Arkisto: joulukuu 2006

Päiväkirjaotteita 23-30.10.06 Bonaire

torstaina 21. joulukuuta 2006

Bonaire on Hollannin Antilleihin kuuluva saari noin 50 kilometriä mantereelta Venezuelan edustalla. Pysähdyin sinne viikoksi matkallani Etelä- ja Väli-Amerikkaan.
Olen jäljentänyt tekstin suoraan päiväkirjastani ja käsialani ei ole niitä selvimpiä. Ainoastaan pahimmat kirjoitusvirheet olen korjannut.
Jos haluat katsoa tarkemmin kuvia, niin klikkaa ne suuremmaksi!

23.10 maanantai
Matkan startti klo 06.15. Amsterdamin kautta Bonaireen, jossa paikallinen aika on klo 15.00. Aikaero on seitsemän tuntia.
Hyvä onni lentokoneessa Helsingistä Amsterdamiin. Vieressä kolmen lapsen äiti Perusta nuorimman tyttönsä kanssa. Molempien silmät ruskeaa poltettua sokeria. Äiti opettaja 4200 metrin korkeudessa koulussa, jossa ei ole sähköä, ei tule vettä. Sain häneltä ohjeen, jonka tunsin sisässäni kuin uskonnollisen herätyksen. Tuo ihmeellinen olo jatkui koko lennon ja jokin outo rauha pesiytyi minuun.

Monien puheenaiheiden joukossa kysyin ja kummastelin mitä vien tuliaisia kummipojalleni Ecuadorin vuoristoon. Vastaus, joka tuli heti oli ”cariño”. Miten selvästi tunsin häpeää pienten tuliaisteni kanssa. Hän jatkoi: ”meillä ei ole antaa oppilaillemme muuta kuin koulutusta ja ystävällistä välittämistä ja huolenpitoa. He ovat kaikki köyhiä, mutta he ovat onnellisia. Sinun ei tarvitse antaa mitään konkreettista, ole oma itsesi, sillä uskon sinun antavan parhaan tuliaisen, mitä voit!”

Tuossa koneessa heräsin voimakkaasti näkemään länsimaisen ajattelun ja turhan tavan syytää tavaraa niille, jotka sitä eivät välttämättä tarvitse. No, minulla on piirustuslehtiö ja muistipeli. Ehkäpä ne voin jättää. Hyvästelimme lämpimästi Bonaireen saavuttuamme: minulle piirtyivät nuo mustanruskeat silmät sisimpääni ja ne ovat siellä kuten nuo unohtumattomat sanat.

Bonairessa +35C villapaita oli liikaa. Kolmen pyörävuokraamon paras pyörä huutaa kuin tuolla aidan takana kaktuspensaikkojen suojassa hinkuva aasi. Lähesty sitten sillä lintuja (siis pyörällä)! Yöuni oli syvää ja sisällä kello on vielä Suomen ajassa. Siksi hereillä jo kello 05.00.
24.10. tiistai

Pyörämatka noin 65 kilometriä yli 30 asteen lämmössä ja taivaan hehku polttavana pallona koko ajomatkan. Kiersin suola-alueen palaten mangrovemetsän läpi. Tie oli tulinen, mutta onneksi tasainen. Ensimmäiset fregattilinnut esittämässä taitojaan, liekö taitavampia olemassakaan?. Tuttujakin näkyi: neljä kalasääskeä ja karikukkoparvia. Ensimmäinen kolibri piipahti pihapensaikossa, outoja lintuja läheisen puun latvustossa.

Saarta voisi sanoa liskojen syntymäkodiksi. Pieniä kiitäjiä rapistelee ruohikossa. Yksi luonnonihme on katsoa tiellä lämmittelevää liskoa, kun se alkaa paeta. Ensin suhteellisen rauhallinen juoksu, mutta äkkiä liskon turboahdin käynnistyy ja se saavuttaa uskomattoman nopeuden. En tiedä, kiipeävätkö ne pensaisiin, mutta kuivien lehtien kahina kuuluu pitkään pikkuliskon juoksun jälkeen.
Saarella on oma kielensä ja oma rahansa. Rahana toimii entinen hollannin guldeni; kieli taas on nimeltään papiamentu ja on jotenkin hollannin ja espanjan sekoitusta.
25.10. keskiviikko
Kuumat hetket jatkuvat. Tänään saaren pohjoispäässä palavia flamingoja ihailemassa. Totta on, että eräät linnuista ovat ravintonsa takia punaisia; luonnonihmeisiin kuuluu, että väri katoaa, jos tietty äyriäislaji ei enää kuulu ateriaan. Laguunissa paljon myös minulle toistaiseksi vieraiksi jääneitä kahlaajia.

