Mekla Blogi

Israelin tappokoneisto tekee selvää jälkeä sekä naisten että lasten keskuudessa niin Libanonissa kuin Gazankin alueella. Saattaa olla, että myös muutama Hizbollahin edustaja menettää henkensä. Ja niin kuin olemme saaneet lukea, myös aseettomien sotilastarkkailijoiden määrä vähenee summittaisessa tulituksessa. Ja mitä tekee Suomen hallitus? Presidentti ja ulkoministeri vaativat asian perusteellista selvitystä, Tämä tietenkin luvataan ja esitetään surunvalittelut, jonka Israelin joukot ovat aiheuttaneet. Samalla maa lisää panssarijoukkojaan ja kutsuu reservistä lisää sotilaita laajentaen rintamaansa.

Hallituksemme vaateet asian perusteellisesta tutkimuksesta ovat pelkkää sanahelinää, koska pelätään USA:n suhtautumista voimakkaampiin julkilausumiin. Minusta ainoa oikea vaade olisi ollut kuuluttaa rohkeasti koko maailmalle: ”Vaadimme Israelin joukkoja poistumaan välittömästi Libanonista ja aloittamaan rauhanneuvottelut heti.” Ehkäpä muutkin maat olisivat sen jälkeen valmiita muuttamaan ympäripyöreitä toivomuksiaan realistisempaan suuntaan.

Herrat Bush ja Blair ”neuvottelevat” tulitauosta, mutta välitön tulitauko ei kuulu käsiteltäviin asioihin. Englannin pääministeri on kuin hyvällä ruoalla koulutettu sylikoira, joka nöyrästi tekee mitä Bush sanoo.

Bush, Blair ja Israel tulevat huomaamaan, että lasten ja siviilien tappo kääntyy heitä vastaan. Jospa heillä olisi ollut aikaa tappamisen sijasta lukea vaikkapa Nerudan runoja, niin viimeistään tämä kohta olisi pysäyttänyt heidät (ote Pablo Nerudan ”Tercera recedencia- kokoelmasta runosta ”selitän eräitä asioita”, suom. Matti Rossi):

… jokaisesta tapetusta lapsesta nousee kivääri jolla on silmät

joka murhasta sikiää luoteja

jotka kerran osuvat teitä

keskelle sydäntä.

Kysyttekö te miksi hän ei runoile unesta tai lehvistä tai kotimaansa suurista tulivuorista?

Tulkaa katsomaan kaduilla virtaavaa verta,

tulkaa katsomaan veri virtaa kaduilla,

tulkaa katsomaan kaduilla virtaavaa verta!

Tesma-seuran viisi jäsentä riensivät 12.7 katsastamaan, ei ainoastaan hävitettävän alueen, vaan myös Lontoon niityn kasvistoa Reposaarelle. Minulle sana painolastikasvi toi mieleen kasveja, jotka ovat erittäin raskaita ja siksi niiden tulee antaa jatkaa nyt jo luonnolliseksi tullutta kasvualuettaan. Pelkona kuitenkin on kaavailtu lomamessualue, joka toteutuessaan väistämättä tappaa osan näistä paikkakunnan jo tyyppikasveiksi muodostuneista kukkameristä.

Toinen ei niin kovin yllättävä havainto oli, että kasveja on helpompi kuvata kuin taivaan siivekkäitä. Tai oikeammin sanottuna niitä on helpompi lähestyä Kuvaus saattaa olla yhtä vaikeaa, tästä sain todisteen yrittäessäni vangita muistikorttiin yksinäistä tesmaa (on heinäkasvi).

klikkaa kuvaa, niin saat nimen ja näet suurempana!

Ensimmäinen tuttavuus oli rohtorasti, joka hehkui oudon värisenä telakka-alueella. Laji kasvoi niukkana ryhmänä telakan pohjoisosassa. Muualta samalta alueelta emme kasvia löytäneet, vaikka kukintoaika tälle kasville oli parhaimmillaan.

Tämän jälkeen alkoi masmalon etsintä. Lajia ei ole löydetty muualta Reposaaresta kuin konepajan alueelta. Pienen hakemisen jälkeen kuuluikin huuto ”täällä” ja riensimme katsomaan jo kukintansa melkein lopettanutta masmaloryhmää. Alueen tutkittuamme tarkemmin löysimme kaikkiaan kasvia 14 yksilöä. Kuvasta saanee vielä käsityksen, minkälainen reposaarelainen harvinaisuus kukka on.

Joistakin puutarhoistakin tuttu pukinparta oli seuraava ihmetyksen aihe. Tämäkin laji oli jo kukkimisensa lopettanut, mutta luonnon luoma siemenkuljetustoimitus oli valmiina odottamassa tuulen kutsua jatkamaan sukua, niin minnekä asti?

Kaikkiaan Reposaaresta on löytynyt purjelaivojen painolastina tulleita kasveja noin 140 eri lajia, näistä vuosittain tavataan nykyään viitisenkymmentä joukossa monia valtakunnallisestikin uhanalaisia lajeja. Tyypillisimpiä ovat nuokkukarhiainen, jaakonvillakko sekä muutamat mesikkä- ja mailaslajit. Kuluva vuosi onkin viimeinen, jolloin varmemmin lajit tapaa. Osa katoaa ja harvinaistuu mahdollisen loma-asuntomessun levitessä niiden asuinalueelle.

Kotimaamme hallitus on suuressa viisaudessaan päässyt ainakin periaatteelliseen sopimukseen turpeen käytöstä sekä sähkön että lämmön tuottamiseen. Ideana on lisätä turvavarastointia enintään 12 miljoonaan kuutioon polttotarkoitukseen sopivaa turvetta.

Toisena toimenpiteenä on nähty hyväksi lisätä tukitoimin avustetulla turpeella synnytettävää sähköntuotantoa. Toimenpide on suunnattu pitämään hinta kilpailukykyisenä varsinkin kivihiileen verrattuna. Tämän kaiken on laskettu myös nostavan hieman energian kuluttajahintaa.

Kotimaisen energiatuotannon varmistaminen ja sen lisääminen ovat varmasti oikeita toimenpiteitä. Kivihiilen korvaaminen turpeella edistää paitsi maamme omavaraisuutta, niin sillä on myös pieni positiivinen vaikutus työllisyyteen. Murheelliseksi asiaksi jää kuitenkin turpeen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt, jotka ovat yli kymmenen prosenttia suuremmat kuin kivihiilen avulla toteutettu energiatuotanto.

Tilanne on kaksijakoinen. Kuitenkin näistä kahdesta pahasta olisin kallistumassa turpeen puoleen sen kotimaisuuden takia. Turpeen puolesta kivihiiltä vastaan nousee myös argumentti, josta positiivisesti ajatteleva luonnonystävä voinee iloita. Turpeen polttolaitos soveltuu suhteellisen helposti esimerkiksi ruokohelpeen polttamiseen. Lisäämällä nopeasti kuihtuvalle maataloudellemme neuvontatyötä ruokohelpin, energiakauran jne. kasvuedellytyksistä saataisiin tuo yli kymmenen prosentin ero kirittyä kiinni.

Turve tulee kuitenkin nähdä edelleen ongelmallisena energian raaka-aineena ja ponnisteluja puhtaamman ja turvallisemman valmistustavan vuoksi tulee voimakkaasti lisätä hallituksen toimesta. Mahdollisuuksia tarjoaa muun muassa niin bioenergia kuin tuulivoimakin.