Jos haluat lukea aikajärjestyksessä Tasmanian tapahtumia, aloita 06.02. Tämä osa kertoo matkan loppuvaiheesta Sydneyn lähistöllä. Klikkaa kuvaa, jos haluat nähdä sen suurempana.
15.12. to Sydney
Tasmania siis jäi. Aikaisemmin kirjoitin muutoksesta Tasmanian itärannikon pikkukaupunkien ja Hobartin välillä. Miten nuo rannikon nukkuvat kaupunkipahaset olivatkaan satavertaisia Hobartiin nähden ja nyt muutos Hobartin ja Sydneyn välillä! Tuhannet autot, ihmiset, kaupat jouluvaloineen: christmas, christmas. Mikä irvikuva kotimaan yksinäisen mökin jouluun niille onnellisille jotka ymmärtävät joulun olevan muuta kuin lahjojen odottamista ja turvonneita ylitäytettyjä vatsalaukkuja!
16.12. pe Sydney
Päivä kuumassa kaupungissa ihmismeren joukossa. Luonto on kuitenkin läsnä Ivanhoe-puiston varjoisilla poluilla ruokkii Australian harakka lapsiaan. Kotimaan harakat nauraisivat varmasti, niin paljon erilainen on sen sulkapuku valkoisine niskahuiveineen. Mutta kateus iskisi varmaan kun täkäläinen aloittaa monisäikeisen puhelunsa liittäen siihen koko kujertelunsa skaalan.
Täällä nousu-ja laskuveden vuorottelussa on syytä ihmetellä luonnon kummallisuutta ja vaipua hiljaa miettimään, miksi tämä kaikki. Meren vetäessä viittaansa takaisin paljastuvat rantojen hioutuneet kivet täynnä simpukoita. Jotkut ovat kuin sinisiä helmiä, toiset kuin ryppyisiä kutistuneita kasvoja, Pienten pinta on hienoa kirjontaa, joku on käyttänyt taiten työkalua niitä kovertaessaan. Isoissa on käytetty karkeampaa välinettä. Kauempana merellä turkoosin pintaa hipoen vaeltaa lokkien ja liitäjien partio. Ne seuraavat selvästi jotakin vedessä liikkuvaa. Tarkennan kiikarin ja, niin ilmeisesti olen näkevinäni hain evän. Paikallinen asukas pysähtyy ja toteaa ennen kuin ehdin sanoa mitään: ”sharks”. Ilo loppuu kuitenkin: parvi lähestyy rantaa ja on selvästi seurannut kaloja, joita ne pysähtyvät kelluen syömään. Hetken jo luulin….
17.12. la Sydney
Päivä meni kotimaisille punaturkeille eli ketuille. Liikkeellä koko päivän, mutta ei mitään merkillistä, ehkä eniten kummastelin vaaleapukuisten miesten mailapeliä. Yksi ottaa vauhtia pää märkänä ja toinen muutamien metrien päässä yrittää huitaista leipälapiota muistuttavalla mailalla palloa, jonka hikipää heittää. Ruohikkoon on merkitty ympyrä ja muutama mies seisoa tollottaa sen piirillä yrittäen ottaa palloa kiinni, jos lapiomies onnistuu siihen osumaan. Maassa on pystyssä kolme tikkua, joiden (ja myös lyöjän) takana kyykistelee räpyläkätinen olio, jonka merkitys minulle jää epäselväksi. Saattaa olla että tuo kyykistely on jonkinlaista joogaa. Jossakin kentällä on mustatakkinen mies silloin tällöin heilauttaen kättään ikään kuin laiska liikennepoliisi. Kentän reunalla oli taulu numeroineen joita yleisön ulvoessa muutettiin. Voittajajoukkueen valinta oli minulle käsittämätöntä, mutta jostakin numeroista johtuvasta syystä voittaja ilmeisesti valittiin. Peli kuuluu olevan nimeltään kriketti ja on tämän mantereen kansallispeli. No, ei pidä mennä tuomitsemaan, onhan meilläkin pesäpallo…
18.12. su Jervis Bay (180 km Sydneystä)
Aamulla kolmen tunnin ajo tänne kansallispuiston kylkeen vitivalkoisen hiekkarannan ollessa minuutin kävelyn päässä. Rauhallista oleskelua, en lähtenyt kenguruita katsomaan, vaan odottamaan parvekkeelle mahdollista kuvauskohdetta ja tulihan se. Komea kookaburra tuijotteli kaiteella kuvaansa terassin lasiseinistä. Minulla kamera käsissä ja jäihän siitä jotakin muistikorttiin.
Illalla samalle kaiteelle tuli opossumi, jonka kanssa oltiin yhteiskuvassa.
19.12. ma Jervis Bay (180 km Sydneystä)
Tänäänkin niin sanottu lomapäivä. Löntysteltiin hiekkarantaa pitkin sandaalien vingunnan tahdittamana.