Niin, tämä lämpö on lähes sietämätöntä, ja kun aurinko ei suostu olemaan pilvessä, niin pyöräily on märkää, hikistä, kuluttavaa ja niin kovin mukavaa. Tuulet täällä pysyttelevät idän puolella ja ovat vain kohtuullisia.

Vuohien kirjavat ja takkuiset joukot seisovat teiden varsilla ja väliin myös tiellä. Jostakin kaktusten keskeltä tielle astuu aasi; villiintynyt eläin kavahtaa pyöräni rutinaa ja poukkoilee risukon suojaan. Tien mutka voi olla yllättävä: paitsi vuohia on niiden joukossa omalaatuisen näköistä joukkoa.
Ikään kuin vuohi ja aasi olisivat harrastaneet turvatonta seksiä ja pienokaisena on elukka, jonka ristin vuosiksi. Oliolla on pitkä parta, silmät ummessa, toinen korva roikkuu laiskana kuten useimmilla vuohilla, mutta toinen kuuloelin sojottaa pystyssä kaktuksen rungon tavoin.
26.10 torstai

rantatie
Tämä päivä alkoikin komeasti: pyörän kumi tyhjä kuin pennitön lompakkoni. Sain Nickin kiinni (Nicholas on pirteä kundi, eräänlainen talkkari, jolla on kaunotar ystävänään), joka heitti minut pyörineni kaupunkiin (täältä viisi kilometriä). Nopea paikkaus ja poljin lähes luotisuoraa hehkuvaa asvalttia saaren toiselle puolelle. Ajelua sinne tänne, kaupunkiin syömään cheeseburger ja hikipäässä kauppareissulta kämpille. No, annahan olla. Vettä ei hana suostunut antamaan ja kuivapesu pyyhkeeseen oli ainoa mahdollisuus. Tunnin parin odottelun jälkeen saaren yhteen laguniin varsin innoissani Nickin tietäessä vettä saatavan kello 16.00. Nyt on kello kahdeksan eikä tipu vieläkään. Aamuinen kahvivesi lavuaariin ja naama + käsi + jalkapesu kävi hienosti noin puolen litran vesimäärällä. Huomasin onneksi aloittaa naamasta…

Huomenna yritän sopia linturetkestä lauantaiksi (53 taalaa/ viisi tuntia). Katsotaan onnistunko. Nyt vielä odottelen vettä ja ensi kertaa täällä voikin apu tulla ylhäältä. Pari biisoninkokoista pilveä vyöryy saarta kohden. Olisiko niistä mihinkään? Vielä päivän havainnoista voisi todeta pari karvalakin kokoista perhosta. Muutenkin niitä on alkanut näkyä enemmän.
27.10 perjantai
Eilen odottamaani vettä ei tullut eikä tule tänäänkään. Ohjelmassa mm. pyöräilyä ja kuuntelua. Kuuntelua? Niin Lagon Lein rantavesiin mieltynyt flamingoparvi selvästi keskusteli. Itse en osaa flamingoa, mutta mielestäni rauhallinen rupattelu koski tulevaa kesäkautta. Ihminen on suuressa viisaudessaan ”osoittanut” koukkunokille rauhoitusalueen. Olin ymmärtävinäni tietystä naurunpyrskähdyksistä niiden käsittävän ihmisten olemattomuuden, Merkillistä kyllä, niin eräät äänet toivat mieleen joutsenten joiut kotimaassa, jotenkin tuli turvallinen ja lämmin olo mangrovekasvillisuuden suojassa.

flamingon retale

Aamukahvi tai siis toinen oli Sorbonissa. Hieno hiekkaranta, letkeä karibialainen meno ja hollantia sönkkääviä punaiseksi palaneita ihmisiä. Paikan lähellä yksinäinen hölmistynyt pitkäkaula, joka ei liiemmälti piitannut kuvaajasta. Pohjaliejun jatkuva polkeminen sai varmaan koukkunokan ruuan liikehtimään ja kolvi vedessä lintu sai oman aamiaisensa.

