15.11. keskiviikko
Nyt kirjoittamassa tätä Ecuadorin lentokentällä. Tunti aikaa koneen lähtöön. Villa Nancyn respan kanssa puhuttiin tunnin elämän eri jutuista. Taksin odotus otti koville, ja tuntui oikeastaan haikealta jättää niin monen yön jälkeen tuo hostel. Lämpimät halaukset ja sitten aivan älytöntä vauhtia puikkelehtimaan muun liikenteen joukkoon. Ihme, ettei täällä joka päivä menehdy liikenteessä muutamia ihmisiä. Eilen illalla myös selvisi, että olen Tinon ja Leilan luona pääkaupungissa, ja jo huomenna lähtö jonkun porukan kanssa Karibialle (Panama City on toisella puolen niemimaata). Villa Nancyyn , siihen, jonka osoite on Avenida de 6 Diciembre jätin matkailuesitteitä Suomesta sekä hyönteismyrkyn. Maya Otavalossa väitti niin kuin Lonely Planetkin, että repelantin tulee sisältää DEET:iä, mutta mun myrkky taisi olla jotakin dödön tyyppistä?
16.11. torstai
Siis eilen illalla Panamaan. Leila oli vastassa ja mukana myös odottamassa asunnolla Tino, Leilan veli ja Raija Merikarvialta miehensä kanssa. Istuttiin iltaa ja juteltiin niitä näitä. Aamulla sitten Achioteen, jossa Atlantin rannalla mökki palmurantoineen. Ylitettiin myös se kuuluisa kanava, jossa oli paraikaa pari purkkia valumassa Tyyneltä mereltä Atlanttiin. Korppikotkaparvet kaartelemassa jokaisen rinteen nousevissa ilmavirroissa. Vastaavasti Achioten muutamalla peltoaukealla lehmähaikaroiden valkoiset haamut, papukaijojen kirjavat laumat sademetsän yllä. Tukaanikeskuksessa valtava saderyöppy, jota paossa nyt hienossa rantamökissä 30 asteen lämmössä ajatellen jo huomenaamua ja kelloa 5.30. Silloin ihmettelemään paikkakunnan sademetsien asukkaita.
17.11. perjantai
Aamulla retki puoli kuudelta Filippen kanssa. Sademetsäkävelyä leppoisasti ja vielä aamuauringon maalatessa harmautta kuuluu voimakas huuto, mölinä ja meteli. Apinaperhe on aukaisemassa ääntään päivän keskusteluille: Hieno kokemus sademetsän viileässä vihreydessä. Perheillä tai oikeammin klaaneilla on metsässä omat reviirinsä. Pian näenkin ensimmäisen. Meitä se lienee tarkastellut jo pitkään. Musta miettivä katse kysyy fiikus-puun siimeksestä: ”mistä tuo suomalainen on tänne eksynyt?”. Tuijotan ensimmäistä näkemääni villiä apinaa kostean metsän sylissä. Apinan tuijotuksessa on jotakin selittämätöntä, eikä olekaan ihmisen asia yrittää sitä selvittää. Minulle tapaaminen on elämys, apinalle kenties tuhahdus turistiparalle. Pian Tino ja Leila saapuvat noutamaan minua, Lähdemme takaisin mökille. Atlantin rantaa nuolevat aallot tuudittavat illalla uneen, vaikka mielessä pyörii vielä päivän tapahtumat, koko tämä trooppinen kuumuus, tuulettimen surina. Ikkunasta utelee kuunsirppi: joko sisällä nukutaan. Mietin vielä unta odottaen Panaman nykyistä tilannetta. Maan meno tuntuu todella pahalta, Sijainti Kolumbiasta virtaavien huumerahojen pesupaikkana, Yhdysvaltain vieläkin voimakas ote maan johdosta, räikeä korruptio, kaupungin rakentaminen älyttömine pilvenpiirtäjineen, kanavan ”uudistustyö”. Que vadis, Panama?
18.11 lauantai
Aamulla matka eläintarhaan. Kuinka kauan tuijotin harpyijaa! Pariskunta istuu häkissä, naaras yli 40 vuotta vanha, sulat pystyssä päässä kuin jokin antennimetsä. Silmissä vielä sademetsien ylpeys, nokka mustaa luuta, kynnet kuin kymmenen sirppiä. Vavahduttava kokemus, näkisinkö sen vielä täällä luonnossa? Nykyään kaikilla luonnossa syntyvillä poikasilla on pian satelliittilähetin selässä. Kotkien suojelua varten rakennetussa salissa teksti:” In the end, we will protect only, what we love, we will love only, what we understand and we will understand only, what we are taught”. Näinkö se on? Jos meille ei ole opetettu siis murheista, mitä ilmaston lämpeneminen tuo tullessaan, niin kuinka suojella sitä?Saman salin seinällä luettavissa synkeät luvut Panaman alkuperäisten metsien katoamisesta: !950 pinta-alasta 60 5 metsää, 1995 60 5 hävitetty, 2005 105 jäljellä. Luvut osoittavat Panamaa syöksymässä tuhoon. Vaikka maassa yritetään istuttaa hävitettyjen metsien tilalle uutta, on vanhojen metsien biodiversiteetti hävitetty ja uusien eläin- ja kasvirakenne on jotakin muuta kuin alkuperäinen..Panama City täyttyy pilvenpiirtäjistä, autojen kasvusta, korruption mukanaan tuomista ongelmista. Kolumbialaiset pesevät huumerahojaan Panaman luonnon ja ympäristön kustannuksella. Entä lehtien uutiset? Nakaru-järven 800 000 flamingosta jäljellä 30 000, sadoittain kuolleita lintuja. Goren elokuva pysäyttää panamalaisia, hurrikaani tappoi juuri 15 amerikkalaista, jättitulvia Kiinassa ja me vain odotamme! Mitäkö? Pysähdy itse miettimään, mitä itse teet!.