Ei päivää ettei kookaburraa. Taas parvekkeen kaiteella lintu, joka ei nokkaa ja istuma-asentoa lukuun ottamatta linnulta juuri näytäkään. On kuin tipulla olisi ylisuuri turkki päällään ja vielä hupullinen. Mutta nokka on kuin terästä, niin vahvan näköinen se on. Tämä turkkilintu on kyllä sieltä sympaattisemmista päästä lintumaailmassa.
Rannassa odoteltiin useamman kerran jo nähtyä valkomerikotkaa, mutta kuvaajalla ollessa kamera kädessä lintu ei tietenkään suostu näyttäytymään. Illalla taas opossumi natustelemassa tarjottua iltapalaa parvekkeella.
20.12. ti Port Stevens (myös 180 km Sydneystä, mutta toiseen suuntaan)
Paikan vaihto tiesi viiden tunnin autossa istumista eli nippa nappa päivä kului siinä. Täällä lyhyt kävely papukaijoja kuhisevassa eukalyptuspuistossa. Yhdessä puussa nuokkui kaksi ”sammakkosuuta” (suora käännös linnun englantilaisesta nimestä), lintulaji, jonka höyhenpeite ei höyheneltä näytä eikä tunnu (kosketettu lajia aikaisemmin yhdessä hoitopaikassa).
21.12. ke Port Stevens
Aamulla suunta satamaan ja katsomaan delfiinejä. Eipä kestänyt kauan, kun ensimmäiset torpedot nostivat evänsä näkyviin ja lähestyivät rintamana laivaa. Ne liukuivat kuin hyvin rasvattuina veden pintaa, ottivat välillä syvyyttä ja nousivat taas ilahduttamaan katselijaa. Liekö lämmin seisova ilma ollut esteenä etteivät ne esittäneet hyppytaitojaan. Kuitenkin vettä leikkaavat selkäevät ja tuo kuin öljytty uintia varten luotu sukkula oli turkoosimeren voimallinen osoitus luonnon mahtavasta kyvystä luoda täydellinen vesieläin. Myöhemmin päivällä turistirannalla käristämässä nahkaa, illalla papukaijat kiistelivät lähipuissa, kaskaat aloittaneet soittopuuhansa. Oli iltakahvin aika.
22.12 to Hunter Valley (2,5 tuntia Sydneystä)
Jouluaaton aatonaatto. Lämpöä 32 astetta kun etsitään piparminttupuiden lehvistöistä joukolla koaloita, vaan ei löydy hakemallakaan ja siksi ajo seuraavaan majapaikkaan Hunter Valleyn viinitarhojen keskelle. Poiketaan kuitenkin hämmästelemään pelikaanien ruuan kerjuuta kalanperkaajan vieressä.
Kierretään maistelemassa eri tuottajien viinejä juurikaan ajatuksella ostaa jotakin. Mukaan tarttuu kuitenkin 2001 vuoden zinfandler-rypäleestä jalostettua janojuomaa, raatimme ehdoton ykkönen. Pullo nautitaankin välittömästi maatilan pihalla mainioiden juustojen ja keksien lisätessä nautintoa. Käydään uimassa golf-kentän uima-altaassa ja saunotaan. Tällaistako loman pitäisi olla? En ole ketään tuomitsemassa tai sanomassa kyllä tai ei. Itselleni loman viettäminen näin olisi mahdotonta.
Nyt voikin jo todeta Australia-ajan olevan lopussa. Viikon päästä kylmään ja pimeään, niin ihanaan kotimaahan! Huomenna jo sitten Sydneyssä. Vielä hyönteishavainto mökin ulko-ovella: kuin seinään piirretty koru koko hyönteinen ohuita raajoja ja ruumis kuin rautalankaa. Mitenkä kummajainen pysyy koossa?
23.12. pe Sydney aatonaatto
Takaisin täällä katselemassa ihmisten loputonta ostamista: onhan jo melkein joulu. Täällä huominen on vielä ”normaali” päivä, joulupäivän aamuna avataan mahdolliset lahjat. Erikoista ajatella, että kotimaassakin ollaan paraikaa siirtymässä kohti valoisampaa aikaa ja täällä tietenkin lähdetään kohti ”pimeyttä”. Nyt ihmiset kulkevat puolialastomina paljain jaloin, naisten varpaiden kynnet milloin punaisina, milloin varpaissa hehkuu timanttisormuksia. Kaula saattaa olla paksujenkin kahleiden vangitsema. Alkaa jo olla päivissä odotuksen makua. Ensin jouluaatto ja lähtö Suomeen keskiviikkona. Mikä siellä odottaakaan, se selviää aikanaan. Siis odottamaan sitä!