Nickin kanssa juttelu kertoi sään pysyvän täällä koko ajan tällaisena eli kuumana ja aurinkoisena. Olisipa karmea kohtalo joutua asumaan ilman vuodenaikojamme! Koko ajan hikirauhaset täydessä toiminnassa ja ilmastointilaitteet kuluttamassa energiaa inhimillisemmän elämän takia.
Muita mittavia tapahtumia tänään: Päätin erota pyörästäni päivää aikaisemmin semminkin kun eturatas ei enää suostu vaihtamaan suurempaan (pyöräilijä kyllä ymmärtää). Heitin Nicin avustuksella rämisevän polkupiilini vuokraamoon takaisin ja autovuokraamoon hakemaan kahdeksi päiväksi Kian. Eka startti oli olla viimeinen: auton kytkin on aivan yliherkkä ja peruuttaessa se hyppäsi (juu, juu minun moka). Tietenkin juuri silloin auton ohitti takaa toinen ja JOS olisin sekunnin aikaisemmin startannut, niin Kia olisi ollut romuna, ehkä myös minä. No, sanotaanhan alun olevan aina hankalaa.

Lukijaa saattaa kiinnostaa karibialaiset nauttimani gourmet-ateriat. Olen niistä osan itse valmistanut ja esimerkiksi hollantilaiset juustot ja marmeladi kera leivän jogurtin kanssa ovat olleet suorastaan erinomaisia. Myös banaanit ja omenat ovat maistuneet, appelsiineista ei niin ole lukua. Pari lounasta keskustan rantaravintolassa olivat nekin mukiinmeneviä: ranskalaiset salaattiannoksen ja shrimpsleivän kanssa tarjosivat oikean nautinnon. Niin hyvältä Heinzin ketsuppi maistui. Cappuccino oli sen sijaan pohjanoteeraus ja heikompi kuin joka-aamuinen instant-kahvini, joka sentään oli kolumbialaista.

Eräs toiminto pitää kertoa: kun on muutaman tunnin ajanut pyörällä ja pääsee kämpille huomaa paidan olevan vaikeasti irrotettava, niin ja myös housut. Mitä tehdä märille hikisille vaatekappaleille? Liuotin saippua veteen ja lavuaariin lumput. Paras paita siis kerroiltaan on jo viidettä kertaa likoamassa. Vaatteiden kuivaus on helppoa ja ainoa oikea menettelytapa saaren älyttömän kostean ilmaston takia on: huuhdellaan lopuksi vaatekappaleet kylmässä vedessä, hetkeksi ulos ja kosteat vaatteet ylle. Vilvoittava olo ja tehokas kaksipuolinen kuivaustapa ala Tapio.

Monet haluavat tietää, mitä se ja se maksaa täällä. Tämähän on hauska paikka: vaikka Hollannissa on euro, täällä on naf eli vanha hollannin guldeni, jota joskus floriiniksi sanotaan.
Toinen käyttökelpoinen raha on Bushin taala, jonka yleinen vaihtokerroin on kaupoissa (pankeissa parempi) 1 taala on 1,75 naf. Otetaanpa yksi se ja se ja se eli pullo punaista. Hinta on 8 naffia. Kun katsomme hintaa dollareina, on se 1/1,75 eli 0.565 dollaria. Kun vaihtovaluutaksi otetaan 1 euro, on 1 taala = 0,8 euroa eli naf on noin 0,45 egeä ja kun joku muistelee markkoja, niin kerrotaan 0,45 x 5,95 eli 2,8 mummon markkaa eli halvalla menee. Toki viini on aina hintansa väärtti, miksei siis myös punaviini. Hetkinen! Nautittuani pullon punaista nestettä huomasin että pitää vielä kertoa 8:lla. eli eurohinta olikin 3,6 egeä eli yli 20 mummelia. Laskutoimituksen opetus onkin, että laske sitten, nauti ensin!
28.10 lauantai

Esko-lisko

Aikaisemmin jo totesin saaren olevan oikea liskojen tyyssija. Aamukahvilla terassilla onkin mielenkiintoista seuraa. Liskoja lappaa seuraksi eriväristä ja – kokoista lämmittelemään betonille ja kuten tänään huomasin, muutamat ovat kärkkymässä aamupalaa. Ainakin Corn flakesit murenivat kummasti. Kukkien kastelujärjestelmä täällä kuumuudessa on siten, että muoviputket (mustat) ovat maan päällä ja jostakin syystä annettuani yhdelle liskolle nimeksi Eskon, se asettuu mustan letkun päälle lämmittelemään joka aamu.