Illalla vielä kirjoitus Satakunnan kansaan. Lehden pääkirjoitus vaatii jätteenpolttolaitosta Kaanaaseen sarkastisin huomautuksin sanoen vihreiden olevan sitä vastaan. Kirjoittaneen toimittajan tyypillistä tietämättömyyttä (vai tahallista huolimattomuutta?) asioiden oikeasta tilanteesta.19.11 sunnuntai”Luppopäivä” Panamassa. Itse asiassa koko päivän menossa. Pieniä tekemisiä, isoja asioita käsiteltävänä. Aamulenkki ja – kahvi Leilan kanssa. Asioiden selvittelyä eli sovittiin tiistaiksi retki Pipeline Roadille Willyn kanssa. Kuusi tuntia ja 85 taalaa. Willy on Lonely Planetin mukaan Panaman ykkösoppaita. Pipeline Road on kuitenkin selvaa (sademetsää), joka antanee monta lajia, jotka olen jo nähnyt, mutta en tuntenut! Millä näitä englanninkielisiä nimiä muistaa kun on kerran nähnyt linnun ja kuullut sen nimen vielä espanjaa äidinkieltään puhuvan lausumana! Illalla vielä kavuttiin Cerro Anconille. Komea mäki, josta näköala lamppujaan sytyttelevään Panama Cityyn. Sieltä syömään lasagnea ja kello 22.00 unta pollaan.
20.11 maanantai
Kello 09.30 Tabogan yllä leijuu kymmeniä korppikotkia. Tabogan saari on tunnin laivamatkan päässä Panama Citystä. Kiivetään Leilan kanssa silmiä kiristävässä auringonpaisteessa vuoren ristille. Siellä vastaanottajana on toinen armada: satoja korentoja saalistamassa ruohikon hyönteisiä. Jyrkkä nousu kivistä polkua pitkin, ”ten cuidado” huudot. Polun reunoilla kahisee. Niiden täytyy olla liskoja: olen sandaaleissa kaikkien oppien vastaisesti. Typerää, mutta 30 asteen lämpötilassa ratkaisu tuntui oikealta.Nyt alhaalta katsottuna vuoren jättimäinen risti on kutistunut pieneksi, Pitkät laivajonot kelluvat kauempana merellä odottaen vuoroaan kanavaan. Kalastajien pikkuveneet pärisevät merellä, jossakin kaakattaa kana.. Linnut, ne linnut. Vain korppikotkien mustat hahmot, muutama fregattilintu taiteilemassa meren sinen yllä.. Tuntematon haukka ahdistelee pihan kanoja, kalasääski kuin helteen lamaannuttamana laahustaa ilman halki. Istumme kahvilassa. Musiikki radiosta on pehmeää boleroa, suussa vielä valkosipulin hyväilyt. Kuppi kahvia: kestänkö vielä vesimelonin viileyden ja ananaksen kultaisen värin? Paluumatkalla laivan kannella kamera katsoo smogin osittain verhoamaa rantaviivaa. 21.11. tiistai05.30 hirmuisessa kaatosateessa Pipeline Roadille ja muihin lintupaikkoihin. Mutta huolimatta Willyn ponnisteluista linnut pysyvät lähes kokonaan piilossa. Koko päivän sade oli enemmän vain autossa istumista ja siirtymistä paikasta toiseen. Vielä kun Willy oli unohtanut kirjansa kotiin, niin voi sanoa päivän menneen ketuille. Iltapäivällä myöhemmin vierähti pari tuntia netissä, jossa ikävä kyllä oli mm. ensimmäinen suunnitelma Reposaaren eka ”kesämökistä”. Siinä toteutuvat juuri ne kaikki asiat, joista olen kirjoittanut: isohkoja lasiseiniä, poikkeavia julkisivumateriaaleja jne. En voi olla toteamatta kaupungin asettaman toimikunnan (joka siis hyväksyy piirustukset) epäonnistuneen täysin tehtävässään. Toisaalta sehän oli tiedossa, että reposaarelaisuus rakennustyylissä ei tule toteutumaan kaupungin ”lupauksista” huolimatta.
