Kohtaamisia 5 Costa Rica

Costa Rica, maa ilman armeijaa. Nimi on tutumpi kahvimerkkinä kuin itsenäisenä maana. Sen maine lintuparatiisina oli minulle tuttu, ehkäpä myös olin kaupassa nähnyt sieltä tuotuja banaaneja.

Costa Rican, kuten monen muunkin Väli-Amerikan suurin ongelma on metsien häviäminen laiduntamisen ja maanviljelyksen sekä nopeasti paisuneen turismin takia. Yhä kiihtyvällä tahdilla vähäiset rantamaisemat hävitetään ja tilalle nousee valtavia lomakeskuksia. Valtio on aloittanut suurisuuntaisen uusien metsien istutustyön ja nähtäväksi jää, mikä on lopputulos.

Uusien taimien istutus on aiheuttanut suurta tuhoa lähinnä maaperän eroosion takia. Jatkuvat sateet (paikoitellen jopa 10 metriä vuodessa!) kuljettavat pehmeää maata mennessään, rikkovat teitä ja aiheuttavat ongelmia juuri istutetuissa puissa (usein banaanipuita). On laskettu että enää viitisen prosenttia alkuperäisestä metsästä on enää puistojen ulkopuolella.

Costa Rican tunnuslintu Costa Rican liskoja

Maan alkuperäinen eläimistö on joutunut pakenemaan kansallispuistoihin ja tämä on tuonut puolestaan salametsästäjät paikalle. Ongelma on paikoitellen niin suuri, että käydään vakavia keskusteluja sulkea tietyksi ajaksi puisto kävijöiltä, jotta salametsästäjät saadaan kiinni.

Costa Rican nopeasti lisääntyvä turismi, nyt jo yli miljoona kävijää joka vuosi, on johtanut suurten lomakylien rakentamiseen. Paitsi että ne hävittävät vielä neitseellisiä rantoja, ne useimmiten ovat ulkomaalaisten omistuksessa. Costaricalaisen eli ticon ylpeys on kovalla koetuksella heidän nähdessään tarjoilijoina ja siivoojina pääomien valuvan maasta pois. Hyvä kysymys onkin kestääkö maa yhä lisääntyvät turistivirrat.

Yhtenä vakavana ongelmana täälläkin on infrastruktuurin puute. Nopea turismin kasvu on ja siitä rahastus on unohtanut monissa paikoissa esimerkiksi jätevesien puhdistuksen. Sadat hotellit laskevat jätevetensä suoraan jokiin. Maantieverkostoa ei ole mitoitettu tällaisille turistivirroille, San Josen liikenne on sanalla sanottu ”mielenkiintoinen”.

Maan talouden yksi kulmakivi on banaanien kasvatus ja vientikauppa. Ikävä vain, että banaanien viljely on tuonut pahoja ongelmia maalle. Erilaiset parasiitit ja homesienet ovat johtaneet laajamittaiseen kasvintorjunta-aineiden käyttöön. Näiden vaikutus maaperään ja ihmisiin on vielä osittain selvittämättä. Osa työntekijöistä on kuitenkin sairastunut, mikä esiintyy esimerkiksi sterilisaationa tai raskauden keskeytymisenä..

Banaanit kääritään kasvuvaiheessa nopeamman kypsymisen ja tuhohyönteisten välttämiseksi sinisiin muovipusseihin. Pussit on käsitelty kemiallisilla aineilla, jotka tappavat banaaniin alkuvaiheessa pesiytyneet tuholaiset. Muovipussit jäävät monesti luontoon aiheuttaen eläimistössä mm. tukehtumiskuolemia. Ne joutuvat vesistöihin ja muodostavat herkästi patoja, jolloin taas veden aiheuttama eroosio vahingoittaa luontoa. Samalla pusseissa olevat myrkyt saastuttavat ympäristöä ja ovat vaarana monille vesistöissä oleville pieneliöille.

Costa Rican pinta-ala on vain 51.000 neliökilometriä eli lähes kaksi kertaa pienempi kuin Lappi. Miten tämä maa voi ottaa vastaan jatkuvasti kasvavan turistivirran menettämättä lopullisesti identiteettiään, siinä on tämän kauniin ja ystävällisen maan suuri ongelma.

Vastaa