Jos haluat lukea aikajärjestyksessä aloita 06.02Aamulla satulaan ja sateen sekaan. Tuulesta ei ollut tietoakaan ja sadekin loppui puolivälissä matkaa. Tien varret olivat piikkilankojen ympäröimiä suunnattomia lampoloita. Osa lampaista oli juuri kerittyjä, toisella laitumella taas saattoi olla tuhansia jo hieman vaaleanruskean nukan peittämiä määkijöitä.Eilen Bichenossa tapaamani saksalainen pyöräilyryhmä saapui Swanseaan kaksine huoltoautoineen. Pakenin heitä yhdeksän mailia pitkälle rantahietikolle, joka valitettavasti oli kovin köyhälintuinen.
Illalla vielä kävelyä ja lihalla paikallisen kenialaistytön tarjoillessa (tätä ei tule käsittää väärin!) Niin, päivä oli kaikkiaan ok, vaikka edellisen päivän vuoristokiipeily olikin lyijynä reisissä.
28.11. ma Swansea
Viimeinen pyöräilyviikko alkaa ja kuukauden päästä on Suomeen lähtö! Päivän aloitti puolitaivasta peittävä liito kun valkopyrstömerikotka kaarteli riittävän kauan piirtämässä profiiliansa mieleeni. Komea kotka, uljas, värähtämätön ikuinen. Vähissä vaatteissa palelemassa Swan-joella. Tien vierustassa toraileva helmikanakvartetti, muutama merimetso joella, kisailevia hontelojalkaisia valkonaamahaikaroita tanssimassa puiden oksilla. Vieläkin reidet jumissa, vasen on kuin lyijyä, oikea sentään toimii jotenkin. Täällä on tapana, että vedenkeitin ja instant- kahvi, tee ja sokeri ovat huoneessa talon puolesta. Minä täällä teenjuojana keitin kupposen vettä, sinne teepussi ja valmista oli. Palasokeria ei ilmeisesti Tasmania tunne, mutta hieno on samanlaisessa pussissa kuin tee ja kahvikin. Minäpä suu täynnä teetä kaadan suoran pikkupussista suuhuni makeutukseksi sokeria. Niin, se todella oli sitä instant-kahvia. Mikä mahtava makukokemus, aamugourmentia parhaimmillaan! Ja huomenna sitten yritys Little Swanportiin.
29.11. ti Little Swanport
Mitäkö miettii mies kierreltyään pari viikkoa pyörällä yksin Tasmaniaa ja ajaessaan tihkusateen aamuhämärässä kohti etelää tien polveillessa aivan meren äärellä? Hän katsoo mereen, hän katsoo eukalyptuspuita kasvavaan metsään, hän katsoo onko pilvimeressä reikiä. Hän ajattelee onko tämä kaikki totta, hän ajamassa yksin jalkojen automatiikan viemänä, hän miettii tulevaa yöpaikkaa, viikon jälkeen ei enää tätä pyörää ja häntä hämmästyttävät puiden mustat tyvet. On kuin kaikkia olisi nuolaissut tulen kieli ja noennut niin puuvanhukset kuin vielä teini-iässä olevat salskeat rungot. Jostakin hän on kuullut näiden puiden lisääntymisen ehtona olevan pensaikko- ja metsäpalot. Usein taivas on salamallaan iskenyt kuivan maastoon, joskus ihminen hölmöyttään uudistaa kasvustoa..
Yöpaikka Gumleaves on keskellä suunnatonta Gum-puustoa. Little Swanportin piiriin ei kuulu kauppaa, ei ravintolaa, ei mitään. Vastaanotosta ruokavaraston täydennykseksi (se on tyhjä) ostan kolme suklaapatukkaa, chips-pussin ja kolapullon. Jostakin syystä olin kuvitellut että ”kaupungista” olisi löytynyt jotakin syötävää… No, huomenna sitten ehkä Orfordista. Juomavesi juoksee katolta rännien kautta tankkeihin. Keittiössä varoitetaan juomasta vettä ilman 3-5 minuutin keittämistä. Mutta sähkö tulee ja sisätilat ovat riittävät mukavuutena vielä siirrettävä sähköpatteri. Radiota eikä tietenkään televisiota mökki tunne, ne olisivatkin tarpeettomia: pihalta kuuluu ohuiden ikkunoiden ja seinien läpi lintujen oudot huudot, katon pellit rapisevat gum-puiden varistellessa sadevettä lehdiltään, huoneen ikkunasta katselen nokkasiilin tuherrusta illan jo alkaessa hämärtää. Ajatus käy kotimaassa: jokohan lumi on valkaissut maan?