Illalla kuten muinakin päivinä mukavaa keskustelua Tinon ja Leilan luona. Uskomattoman hienoja ihmisiä! Huomenna vihdoinkin ostamaan linja-autolippua Costa Ricaan. Liekö sitten vei huuhtonut maantiet pois, varsinkin kun sateiden ennustetaan jatkuvan kolmekin vuorokautta?22.11 keskiviikkoSade loppui aamulla! uutiset huutavat vesiongelmista. On kuin parin päivän sade olisi hyydyttänyt koko Panaman ja kuitenkin uskallan väittää Panaman ongelman olevan tukehtuminen. Täällä on liikaa autoja, vanhat bussit syytävät pakokaasupilviä kuin helvetin voimat olisivat liikkeellä. Toinen uhkakuva ja eikä enää pelkkä kuva on viheralueiden katoaminen pilvenpiirtäjien niellessä keskustan. Vanhat kaksikerroksiset nostalgiaa tihkuvat talot ulkonukkumapaikkoineen jyrätään matalaksi käsittämättömien rakennushirviöiden tieltä. Kaupunki menettää keuhkonsa, sen hengitys heikkenee, kuolinkorina kasvaa. Ja kuten Ecuadorin Quitossa ihmiset alkavat käyttää hengityssuojaa. On kuin uusi sukupolvi valkoisine suojineen olisi pöllähtänyt maan pinnalle.Liikenne on kaoottista, joskin joka suuntaan risteilevät autot selviävät vain vähäisin vaurioin.
Mitäkö tänään muuta? Ostoksilla hankintana Panaman linnut (jo oli aikakin) siinä uskossa, että osa olisi samoja lajeja kuin mahdollisesti näen Costa Ricassa. Niin se lippu maksoi 25 taalaa, ja matkan kesto ”noin 16 tuntia riippuen siitä, ovatko tieyhteydet ajokunnossa”. Muutama pikkuostos inkkareilta ja tietenkin netissä ihmettelemässä Reposaaren ensimmäistä ”kesämökkiä”. Totesin myös tasan vuosi sitten olleeni pyöräilemässä Tasmaniassa nimenomaan St Helensin kaupungissa. Asi es la vida! Nyt vielä odottelemassa (klo 20.45) tunnin päästä alkavaa TV-ohjelmaa ja aiheena tietenkin ”global warning”.
23.11 torstai
Tänään vuorossa kahlaajia ja haikaroita eli laskuveden aikaan ihmettelemässä isoja haikaraparvia. Tuhansia kahlaajia, merimetsoja, lokkeja, tiiroja, korppikotkia. Ranta toisensa jälkeen melkein liian täynnä. Leilan kanssa myös tavanomaisessa ruuhkassa kaupungilla paikkaa vaihdettaessa. Kaupungissa on jatkuvia mielenosoituksia. Syynä on jokin aikaa sitten sattunut linja-autopalo, jossa kärventyi 18 koululaista. Ei liene yllätys, että kyseinen kuljetus oli laiton eikä autossa ollut kuin yksi poistumistie. Iltapäivällä ilmestyi naapuripihaan komea petolintu häiritsemään papukaijojen rupattelua. Pakollinen nettivierailu ja nyt lähdössä iltapalalle. Hieno päivä hienossa seurassa, mikä ei kokonaan johtunut linnuista! Nyt jo ajatus karkailee naapurivaltioon:
24.11 perjantai
Päivällä linnut, illalla hieno tilaisuus: Tinon ja Leilan kanssa juutalaisperheeseen eli heidän 82-kesäinen tuttavansa kutsuu joka perjantai noin 20 vierasta syömään. Mentiin illalla kahdeksaksi, ja vieraat toivat kukin jotakin pikkunaposteltavaa. Emäntä itse kiirehti myöhemmin synagogasta sammutti osan valoista ja pyysi pöytään. Päähän lyötiin kipa ja jonkinlaisen hepreakielisen rukouslaulun myötä alettiin syödä ja mitä ruokia! Alku ei luvannut hyvää: vetinen keitto ja valkea juuri ja juuri kasassa pysyvä jauhomuodostelma, oli kuulemma jonkinlainen riittiruoka. Mutta tämän jälkeen pöytä alkoi täyttyä mitä maukkaimmista ruuista.
Illan emäntä oli vitsikäs ja erinomaisen miellyttävä ihminen. Sain ilmeisesti olla jonkinlaisena kunniavieraana, koska minut istutettiin hänen pöytäänsä. Kipa päässä yritin pysyä mukana keskusteluissa peläten vähän väliä, että kipa on pian ylimääräisenä sattumana ruokani joukossa. Kaikki meni kuitenkin hyvin: muu pöytäseurue oli lähinnä emännän sukulaisia ja hyviä ystäviä. Kaikkiaan mielenkiintoinen ilta eli käsitykseni ja töykeät sanani edelliseltä viikolta kissanristiäisistä eivät todellakaan olleet korrekteja. Uskon, että Leila ja Tino tulivat vakuuttuneiksi minun viihtyväisyydestäni juhlissa. Sieltä sitten Panaman viimeiseksi yöksi heidän luokseen.
