Arkisto: tammikuu 2007

Kaksi otsaketta

tiistaina 30. tammikuuta 2007

Satakunnan Kansa 24.1.07 ”Jätteen poltto saa myötätuulta”, Helsingin Sanomat viikkoa aikaisemmin: ”Ruotsin polttolaitokset tukehtumassa kotitalousjätteen vyöryyn”. Ristiriita tuntuu melkoiselta: ”mallimaamme” polttolaitokset ovat hukkumassa roskaan, meillä esitetään polttolaitosten lisäämistä.

Uudet määräykset ja tavoitteet vähentää jätteen viemisestä kaatopaikoille vaatii, että jotakin tulee tehdä paisuvalle jätemäärälle. Nyt esitetty ajatus jätteenpolttolaitosten lisäämiseen maassamme perustuu kuitenkin vääriin oletuksiin. Kyseessä on esitys, jossa kaikki jäte poltetaan sellaisenaan ja saatu lämpö käytetään hyödyksi lämmitysenergiana. Tällöin kalliiden laitosten tulisi koko elinikänsä saada määrätty määrä jätepolttoainetta. Mitä useampi tällainen laitos olisi, sitä vähemmän ihmisillä olisi mielenkiintoa lajitella jätteensä. Onpa jopa esitetty, että kotitalouksien tulisi saada korvaus toimittamastaan raaka-aineesta.

Tässä tuleekin tehdä ero jätteiden kahdesta eri polttotavasta eli rinnakkais- ja massapoltosta. Massapoltto tuottaa suuremman osan energiastaan lämpönä (70–80 %) ja sähköä vain 20–30 prosenttia. Ruotsissa kotitalousjätteiden kasvun syynä massapolttolaitosten varastoissa on lämmennyt ilmasto ja ihmisten piittaamattomuus lajitella jätteitä.. Niitä ei polteta enempää kuin mitä lämmitykseen energiaa tarvitaan. Tilanne olisi toisin, jos tämä energia voitaisiin suunnata suoraan esimerkiksi teollisuuden ympärivuotiseen tarpeeseen.

Rinnakkaispolttolaitoksessa polttoaineen määrää ja laatua voidaan vaihdella. Tavallisimmin polttolaitokseen on viety sekä kaupan että teollisuuden alkulajiteltua jätettä, joka näin muodoin on suhteellisen tasalaatuista. Saatu lajiteltu jäte on myös poltettu teollisuuden omissa kattiloissa.

Miten sitten raaka-ainetta erityyppisiin polttolaitoksiin olisi saatavissa.? Mahdollisen polttolaitosbuumin vallitessa unohtuu jätteiden kierrätys. Päijät-Hämeen Jätehuollon alueella tehty tutkimus kertoo, että kaatopaikalle joutuvista jätteistä lähes 70 % olisi kierrätyskelpoista ja toisaalta 90 % polttokelpoista.

Yleinen vastakkaisasettelu Suomen ja Euroopan maiden on osittain harhaanjohtava. Ruotsissa ja Saksassa esimerkiksi lämpö ja sähkö tuotetaan pääsääntöisesti erillään eli lämpöä jätteistä ja sähköä ydin-, kivihiili- ja vesivoimasta. Jo yksistään ilmastomuutoksen johdosta voidaan sanoa, ettei lämmön lisätuotantoon maassamme ole suurempaa tarvetta. Jos taas sähkön tuotantoa pitää lisätä jätteenpolton takia, ollaan menossa väärään suuntaan juuri huonon hyötysuhteen takia.

Tärkeimmäksi jätteidenkäsittelystrategiaksi tulisikin asettaa ei poltto, vaan jätteiden ehkäisy. Tätä voidaan vauhdittaa mm. jäteverolla. Toiseksi kierrätystä tulee tehostaa lisäämällä informaatiota ja hankkimalla jäteasemille jäteastiat erityyppisille jätteille. Vasta kolmantena seuraa lajitellun jätteen toimittaminen uuden sukupolven kaasutuslaitoksiin, jolloin saatu tuote voidaan jalostaa joko edelleen poltettavaksi tai liikenteen polttoaineeksi.. Varsinaisen massapolttolaitoksen aika alkaa olla jo ohitse.

