Yhä kiihtyvässä sodankäynnissä Hizbollahin ja Israelin välillä ei näytä olevan loppua. Itse asiassa Israel ei koskaan voitakaan sotaa, vaikka onnistuisi kukistamaan vastustajansa. Uudet entistä tulisieluisimmat kapinajoukot hiovat aseitaan islamilaisen maailmanvallan puolesta, ja näin väkivaltaan vastataan Hammurabin lain hengessä tänään ja huomenna.
Kyseisessä verilöylyssä on kysymys muustakin kuin parin kaapatun henkilön palauttamisesta. Taustalla on pitkälti Lähi-idän suunnattomat öljyvarat. Ja myös vielä tärkeämpi neste: vesi.
Taistelussa on taka-alalla Jordanjoen veden käyttö. Israelin on laskettu saavan pitkälle koneellistetun maanviljelyynsä tarvitsemastaan vedestä juuri tästä lähteestä yli 60 prosenttia; toisena vesilähteenä ovat Länsirannan pohjavedet. Ennen pitkää vesien haltija hallitsee myös aluetta.
Vesi onkin tulevaisuudessa enenevässä määrin uusi konfliktien syy. Jo nyt esimerkiksi Turkin virallinen ilmoitus Eufrat- ja Tigrisjoen vesistä (näiden alkulähteet sijaitsevat Turkissa) kuuluu: ”Vesi on yhtä paljon Turkin kuin Irakin öljy on Irakin”. Tällaisesta lähtökohdasta ei voi odottaa muuta kuin jatkuvia riitoja.
Huomioonottamisen arvoista on, että ongelmia ei aiheuta luonnonvarat, vaan monikansalliset yritykset, jotka sopivat rajojen yli usein, mitä haluavat. Vieläkin enemmän ajattelua tulisi herättää ajatus, että ilman öljyä maailma tulee toimeen, ilman vettä ei.