Tasmania on pinta-alaltaan n. 60.000 km2:n ja lähes 500 000 asukkaan saari Se on yksi Australian osavaltioista: merimatkaa Melbournesta etelään on alle 500 kilometriä.Saari on tunnettu paitsi synkästä vankilahistoriastaan niin myös Tasmanian pussipirusta tai kauniimmin sanottuna Tasmanian paholaisesta. Saarelta ammuttiin viimeinen Tasmanian “tiikeri” 1930, joka kylläkään ei ollut tiikeri. Luonto on loistavan kaunista ja lukuisat luonnonpuistot kattavat viidesosan koko Tasmaniasta. Eristyneen sijaintinsa vuoksi saarella on lukuisia endeemisiä eläin- ja lintulajeja.
Pyöräilin saaren pohjois- ja itärannikolla kolme viikkoa marraskuussa ja sen jälkeen pari viikkoa autolla saaren eteläosassa. Koko matka loppui viikkoon Australian mantereella eli Sydneyssä ja sen ympäristössä.
Tähän blogiin ajattelin kopioida matkapäiväkirjani sellaisenaan. Toivottavasti lukija ymmärtää yksinäisen pyöräilijän horteiset viikot, jotka pysyvästi jäivät mieleeni.
08.-09.11 05
Lähtö Helsingistä kohti Sydneytä Wienin kautta Kuala Lumpuriin, sieltä Sydney. Sanna ja Graeme vastassa. Matka kesti kaikkiaan 28 tuntia Vantaalta tänne kuumuuteen.
10.11. to
Kierreltiin Sydneyn paikkoja. Ensimmäiset papukaijat ja mynat. Paikalliset kutsuivat lintua mineriksi, jota se jonkin verran muistuttaa maassa kävellessään. Myna on Intiasta tuotu laji ja tuntui olevan lähes yleisin siellä missä kuljettiin.
11.11. pe
Sanna töissä, minä pällistelemässä paikan lintuja. Illalla lento Melbournen kautta Launcestoniin, siis Tasmaniaan. Kylmät väreet, unelma alkaa toteutua! Pimeässä kentälle, josta shuttle-bussilla majapaikkaan.
12.11. la
Vuokrattiin auto ja Tamar riverin länsipuolta kohti pohjoisrantaa. Ensimmäinen sydämen pysähdys: mustajoutsenet ruohottuneessa joenuomassa kuin raamatun mustat enkelit. vielä valkoista siivissä. Mitä pahaa on tällä saarella tapahtunut? Käytiin Low Headissa Batman-sillan kautta tietenkin ja takaisin Beauty Pointin kautta tutustumassa osittain alkavaan pyöräilymaastooni. Mäkiä riittää… Syötiin BP:ssä ja vielä illalla mässäiltiin ruualla toinen kerta, asia, jota Uniluodossa ei ole tapahtunut…
Päivän kohokohtana käynti Narawntapun kansallispuistossa. Heti metsän varjosta koikkelehti esiin wallabeja, jotka pelästyivät pientä siltaa pitkin loikkineita kenguruita. Polun poikki lyllersi vompatti ja kauempana vesirajassa vaelsi valtava, lähes pienen karhun kokoinen toinen vompatti.
Bird hidestä silmien alla mustajoutsenten balettia: soidinmenoissa kaulojen kaartelua ja nokkien koskettelua. Paluumatkalla tien yli käpytteli pala eläintieteen historiaa. Nokkasiili liittyi hengensalpaajieni sarjaan.
..jpg)
13.11 su
Aamulla lähtö pohjoisrantaa länteen. Shakkiottelu hyväntekeväisyysmarkkinoilla Penguin-kaupungissa. Sieltä ajettiin Mole Creeckin luolille, jossa unenomaisessa ympäristössä juoksevan veden musiikin häkellyttämänä 125 metriä kalliota päällä, ylhäältä roikkuvat stalaktiitit, kalkkikiviset tippukivet, kristallinomaisesti taittuvat, taidokkaasti sijoitetut valot läpikuultavina kallioperässä tököttävien stalagmiittien, kalkkikivipilareiden läpi, jota vielä valojen sammuttua lisäsi kallion sisällä oleva taivas. Valaistusmestareina toimivat valoa hehkuvat meikäläisten kiiltomatojen tapaan toukat. Tässä Marakoopan luolassa pysähtyi kaikki muu paitsi ikuinen vesi syöden tietään vuosituhansien kokemuksella aina vain syvemmälle kalkkikivikallion sydämeen. Pimeydessäkään ei elämä ole pysähtynyt, pieni hämähäkin näköinen harvesterman kallion seinässä etsimässä ravintoaan.
Illalla vuokraamani pyörän piti olla majoituspaikassa, vaan eipä tietenkään ollut. Sanna soittamaan Hobartiin ja asiasta mitään tietämätön tyttö toi puolenyön aikaan pyörän muutaman sadan kilometrin päästä. Yöunen löysin kemian avulla päässä kun pyöri ajatuksia kolmen viikon pyöräilystä,