Energiansäästöä ja kaavoitusta

keskiviikkona 24. tammikuuta 2007

Paikkakunnan valtalehdestä Porissa olemme saaneet lukea, että kantakaupungin yleiskaavassa tavoitellaan luontoa säästävää asumista ja työssäkäyntiä. Koko rakennetta kehitetään pakettiratkaisuna, jossa mm. työssäkäynti ja siihen liittyvä joukkoliikenne näkyisivät. Tyydytyksellä on todettava, että samaa ajatusta yritetään soveltaa myös nauhakaupunkimallina. Aika näyttää, miten kaavoittaja tulee onnistumaan. Olisiko tässä ideaa alkaa myös kehittää jokivarren kaupunkien ja kuntien yhteenliittymää ja samalla valmistella Suurporista ekologista mallikaupunkia paljon muussakin kuin kaavoituksessa?

Ensimmäinen ajatus, joka liittyy juuri kaavoitukseen, on joukkoliikenne, sen rakenne ja tukitoimet. Lienee utopistista ajatella raitiovaunuja Suurporiin, mutta joustava raideliikenne nykyisen Kokemäen suunnasta lienee helpommin järjestettävissä. Rautateiden kuljetuskapasiteetti on lähes rajaton. Nyt solmittu lisääntyvä rikasteen kuljetus Mäntyluodosta Harjavaltaan antanee mahdollisuuden myös muunlaisen materiaalivirran käsittelyyn. Kokemäen seudulla voisi olla radan varrella terminaali, josta tavara lähtisi junalla esimerkiksi satamaan tai sen lähistöllä oleviin romun käsittelylaitoksiin.

Mitä Suurpori voisi tehdä tullakseen mallikaupungiksi? Paraikaa maailmaa vavisuttaa pelko ilmaston lämpenemisestä. Jospa Pori ottaisi yhdeksi haasteeksi vähentää päästöjä aluksi vaikkapa 30 %. Lähdetäänpä pien- ja rivitaloista. Kaupunkijätin tulisi heti perustaa useampia täysin riippumattomia energianeuvojia, joilla on rakennustekninen koulutus. On vaikea ymmärtää miksi kolmijäseninen perhe rakennuttaa itselleen yli 200 neliömetrin asunnon. Rahaa ja energiaa ei voisi turhempaan käyttää. Kohtuukokoisten rakennusten tulee olla matalaenergiaperiaatteella rakennettuja riittävine eristyksineen ja suhteellisen pienine erikoisikkunalaseineen.

Entäpä lämmitysmuoto? Talotehtaiden suunnittelijat pitää ”määrätä” esittämään rakentajalle muuta lämmitystapaa kuin suoraa sähkölämmitystä, niin helppoa kuin se suunnitteluvaiheessa onkin ehdottaa. Uuden suoran sähkölämmityksen kuten myös öljylämmityksen rakentajalle tulisi määrätä erillinen saastevero. Keskuslämmitykseen tulisi suositella bioenergiaa käyttävää keskuslämmitystä yhdistämällä siihen mahdollisuuksien mukaan aurinkoenergia ja/tai varaava bioenergiaa polttava takka.. Erikoisen suositeltavaa olisi maalämpöpumppujen hyödyntäminen. Muita hyviä ratkaisua mallikaupungin rakennussääntöihin ovat neuvot pelletti- ja hakelämmityksistä.

Vanhojen sähkölämmitystalojen energiaa säästäväksi lisäratkaisuksi tulisi määritellä aina vähintään ilmalämpöpumppu. Jos rakennuksen tila ja varusteet antavat mahdollisuuden, niin tulee harkita esimerkiksi pellettitakan asennusta. Monet pellettitakat ovat jo niin keveitä, että perustuksia ei tarvitse vahvistaa. Pihamaan ollessa riittävän suuri voidaan vanha lämmitysmuoto korvata maalämmöllä. Sen sijaan energia-avustustakin saavaan kaukolämpöön siirtymistä tulee harkita pientaloissa. Saatava rahallinen avustus 10 % on tietenkin apu, mutta valistunut energianeuvoja ohjaa mieluimmin vanhan öljylämmityskattilan uudeksi polttoaineeksi bioenergiaa käyttävän ratkaisun (avustus 15 %). Kaukolämpöä tuotetaan paljolti fossiilisilla polttoaineilla mikä lisää omalta osaltaan ilmaston lämpenemistä. Lisäksi kaukolämpö on monopolinen tuote, jonka hinnankorotukset tulevat ilmoitusluontoisesti koska tuottaja vain niin haluaa. Näin on asia myös sähkön siirtohinnoissa.