Washington luonnonpuisto
Aamulla autolla Washingtonin luonnonpuistoon.(10 taalaa). Puisto on laaja ja siellä voi ajaa.. Onnistuin hukkaaman kartan ja valitsin kian kanssa väärän tien, joka yksinkertaisesti katosi jonnekin. Sain auton jotenkuten käännettyä kapealla tiellä. Pian ilmestyikin vartijan auto, ja tiukkailmeiset poliisit kyselivät yhtä ja toista. Ilmeisesti jossakin oli kaktuksen suojassa kamera.

polku vuorelle

Puisto on rutikuivaa kaktusten ja piikkipensaikkojen koristamaa polveilevaa mastoa. Kun en autolla ajamisesta pitänyt, niin lähdin kapuamaan ”polkua” pitkin vuorentapaiselle jyrkkärinteiselle mäelle. Polkua ei oikeastaan ollut, vaan kivilohkareiden joukkoon oli sijoitettu merkkejä sinne tänne osoittamaan suuntaa.

vuoren huipulta

Ylös pääsin vähäisine vesivaroineni. (taulu alhaalla kertoi vettä tarvittavan 2 litraa ja matkan yhteen suuntaan kestävän 1-1,5 tuntia.. Minä tietenkin yliarvioin itseni taas kerran ja painuin mäkeen. Hienot näkymät ylhäällä ja ei muuta kuin alas toista lohkarevyöryä pitkin. Sitä ennen pieni hetki oli koitua, niin ties miksi. Istahdin kivelle nojaten toiseen, kun kivien välistä pöllähti villiampiaisten joukko tutkimaan häiritsijää. Pieni juoksuharjoittelu vähemmän hyvässä juoksuympäristössä pelasti kuitenkin tilanteen.

Ymmärrän hyvin, ettei alastulo ja yleensäkään tuo polku ole paljoa hoidettu. Vain kohkopäät ja hölmöt kulkevat siellä.. Kun pahimmat lohkareet olivat takana, niin opasmerkit oikeasta tiestä loppuivat ja edessä oli paikoitellen läpipääsemätöntä piikkipensaikkoa ja kaktuskasvustoa. Palasin kahdesti viimeiselle merkille, mutta jatkoa ei näkynyt. Vesi oli lopussa, kuumuus sietämätön, ja vain vuohien tallaamia polkuja ristiin rastiin. Tiesin kyllä suunnan, minne pitäisi mennä, mutta edessä oli turhan tiukkia pensaikkoja.. Tietenkin minulla oli yllä vain t-paita ja shortsit. Nämä eivät osoittautuneet kovinkaan hyviksi varusteiksi piikkipensaiden keskellä,. Niinpä piikit piirsivät käsivarsiini ja jalkoihin mielenkiintoisia sekä vuotavia että vain pieniä haavoja.

Mikä pahinta, pikku paniikki alkoi iskeä. Enää en löytäisi takaisin vanhalle merkille ja ajatus kavuta takaisin ylös tuntui mahdottomalta. Niin tuntui kovin pieneltä lohtu, että autoni oli vartijan pihassa ja puistoa suljettaessa varmaan alettaisiin minua etsiä. Vitsit olivat vähissä ja huutelin pari kertaa tuulen viedessä äänen väärään suuntaan, ja vähäiset turistit istuivat ilmastoiduissa autoissaan juoden varmaankin jääkylmää kolaa.

huno nojavain naarmuja

Löysin lopulta pois lievästi sanottuna huojentuneena. Laskin jaloista ja käsistäni yli sata erilaista naarmua, joista kolmisenkymmentä vuosi verta. Huoli oli poissa kun vartija näki verisen olemukseni ja lohdutti sanomalla, että nämä pensaat eivät ole myrkyllisiä! Sain toki häneltä puhdistusainetta ja jotakin haavoihini, jotka toivon mukaan pitävät minut hengissä.

