikat, rinnassa läikähtivät aaltojen korkuiset tunnevyöryt, olin palannut kotiin.

Ainakin nyt on ollut aikaa paneutua kirjojen loputtomaan maailmaan ja havahtua toteamaan tietyt seikat.

Sairaala-aikanani keskustelin Porin rantojen lisääntyvästä rakentamisesta ja sain eräänlaisena kiitoksena kuulla: “kiva kun joku jaksaa ja viitsii tehdä jotakin asioiden hyväksi. Kyllä minäkin niin ajattelen, mutta kun en tiedä tarpeeksi noista asioista.”

Leszek Kolakowski kirjoittaa samasta asiasta: “Tietämättömyys ei vapauta meitä vastuusta; on tilanteita, joissa meidän moraalinen velvollisuutemme on olla selvillä” Ja kuinka hyvin hänen kuudetta periaatettaan kirjassaan “ihminen ilman vaihtoehtoa” voidaankaan soveltaa kaavoittamiseen eli näin sovellus menee: “Kaavaratkaisujen eettisen arvostuksen mahdollisuus. Tärkeimmät kaavoituspäätökset, jotka kaupunginhallitus tekee, ovat moraalisen arvostelun alaisia”.

Kolakowskin ajatukset kumpuavat suuremmista ideologioista kuin Porin rantojen jatkuvasta umpeen rakentamisesta. Mielestäni kuitenkin sanat voidaan sovittaa kaupunkimmekin asioihin. Eritasoiset esitykset löytyvät vaivattomasti Porin kaupungin nettisivuilta kaikkine pöytäkirjoineen (tosin vielä liitteet ovat jossakin hukassa), ja seuraamalla eri tiedotusvälineitä löytää tietoa mitä uskomattomimmista suunnitelmista.

Kuinka moni porilainen tänään on esimerkiksi ottanut huolekseen Morenia Oy:n suunnitelmat (nyt vielä YVA-vaiheessa = ympäristövaikutusten arviointiohjelma.) Tammikuun 25 päivään saakka kansalaiset voivat kertoa näkemyksensä hankkeen sopivuudesta. Ajatelkaamme vaikkapa vain liikennettä. Soran läjityspaikkoja ollaan suunnittelemassa sekä Mäntyluodon että Tahkoluodon satamien yhteyteen; maksimiautoluvuiksi soran edelleen kuljettamiseksi on laskettu vuorokaudessa jopa viisikymmentä (50) 40 tonnin täysperävaunua jo nyt aivan liian ahtaalle Mäntyluodon tielle. Kun vielä Porin Satamalla on ajatuksia Tahkoluodon kemikaalisataman laajentamiseksi, voidaan heittää hyvästit rauhalliselle kauniille näköalatielle Reposaarelta Kaanaaseen (uskaltaako enää edes todeta jätteenpolttolaitoksen aiheuttamaa lisäliikennettä Kemira Pigments Oy:n tehtaalle?)

Entäpä kymmenen vuoden suunnittelujakson jälkeen? Morenia Oy puhuu vain kymmenestä vuodesta; geologinen tutkimuskeskus toteaa hiekka- ja soravarannot sadoiksi miljooniksi kuutiometreiksi (Morenia havittelee neljää miljoonaa sorakuutiometriä kymmenessä vuodessa). Kukaan ei puhu mitään jatkosta: jos soravarannot kuitenkin maalla ovat vähäiset lienee selvää, että hiekanotto jatkuisi tämänkin jälkeen.

Myönnän, että tarvitsemme jatkossakin rakentamisen perusmateriaaleja, joihin varmasti hiekka/sorakin on laskettava. Mitä siis tehdä?

Tulevien vuosien aikana pitäisi kierrätyksellä saavuttaa parantaa huomattavasti jätejakeiden uusiokäyttöä. Tämä koskee kaikkea kierrätystä, siis myös purettavista ja korjattavista rakennuksista, maanteistä, jne. tulevia jätteitä. Näin on mahdollista korvata osa täytemaana käytettävästä sorasta betonimurskeella, vanhoilla tienpohjilla jne. Kalliopohjamme kestää louhia suunnattomasti ilman, että luontoon ei paljoakaan näkyviä jälkiä jäisi. Louhitut suojat voitaisiin ottaa tehokäyttöön mitä erilaisimpiin tarkoituksiin. Ja vielä: Porin Satama harkitsee 10 metrin väylän syventämistä; arviona tästä on esitetty 1,4 miljoonan kuution ruoppaamista. Miksi ei tätä massaa tai sen osaa hyödynnettäisi rakentamistarkoituksiin?

Tietenkin Morenia Oy:llä on vastaukset valmiina: me emme ole jätebisneksessä mukana (eivätpä ole sen puoleen olleet aikaisemmin merenpohjan tuhoamisessakaan), louhinta on kallista ja työlästä (liikeideammehan on tuottaa entistä suurempaa voittoa) ja mahdollisen ruoppausjätteen puhdistaminen olisi kovin kallista (voittomme ei kasvaisikaan niin suureksi kuin haluamme)

Summa summarum: Morenia Oy:llä on tällä hetkellä 3,5 %;n markkinaosuus maamme kivi-aineskaupasta. Yrityksen tulos vuonna 2003 oli 1,2 miljoonaa euroa 10,7 miljoonan liikevaihdosta. Yritys puhuu nettisivuillaan sertifikaateista ja yrityksen arvoista. Kuuluuko arvoihin merenpohjan osittainen tuhoaminen?