8.03 Espanja, Grazalema
Eilen Malagan kentältä pienten sekoilujen jälkeen tänne vuorien syliin, Espanjan märimpään sydämeen. Aamu oli sykähdyttävä tornipöllön väristäessä kutsuhuutoaan ja hotellin naapurin kirkonkellojen lyödessä mystisiä kumahduksia vielä aamukankeaan kyläpahaseen.
Ajo kohti Garganta Verdeä (vihreä kurkku/nielu) kiemurtelevilla alppiteillä ulkokaarteessa pudostusta satoja metrejä, sisäkaarteeessa lumista rinnettä varoitustauluineen vierivistä kivistä. Koko tie oli kuin kapeaa nauhaa.
Perillä vuorten kupeesta nousi liitovarjopurjehtijoiden armaadat. Hanhikorppikotkat aistivat vuorten kupeiden voiman ja käyttivät hyväkseen niiden antamat lämpimät ilmavirrat nousten jäykistetyin siivin korkeuksiin kuin tarkkaillakseen kulkijaa. Kalliosta piirtyi esiin jättimäinen profiili: selvä vuoren paimen, kaikkien jättikotkien suojelija ja niiden isäntä. Väliin sen kuparinvärisille kasvoille piirtyi korppikotkan varjo kuin kuva menneisyydestä. Jossakin kauempana saattoi kiikarin avulla löytää paljaspäisen jättilinnun istumassa kallionkielekkeellä tähyilemässä mahdollisesti rotkoon pudonneita gemssejä, käyräsarvisia mestarikiipeilijöitä jotka näyttivät pysyvän seinämillä liimajaloin.
Itse nielu oli tulehtunut tai kerran valtoimena juossut vuoristojoki oli nyt käpertynyt kuivaksi 400 metriä syväksi rotkoksi, jonka pohjan viileässä hämärässä yllätyksenä kuherteli kalliokyyhky, täsmälleen samannäköisenä kuin Porin torilla tepasteleva pulu.
Minulle tuntemattomat kukat työntyivät kuivasta maaperästä, osa pensaikkoa alkoi kukkia: keltainen lähes läpikulkematon matto peitti osaa vuoren rinnettä; auringon lämmittämässä maisemassa rapsahtelivat pikkujyrsijöiden varjot.
Itse Grazalema on yksi Espanjan ”pueblos blancoista” eli valkoisista kylistä. Aurinko häikäisyttää heijastuksellaan valkoiseksi kalkittujen rakennusten seinistä. Talot ovat kuin jättimaisia sokeripaloja heitettynä riippumaan vuorten seinämiin. Koko maisema on mettä, tihkuvaa hunajaa, kuperat kattojen savitiilet köyryselkäisinä toukkajoukkoina ilahduttamassa katsojan silmää, pyykit tanssivat parvekkeilla tuulen tahdittamina; kadunkulmissa untelot miesjoukot tupakoimassa, savuntäytteisestä ravintolasta työntyy ulos tupakan ja voimakkaan kahvin tuoksu, jostakin patiolta kuuluu häkkilinnun säkeitä. Ollaan Andalusian sydämessä.
9.3. Ajo Grazalemasta Sanlucár de Barramedaan
Joissakin paikoissa maantiellä totesin liikenteen olevan vilkkaampaaa kuin Uniluodon muutamalla kadulla. Niinpä ajomatkalta jäikin mieleeni oma ajovirheeni, joka oli vähällä estää tämän kirjoittamisen. Vaikka merkki varoitti tavallista vaarallisemmasta risteyksestä, niin tuijottamalla vain oikealta tulevaa ja vastaan kääntyvää liikennettä olin tappaa itseni. Kiitos sille keskisormen näyttäjälle, joka reippaan jarrutuksen ansiosta säästi autoni ja ilmeisesti myös henkeni. Tapaus vaikutti koko loppumatkan autolla-ajoon, ja taisinpa olla monesti liikenteen jarruna liiankin varovaisen ajoni takia.