Kun tuon tekstin nyt kolme tuntia tapahtuman jälkeen kirjoitin, niin pitänee jatkaa tunteesta ”paniikki”. Vaikka tiesin vuoren sijainnin ja suunnilleen oikean suunnan vartijan mökille, niin se vain tuli. Tietenkin veden loppuminen (jota siis olin varannut liian vähän) oli yksi syy tuossa tukahduttavassa piikkimetsikössä. Juuri kun löysit muutaman metrin käveltävää maastoa, se loppui ja olit menossa väärään suuntaan. Piikkien repimää ihoani en osannut varoa pikkupaniikin iskiessä. Vasta perillä huomasin niiden määrän. Hoin itselleni ”kyllä tästä selvitään”, mutta väliin epätoivo iski. Toki olen kuullut ”maltti on valttia” enkä aivan suin päin juossut piikkipensaikkojen läpi. Tein myös mielenkiintoisen havainnon: horjahtaessa ei kannata kaktukseen tukeutua…
Kuinka monta tuntia tai minuuttia retki kesti, se on toisarvoista: sitä kesti liian kauan.
29.10. sunnuntai
Viimeistä päivää todennäköisesti myös viimeistä viikko ainakin minun elämässäni tällä saarella.
Päivä meni ajellen ja uusia lajeja katsellen.

Päivän retki maksoi ylimääräiset kaksi taalaa. Odottelin laiturilla fregattilinnun lähestymistä, kun kameran objektiivisuojus irtosi ja monttu ainakin puoliauki tuijotin mistä raosta se mereen putoaa. Putosihan se ja laiturilla maaten katselin sen keinuvaa menoa kohti pohjaa. Muutama kala katsella pölmisteli samaa ja kävi toteamassa muovin olevan syötäväksi kelpaamatonta.

Sujuvalla paikallismurteella (papiamentu) kyselin pavunruskealta kaunottarelta apua ja pian paikalle törmäsi nuori mies joka saman tien vaatteet yllään sukelsi suojuksen perään. Kuulin hänen lyövän päänsä laiturirakenteisiin ja huoli nousi mieleeni mistä löytää seuraavan apurin.. No aikanaan kaveri sieltä selvisi, antoi minulle suojalevyn, minä hänelle kaksi taalaa.

Illalla syömässä fajitasta ja sitten pakkausten kimppuun. Lentokentällä pitää olla puoli neljä, joten herätä pitää omin nokin ja luovuttaa auto aamuyöllä. Rinkkaan mahtuikin lähes kaikki mitä oli tullessakin. Huomenna siis sitten Ecuadoriin, mutta se onkin toinen juttu, kuten Kipling sanoisi.

Valitus Turun hallinto-oikeudelle

maanantaina 18. joulukuuta 2006

Turun hallinto-oikeus
Turun hallinto-oikeuden kirjaamo
Sairashuoneenkatu 2-4
PL 32
20101 TURKU

Pyydän Turun hallinto-oikeutta kumoamaan Porin kaupunginvaltuuston kokouksessaan 24.7.2006 kohdassa § 167 tekemän päätöksen, joka koskee konepajan ja kirkkorannan alueen asemakaavaa ja asemakaavan muutosta, koska se ei täytä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia yleiskaavan eikä asemakaavan sisältövaatimuksia terveellisyyden, turvallisuuden ja viihtyisyyden osalta.Lisäksi hyväksytty asemakaava on valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden vastainen, koska se hävittää Reposaaren valtakunnallisesti merkittävän kulttuurihistoriallisen ympäristön ominaisluonnetta oleellisilta osin.

Erityisesti kirkon ja hautausmaan eteen rantaan suunnitellut rakennukset eivät sovellu esitettyyn paikkaan. Toteutuessaan koko ranta pengerrystöineen hävittäisi vuosisataisen näkymän. Myös kaavamuutos tuhoaisi yli 60 vuotta vanhan konepajatoiminnan ja sen historian.

Kaupunginvaltuuston hyväksymä asemakaava ei ota huomioon Reposaaren ominaisluonnetta ja historiaa, vaan on tavanomainen standardiratkaisu omarantaiselle loma-asumiselle, vaikka mökkejä havainnekuvassa markkinoidaan ”huviloina” ja ”kalastajamökkeinä”.