24.12 la Sydney jouluaatto
”Ja niin joulu joutui jo taas etelään” ja sen huomasi Sydneyn yleisömassan käytöksessä lämpötilan ollessa 37 astetta. Onneksi aurinko suostui olemaan suurimman osan pilvien takana. Kuitenkin helle oli riittävän tehokas estämään kuvitellun retken kuninkaalliseen puutarhaan. Huominen täkäläinen joulu on jo kuitenkin ovella…
25.12 su Sydney joulupäivä
Näinkin joulua näemmä voi viettää. Aamulla revittiin lahjapaperit silpuiksi, otettiin rasvakerros ihoon, naposteltiin aamiainen ja paetaan pätsiin, valkohehkuiseen rantahiekkaan juomaan jouluolutta ja palataan ruuanvalmistukseen. Jouluruokana täällä aluksi jättiläisrapuja, sitten savulohta ja paistia, marinoituja kasviksia, salaattia, kuormitettuja jättisieniä, jälkiruokana jotakin mehevää kera hedelmin. Suuret hedelmiä syövät lepakot laahustavat läpi pimenneen kaupungin palatakseen aamuksi takaisin piilopaikkoihinsa, Samassa syntyy ajatus seuraavasta matkasta, olkoon se kuitenkin vielä ajatus, mutta, mutta…
26.12. ma Sydney
Tänään suuri purjehduspäivä niille, joille se on tärkeintä elämässä eli Sydney-Hobart. Pari päivää purjeiden paukkeessa ja voittajalle kosolti kunniaa ja rahaa. Käydään rantakallioiden jyrkänteillä kiikaroimassa lähtöä. Niin, voiko purjehdus olla tärkeintä? Mikä lopuksi on se odotetuin toive? Sinulla on lapset, perhe, työ, asunto. Olet tyytyväinen ja kun sinulta intetään tarpeeksi, mitä todella haluaisit tehdä sanot lopuksi:” No, kun lapset ovat poissa kotoa, velat maksettu ja eläke odottaa, niin sitten voin tehdä sitä, mitä aina olen halunnut: voin matkustaa minne tahansa!”
27.12. ti Sydney
Viimeinen kokonainen päivä tänä vuonna Australiassa! Seitsemän viikkoa tulostani ja huomenna lentokentälle. Nyt makaan Sydneyn keskustassa kuninkaallisessa puutarhassa paeten Manlyn ja keskustan alennusmyyntien aiheuttamaa ihmistulvaa. Mitä ja miksi he ostavat hysterian vallassa tavaroita, joita he eivät todella tarvitse? Vastaus on ilmeisesti siinä, että nyt ne ovat niin ja niin paljon halvempia kuin eilen tai juuri tuollaista vaatetta/tavaraa olen aina halunnut. Halu kuitenkin on keinotekoinen ja syntyy alennusprosenteista. On vaikea kuvitella 35 t-paidan omistajan todella tarvitsevan lisää vaatekappaletta, joka muutaman käyttökerran jälkeen hautaantuu vaatekaapin pimeyteen.
Mutta puutarhassa alennusmyyntiä ei ole. Se on täältä pysyvästi poissa. Makaan japanilaisen puun alla. Mitäkö ympärillä on? Vieraita puulajeja, polun toisen puolen koristavat ibis-lintujen hahmot valkoisine höyhenpukuineen. Pää ja viikatemainen nokka ovat tummia ja pää näyttää olevan paljas kuin korppikotkilla. Erilaiset papukaijalajit metelöivät puiston puissa.
Hieman kauempana roikkuu puiden oksilla suunnattomia nahkapusseja. Kiikari kertoo niiden olevan lepakoita. Nahkapussin sisältä kurkistaakin karvainen, sympaattisen näköinen pikkupää. Intiasta tänne tuotu myna-lintu kirkaisee valkoisten papukaijojen pelottamana. Lammikossa sukeltaa yksinäinen sorsalintu, ja parvi hopealokkeja kerjää innokkaasti kulkijoilta ruokapalaa. Ihmisiä kuljeksii tätä kaikkea katsellen; jostakin kaukaa ukkonen on tulossa tervehtimään. Jotenkin tuntuu oudolta ajatella kotimaan kylmyyttä ja pimeyttä ja kuitenkin huomaan kaipaavani sinne.
Niin, huomenna onkin jo lähtöpäivä. Sydneyn tunnusmerkit oopperatalo ja teräsrakenteinen kaarisilta ovat aivan puutarhan kupeessa. Siitäkö tuli mieleen ajatus ihmisen mahdollisuudesta olla silta? Eräänlainen viestintäväline, jota pitkin ajatukset kulkisivat ihmisestä toiseen ja saisivat näin kenties uusia mietteitä ajateltavaksi puolin ja toisin. Voisinko minä olla tällainen silta edes pikkuriikkisen yhdistää erilaista elämäntapaa, saada viesti toisella puolella olevaan, ehkä jotakin, mihin voisi tutustua? Ehkä pitäisi ajatella ihmisen tehtävänä olla täällä auttaaksemme toisiamme tarvittaessa myös henkisesti. Haluaisinko olla vihreä silta, saada ihmisen ajattelemaan ,mikä meitä odottaa ellemme jarruta kulutustamme ja heitä pois edes osaa siitä, mitä olemme turhaan hankkineet?