10.3 Sanlucár
Polkupyörällä matka ikuisesti jatkuville suola-altaille, jotka kuhisevat höyheniä ja sulkia, outoja linnunääniä, pitkäkoipiset kahlaajalinnut mustavalkoisissa puvuissaan. Ajetaan läpi männikkömetsän, katsellaan haukkojen kirmailua taivaalla, poljetaan ja poljetaan. Päädytään paikkaan, jossa käännös ja samalla polkupyörän pedalli rikkoontuu ja ajo yhdellä polkimella pitkin jättimäisten härkien sotkemaa kovettunutta savimaata tulee mahdottomaksi. Aletaaan taluttaa pyörää samalla kun taivas lähettää sadeterveisensä. Pujotellaan jo hämärässä illassa nautojen ja puolivillien hevosten välistä, katsellaan flamingojen satapäisiä parvia, kuullaan kotimaista ääntä: iltahämärää kaunistaa kuovin huuto ja punajalkaviklojen äänekäs riekunta. Saavutaan seitsemän tunnin jälkeen iltapimeään kaupunkiin ja löydetään vielä korjauspaikka seuraavan aamun pyörämatkaa helpottamaan
11.3 Sanlucár – Chipiona – Sanlucár
Pyöräily jatkuu. Nyt suuntana on Chipiona, pieni kaupunki Atlantin rannalla. Autoliikennettä vältellen kapeat sivutiet vievät maaseudun läpi tai oikeammin kulku vie läpi vihannestarhojen. Osa on visusti piilossa muovipeitteiden takana, mutta siellä täällä vilahtelee porkkanaviljelmien hiuspehkoja tai sotilaallisissa riveissä tomerina nousevia sipuliversoja. Tämäkin kaupunki tihkuu arabikauden vaikutelmaa muussakin kuin nimessä: rakennusten muodot ja ikkunakoristeet, rannankuohut kuin joku olisi tullut vaahtoharjaisella arabialaisorilla yli meren Marokon tuoksua kulmillaan, harteilla viitta, silmissä Afrikan ylpeys.
Itse kaupunkia kiertää kilometrejä pitkä kivetty pyörä- ja kävelytie lähes kosketusetäisyydellä valtameren aaltoihin. Väliin mahtuu kilometrinen hohtava hiekkaranta; majakka jakaa rantavyöhykkeen tyrskyjen ja tasaisempien aaltojen temmellyskentäksi. Kaupunki oli aikanaan maurien hallinnassa ennen kuin katolinen kirkko nousi loistoonsa ja pakotti niin muhamettilaiset kuin juutalaiset joko kääntymään katoliseen uskoon tai poistumaaan maasta.
Paluumatka kulkee eri tietä, viljelmät ovat väsymykseen saakka samankaltaisia. Evästauko kannatti pitää: pikkukorppikotka kaarteli taukopaikalla aikansa kuin himoiten vähäisiä eväitä.
12.3 Sanlucár
On lauantai ja kaupunki elää vilkkaammin kuin muulloin. Väki on lähes kokonaan paikallista, pulleita pikkuriikkisiä naisia molemmin puolin tiskiä. Kalakauppiaat hallissa vitsailevat kansan kustannuksella. Tungoksen keskellä tunsi olevansa yksi heidän joukossaan joutuen myyjien vietteleminä ostamaan aukisuisia kaloja, joiden nimet toivat mieleen akvaarioiden asukit. Illalla hälinä ja rahanvaihto vastikkeisiin jatkui ravintoloiden tupakansavuisessa sinessä..
Kiireestä huolimatta ilmassa on aavistus tulevasta: kuin kaupunki vetäisi henkeään. Pian alkaa pääsiäisaika, semana santa eli pyhä viikko. Kaupungin kaikki hotellit täyttyvät, huppupäiset ja viittapukeiset kulkueet raahaavat mukanaan paikkakunnan pääneitsyen patsaita, osa kulkee raskaat ketjut jaloissaan, osa paljasjalkaisena osoittamassa kärsimystä. Vanha tarina etenee historian määräämänä. Mutta kuten Lorca on sanonut kuolemasta ”Kaikissa maissa kuolema merkitsee loppua. Se saapuu ja verho vedetään eteen. Espanjassa ei. Espanjassa verho kohotetaan. Espanjassa kuollut ihminen on elävämpi kuolleena kuin missään muualla”, siis eräänlainen tilan muutos, niin samoin raskas raadanta kulkueen loputtua päätyy paikallisiin ravintoloiden aamuun asti kestävään juhlintaan.