Valituksen yksityiskohtaisempina perusteina esitän seuraavaa:

Voimassa olevassa asemakaavassa pääosa alueesta on osoitettu yritystoiminnalle. Kaupunki toteaa, ettei yritystoimintaa alueelle ole hakeutunut. Ponteva markkinointi ja asiasta tiedottaminen on ollut viime vuosina hiljaista tai puuttunut kokonaan, ei siis ihme, että tilanne on säilynyt nykyisellään.

Satakuntaliitto lausunnossaan mainitsee Satakunnan seutukaavan 5 merkinnät ja yleismääräykset. Näissä todetaan taajamatoimintojen alueella yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa mm. meren rantojen rantavyöhykkeen osoitettavaksi ensisijaisesti virkistyskäyttöön tai muuksi vapaaksi rannaksi.

Hyväksytyssä asemakaavassa ei ole otettu huomioon seutukaavan asemakaavoitusta ohjaavaa vaikutusta eikä tehtyä kaavaratkaisua ole mitenkään erikseen perusteltu.

Kyseisen Reposaaren kaavamuutoksen ensimmäisissä versioissa esitettiin loma-asuntomessujen rantaa kiertävän eräänlaisen rantabulevardin. Nyt kaavamuutoksessa on loma-asuntojen rantatontit kaavoitettu siten, että tonttiin kuuluu jopa vesialuetta. Tämä estäisi luonnollisesti yksityisomistuksessa olevien tonttien kautta läpikulun. Näin koko rantamaisema ja vapaa rannan käyttö ”katkeaa” lomarakennusten kohdalla.
Nykyisen teollisuusalueen käyttäminen loma-asuntorakentamiseen on kyseenalainen.

Kokemäenjoen suuaukolle rakennettavan messualueen kohdalla ei tulisi puhua mainonnassa merinäköalasta. Rakennuspaikan rantavesiä kuormittaa jatkossa entistä enemmän mm. Kemira Pigments Oy:n jätevedet. Kyseisen yrityksen moniin laajennushankkeisiin haetaan paraikaa ympäristölupaa.

Näkymät eivät vastaa loma-asunnoille toivottavaa näköalaa. Kaikki alueen markkinointiin tähtäävä aineisto unohtaa Kemiran 100 metrisen piipun käryineen; samalle Kemiran alueelle ollaan suunnittelemassa kahta rinnakkaispolttolaitosta noin 70 ja 55 metrisine piippuineen. Matkaa alueelle on linnunteitse kolme kilometriä.

Suoraan vastapäätä on erittäin vilkasliikenteinen pengertie jota pitkin kulkee Tahkoluodon öljy- ja kemikaliorekat sekä Ahlaisiin päivittäin ajettavat kymmenet jäte- ja romunkuljetusautot. Tecnip Oy rakentaa kilometrin päässä valtavia öljynporauslautan osia ja sen jatkeena ovat Mäntyluodon sataman hallit, laiturit ja erilaiset rautaromu- ja ruoppausläjät. Varsinkin rautaromun lastaus satamassa aiheuttaa kovaa melua, joka vettä ja ilmaa pitkin siirtyy mm. kaavailulle lomarannalle. Onkin vaikea kuvitella alueesta muodostuvan vetovoimaista ja rauhallista loma-asumiseen soveltuvaa aluetta.

Kolmensadan metrin päässä sijaitseva kalasatama satoine lokkeineen ja kalanhajuineen ei sekään tue ajatusta viihtyisästä elinympäristöstä.

Kaavaehdotukseen on tehty lisämerkintä sataman ja Tecnipin melujen takia. On kuitenkin todettava, että lomarakennuksen rakenteisiin esitetyt desibelivaatimukset eivät estä melun kuulumista varsinaiselle alueelle: yksi kesämökillä oleilun lähtökohta lienee kuitenkin myös ulkoilmassa oleilu. Myöskään talojen sijainnilla ääntä ei voida estää valitun ruutukaavan takia.

Vaikka alue onkin tietyiltä tuulilta suojassa niin idän- ja pohjoisenpuoleisen tuulen vaikutusta ei ole otettu riittävästi huomioon. Korkea lähes kahden metrin kivilaituri ei kuulu tämäntyyppiseen rantarakentamiseen ja tulee estämään mahdollisten veneiden turvallisen kiinnittämisen näiden tuulien vallitessa.