Ja kun pimeys astuu metsään, niin äänet ja maisema muuttuu. Outoja huutoja pussieläimistä, kaskaista, muinoin eläneistä. Käyn kuistilla kuuntelemassa ja hieman outo oloni leimahtaa rovioksi: rappusissa kolistellaan ja äkkiä tunnen pistävän tuijotuksen yön pimeydessä.
30.11. ke Tribuanna
Yöuni jäi todella kevyeksi, siitä sade ja gum-puut pitivät huolen. Jos sade taukosi hetkeksikään, niin puut ravistivat hartioitaan tuulen niin määrätessä. Aamulla sadevaatteet päälle ja ajatus polkea Orfordiin. Tribuannassa oli tarkoitus täydentää ruokavarastoa, mutta paikallinen hostel-isäntä puhui ympäri ja päätinkin yöpyä siellä varsinkin kun sain kaksi yötä yhden hinnalla (25 taalaa/yö). Varmaan olisi ollut yöpaikan viihtyvyydessäkin eroa, mutta hyvä näin.
Täällä ei ihmeitä, sade jatkuu taukoamatta. Huomenna yritän Maria Islandille, johon on lauttayhteys. Saaressa on ollut rangaistussiirtola toisena Australian synkässä vankilahistoriassa. Liekö synkkä menneisyys saanut runoilijan säkeet osumaan oikeaan kaupungin edustalla olevaan Kuolleiden saaren edessä olevaan kylttiin (kirjoitettu ulkomuistista):
” Remember me when pass you by
once I was like you are now
as I am now you will be
remember death and eternity”
1.12. to Tribuanna
Ensi kuun jälkeisen kuukauden jälkeen on jo maaliskuu!
Tänään vaihteeksi kaunista ja siksi aamulaivalla Maria Islandin kansallispuistoon. Mukavilla valtameren mainingeilla matka kesti tunnin. Saari on ainutlaatuinen paitsi historiansa niin nykyisen huolenpidon vuoksi. Ei autoja, ei kauppoja, ei kahviloita, pari juomavesipistettä sentään.
Saaren nummiosat ovat isokokoisen Cape Barren hanhen valloittamia. Vaikka lajia esiintyykin villinä Tasmaniassa, niin saaren nykyinen kanta on alun perin tuotu tänne. Hanhet ovatkin täysin ihmiseen tottuneet ja jopa uhkailevat, jos niitä menee liian lähelle. Samoin saaren endeeminen Tasmanian rantakana ei juuri ihmisestä välitä ja kuljeksii ihmisten asumusten pihamailla kuin kana konsanaan. Hyvin hoidetut retkipolut kiertelevät saarta ristiin rastiin avomeren ääreltä lähes viidakkomaiseen saaren keskiosaan,
Saaren ”keskusta” muodostaa muutaman talon rivi, eräänlainen kylä nimeltään Darlington. Parissa pihan rakennuksista on säilytetty (ja kunnostettu) vankisellit yöpymistä varten, joissa saa aavistuksen saaren aikaisemmista oloista. Siksi sängyissä ei ole muta kuin ohuet patjat, kaikki muu on tuotava itse mukanaan, Maria Island on toinen niistä vankilasiirtoloista, johon Englanti lähetti teollisen vallankumouksen johdosta lisääntyneen rikollisuuden kasvaessa pahimmat syylliset. Saari osoittautui kuitenkin pian suhteellisen helpoksi paeta ja rangaistuslaitos lopetettiin muutaman vuoden kuluttua. Sittemmin saari koki oman ”teollisen vallankumouksen” ja sinne perustettiin, kiitos kalkkikiviesiintymien, sementtitehdas, joka kuitenkin lakkautettiin 1920-luvun laman aikana. Muistomerkkinä saarella on vielä pystyssä sementtisiilot ja osa klinkkeritehtaasta.
Maria Island, paikka minua varten, Tuulta, aurinkoa. avaraa merta, lintujen huutoja, jättimäisiä puita, metsää vieterijalkaisten wallabien ja suurten kenguruiden kulkea, vain muutama ihminen, ei autoja, ei melua..