13.3 Sanlucár – Jimena de la Frontera
Automatkalla Jimena de la Fronteraan (useissa Andalusian kaupunkien nimessä lisä ”de la frontera” kuvaa kaupunkia, joka kerran oli maurien ajan rajakaupunkina siis ”rajalla oleva Jimena”). Matkalla lehdettömiä appelsiinipuita, vielä kuivina törröttäviä viiniviljelmiä, muutama oliivilehto. San Roquen kylän lähellä rautatien metallisilla sähköpylväillä on hatut: suuria ja pieniä risukasoja asukkaiden vartioimina, siis kymmeniä kattohaikaroita kalistamassa porkkananokkaansa kertomassa pesän omistajasta.
Vanhan rajakaupungin suojaksi rakennettu tuhatvuotinen linnoitus vartioi vieläkin Jimenaa. Linnaketyöt ovat korjausten ja kaivausten ikuisessa kierteessä. Linnakkeen yhteen torniin oli mahdollista kiivetä: oli helppo ymmärtää paikan sopivuus puolustautua suuriakin joukkoja vastaan. Nyt tähystäjinä toimivat pikutuulihaukkapari ja alati kaarteleva korppikotkalaivue.
Paikan läheisyydessä vuoren korkeimmalla paikalle rakennetut valkoiset korkeat muurit, niiden takana hautausmaa, jossa pakko puhua kuiskaten. Oli kuin vainajat olisivat kurkistelleet luuluolistaan. Vuorisirkun laulu ja vuoren tuuli yhtyivät konsertiksi pysäyttäen kulkijan. Muurien sisään johtavan portin metalliset kumahdukset, tuulen juoksuttama kukan tuoksu, kalmiston yläpuolella kaartelemassa mustahaikaroiden synkeä parvi: viikatemiehet etsimässä seuraava lähtijää…
Majoitushuone on satoja vuosia vanhassa rakennuksessa, joka valtion tuella on kunnostettu majataloksi. Upea espanjalainen tyyli keraamista laattaa, umpipuisia ajantummentamia huonekaluja ja tyypilliset espanjalaiset kovat metriset tyynyt piiloitettuna piukkaan vedettyjen sänkyvaatteiden suojaan.
14.3 Jimena de la Frontera
Aamukahvi niin kuin muinakin aamuina savuisessa pikkukahvilassa cafe con leche ja sämpylä marmelaadin kanssa. Tupakansavusta huolimatta näissä paikoissa on jotakin niin espanjalaista että myrkkypilveäkin sietää. Tunnelman luojana on lukuisat vanhemmat ja melkein aina vain miespuoliset kahvinryystäjät. Vajaahampaisina heidän suustaan roikkuva tupakka on tervaantunut kiinni vuoristotuulten halkaisemiin huuliin, ja taikatempun omaisesti sama huulipari ryystää juomalasista kahvin.
Kaupungin kadut ovat jyrkkiä taivaaseen asti ulottuvia kapeita kujia, katukäytävät juuri ja juuri koiranmahtuvia; talojen valkoisuus häikäisyttää tuskastuneen autoilijan ja parasta onkin täyttää eväsreppu ja paeta Rio Hozgargantan varteen korkkitammien ja eukalyptuspuiden siimekseen.
Polku kiemurtelee joen vartta polveillen: korkkitammista on alkuvuodesta kuorittu parin metrin korkeudelta korkki-iho ja viety jatkokäsittelyyn. Puut ovat alastomia, mutta niiden kuori uusiutuu ja kymmenen vuoden kuluttua ne nyljetään uudelleen. Aluskasvillisuus on osittain pensaikkoa, osittain heinää., siellä täällä märehtii vuohi-tai lammaslauma. Niiden villaiset huudot ja kaulakellon kalkahdukset sekottuvat lintujen moniääniseen kuoroon.
15.3. Ajo Malagan lentokentälle ja lento Suomeen
Voiko siitä kertoa jotakin? Muisto on vielä liian lähellä joen laulusta laakson pohjassa.