Alueen muita terveysriskejä ei ole riittävästi selvitetty. Vuonna 2004 maaperän pilaantuneisuuden perusselvityksessä sen tekijä Ramboll Oy toteaa, että lisäselvityksiä tarvitaan. Yli vuosi tämän jälkeen asiaan herättiin ja koko 9,1 hehtaarin alueelta otettiin vain neljä uutta näytettä. Näytteiden määrää ei voida alueella vuosikymmeniä jatkuneen toiminnan vuoksi pitää riittävänä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavamuutoksen, vaikka Länsi-Suomen Ympäristökeskus ei ollut antanut vielä lausuntoaan, mitä saastuneen maan kanssa tehdään ja minkälaisiin kustannuksiin se voi johtaa. Toimenpide kuitenkin koskettaa jokaisen porilaisen lompakkoa.

Lisäksi uuden terveysriskin ja täysin kartoittamattoman tilanteen edessä ollaan, kun joudutaan ruoppaamaan tiettyjä alueita laiturirakenteita ja pengerrystä varten. Konepajalla tehtiin mm sotakorvauslaivoja, joiden maalauskäsittelyyn myrkkymaaleilla ei sen ajan tiedon valossa kiinnitetty huomiota. Muistettakoon tässä Vuosaaren telakan perustamisvaiheen ongelmat.

Toinen ruoppauksessa esiin tuleva ongelma on Vuorikemian alkuaikoina holtittomasti veteen laskemat jätevedet. Niiden mukana pohjaan aikanaan varastoituneet sedimentit lähtevät liikkeelle aiheuttaen vesien tilassa muutoksia aina kalakantaan saakka.Todettakoon, ettei kaavamääräyksissäkään ole otettu huomioon ruoppauksen tuomia lisäselvitystarpeita edes selvitysehtoina.

Oman lukunsa muodostaa kaavaa kohtaan tehtyjen kuuden muistutuksen huomioonottaminen. Jotkut muistutuksissa tehdyt huomautukset ovat vaikuttaneet kaavaan vain muodollisesti. Esimerkiksi tervaleppäpuuston suojelemisesta määrätään: ”tulee kiinnittää erityistä huomiota ja pyrkiä siihen, että sitä säilytetään mahdollisimman paljon”.(vrt. kalastajamökkialue)
Käytännössä kuitenkin olemassa olevaa puustoa hävittää jo suunnitelmassa mökeille menevät tiet. Lisäksi koko ranta-aluetta joudutaan tältä alueelta pengertämään tulvavaaran takia. Näin määritelmä jää vaille mitään käsitystä tervaleppien lopullisesta säilymisestä.
Myös muita vastaavia epämääräisyyksiä löytyy, ja kuten kaupunki itsekin toteaa: ”muutokset ovat vähäisiä eikä näin ollen ole tarpeen pistää kaavaa uudelleen esittelyyn.” Jos ajatellaan reposaarelaisten tai kenen tahansa ei kaavoitusekspertin mahdollisuuksia löytää ja verrata tehdyt muutokset, niin tilannetta on maallikon vaikea ymmärtää. Nyt jää vallalle käsitys ettei kaavaan muistutuksissa ja asiantuntijalausunnoissa vaadittuja tarkistustarpeita ole riittävästi tehty, koska se olisi edellyttänyt uudelleen kaavan nähtäville asettamista.

Edellä olevan johdosta pyydän, että Turun hallinto-oikeus kumoaa Porin kaupunginvaltuuston asemakaavan hyväksymispäätöksen 24.7.2006 § 167 maankäyttö- ja rakennuslain vastaisena.

Tapio Meri
Uniluodonkatu 11
28880 Pori
p. 0440 455 970

Liite: päätös, johon haetaan muutosta ja selvitys valitusajan alkamiskohdasta

Kasvihuonekaasuja lisää Poriin!

maanantaina 18. joulukuuta 2006

Helsingin Sanomien (13.12.) artikkelissa kerrotaan pääkaupunkiseutua patistettavan vähentämään kasvihuonekaasuja. Kirjoituksessa on esitetty miten kaupunkiseutu voisi olla mukana talkoissa. Mitenkä on tilanne Satakunnassa ja erikoisesti Porin seudulla?

Porissa tilanne on päinvastainen. Kaanaaseen Lounais-Suomen ympäristökeskus on myöntänyt juuri ympäristöluvan ”biopolttolaitokselle”. Laitoksen polttoaineena tulevat olemaan jyrsinturve, kivihiili, puupolttoaine, REF (polttoon lajiteltu jäte) ja kevyt polttoöljy. Puupolttoainetta lukuun ottamatta muut lisäävät hiilidioksidipäästöjä nousten jopa 640 000 tonniin. Ei siis todellakaan tule puhua biopolttolaitoksesta! Vaikka Pihlavan piippu lakkaisi pölläyttämästä omia päästöjään, on tuo koko määrä lähes 130.000 tonnia enemmän kuin mitä nyt Aittaluodolle ja Pihlavalle yhteensä nyt myönnetyt vuosittaiset päästöoikeudet ovat. Todettakoon, että Aittaluodolle on myönnetty ympäristölupa, joka lisää uuden kattilan käynnistyessä sikäläistä CO2-tuotantoa.

Poltettaessa 1 tonni jyrsinturvetta syntyy n. 1 tonni CO2-päästöjä. Kun poltetaan 1 tonni raskasta polttoöljyä, syntyy n. 3 tonnia CO2-päästöjä. Toisaalta polttoöljyn nettolämpöarvo on suurempi eli saman energiamäärän tuottamiseen tarvitaan vähemmän polttoöljyä. Myös turpeen suurempi päästökerroin tuo esiin turpeen enemmän saastuttavan vaikutuksen. Kun tuotetaan esimerkiksi 100 GJ (gigajoule) energiaa on turpeen CO2-päästöt noin 10480 kiloa ja raskaan polttoöljyn n. 7700 kiloa. Molemmat siis ovat varsinaisia saastuttajia. Samaan ryhmään kuuluu Tahkoluodon voimala hiiliraaka-aineineen. Kivihiilen saastuttava vaikutus on vielä suurempi kuin raskaan polttoöljyn

Mitenkä on tilanne muualla Satakunnassa? Raumalla on jo todellinen biovoimalaitos, joka on valovuosia edellä Porista. Kiitos kuuluu osittain paikalliselle polttoaineen tuottajalle sellu- ja paperitehtaalle. Täällä turpeen osuus on n. 22 % ja muut fossiiliset polttoaineet noin 6 %. Kaikki muu onkin ”saasteetonta” biomassaa. Huomattavaa oli laitoksen edustajan toteamus: ”meidän täytyy käyttää turvetta, koska..”

Muualla maakunnassa tehdään asioiden eteen työtä. Vammalassa sianlannasta etanolia, Köyliön Hallavaaraan biojätteiden käsittelylaitos, Lappi vaihtaa öljyn hakkeeseen, Vampulaan suunnitellaan suurehkoa biokaasulaitosta, Säkylään ja Honkajoelle etanolin valmistusta jne.

Jotta Kaanaan polttolaitos olisi oikeutettu käyttämään nimeä biopolttolaitos, tulisi poltettavan raaka-aineen olla mahdollisimman paljon todellista biopolttoainetta. Yksi mahdollisuus olisi käyttää enemmän peltobioenergiaa ja puuta sen eri muodoissa.. Nyt esiin tulleissa tiedoissa ei uhrata ajatustakaan peltobioenergian käyttämiseen. Yhteistyö kaupungin eri laitoksissa voisi olla parempaa mm. puun talteenotossa.

Kemira Pigments Oy iloitsee etukäteen saamastaan miljoonien eurojen suuruisesta hyödystä biopolttolaitoksen noustessa yrityksen tontille. Entä mitä saavat kaupunkilaiset?
EU on vähentämässä ilmeisesti kunkin maan (Suomi ei ole ollut vielä käsittelyssä) kasvihuonekaasujen päästöoikeuksia. Kaavailtu ennuste on yli kymmenen prosenttia. Jotta maamme kilpailukyky säilyy, myönnettäneen ilmaiset päästöoikeudet pääsääntöisesti teollisuudelle. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kuluttajat maksavat paljolti ostetut oikeudet kätkettyinä esimerkiksi energian hintoihin.

Mitä kuluttaja voi tehdä muuta kuin päivitellä energian hinnannousuja? Yksi jokaista koskettava päätös on muutos omissa elintavoissa siirtyä kuluttamaan entistä vähemmän. Pienet askeleet suurenevat, kun niitä on ottamassa kokonainen kansakunta toisensa jälkeen.