Suurporin alueella olisi monia maatiloja. Niiden lämmitysmuodot ovat suhteellisen helppoja uusia vähemmän saastuttaviksi. Metsäbioenergia ja sen käyttö eri muodoissa antaa monelle tilalle mahdollisuuden valita puhtaampi energia. Vallan hyvänä ratkaisuna olisi maatiloilla eräänlainen osuustoiminta. Jo nyt maassamme on siankasvattajien muodostamia yhteisöjä, jotka toimittavat lannan rakennettuun käsittelylaitokseen. Tällöin lannasta saadaan melko pienin kustannuksin biokaasua, jota puolestaan voidaan käyttää tilan lämmitykseen ja sähkön tuotantoon. Biokaasun valmistuksessa voidaan toki käyttää metsän korjuutähteitä, olkia jne. Viljatiloilla voidaan siirtyä osittain energiakasvien viljelyyn riippuen kuinka kaukana lähin polttolaitos on.

Nykyisten kuntien asutuskeskuksiin tulee tehdä pieniä alle 10 MW:n laitoksia, jotka toimittavat sekä sähköä että lämpöä. Näin yhteistuotannossa saadaan polttoaineen energiasisällöstä jopa yli 80 % talteen. Päästöjen vähennys on lähes kolmannes vähemmän kuin jos toimitettaisiin sähkö ja lämpö erillisissä voimaloissa.. Luonnollisesti pääpolttoaineena olisi bioenergia sen eri muodoissa.

Päiväkirjaotteita 16.11-25.11.06 Panama

sunnuntaina 21. tammikuuta 2007

15.11. keskiviikko

Nyt kirjoittamassa tätä Ecuadorin lentokentällä. Tunti aikaa koneen lähtöön. Villa Nancyn respan kanssa puhuttiin tunnin elämän eri jutuista. Taksin odotus otti koville, ja tuntui oikeastaan haikealta jättää niin monen yön jälkeen tuo hostel. Lämpimät halaukset ja sitten aivan älytöntä vauhtia puikkelehtimaan muun liikenteen joukkoon. Ihme, ettei täällä joka päivä menehdy liikenteessä muutamia ihmisiä. Eilen illalla myös selvisi, että olen Tinon ja Leilan luona pääkaupungissa, ja jo huomenna lähtö jonkun porukan kanssa Karibialle (Panama City on toisella puolen niemimaata). Villa Nancyyn , siihen, jonka osoite on Avenida de 6 Diciembre jätin matkailuesitteitä Suomesta sekä hyönteismyrkyn. Maya Otavalossa väitti niin kuin Lonely Planetkin, että repelantin tulee sisältää DEET:iä, mutta mun myrkky taisi olla jotakin dödön tyyppistä?

16.11. torstai

img_0009b.jpg Panaman kanavaa sade saapuu ilta Karibialla

Siis eilen illalla Panamaan. Leila oli vastassa ja mukana myös odottamassa asunnolla Tino, Leilan veli ja Raija Merikarvialta miehensä kanssa. Istuttiin iltaa ja juteltiin niitä näitä. Aamulla sitten Achioteen, jossa Atlantin rannalla mökki palmurantoineen. Ylitettiin myös se kuuluisa kanava, jossa oli paraikaa pari purkkia valumassa Tyyneltä mereltä Atlanttiin. Korppikotkaparvet kaartelemassa jokaisen rinteen nousevissa ilmavirroissa. Vastaavasti Achioten muutamalla peltoaukealla lehmähaikaroiden valkoiset haamut, papukaijojen kirjavat laumat sademetsän yllä. Tukaanikeskuksessa valtava saderyöppy, jota paossa nyt hienossa rantamökissä 30 asteen lämmössä ajatellen jo huomenaamua ja kelloa 5.30. Silloin ihmettelemään paikkakunnan sademetsien asukkaita.

17.11. perjantai

sademetsän puu loinen ruokaa lisää ranta aamulla

Aamulla retki puoli kuudelta Filippen kanssa. Sademetsäkävelyä leppoisasti ja vielä aamuauringon maalatessa harmautta kuuluu voimakas huuto, mölinä ja meteli. Apinaperhe on aukaisemassa ääntään päivän keskusteluille: Hieno kokemus sademetsän viileässä vihreydessä. Perheillä tai oikeammin klaaneilla on metsässä omat reviirinsä. Pian näenkin ensimmäisen. Meitä se lienee tarkastellut jo pitkään. Musta miettivä katse kysyy fiikus-puun siimeksestä: ”mistä tuo suomalainen on tänne eksynyt?”. Tuijotan ensimmäistä näkemääni villiä apinaa kostean metsän sylissä. Apinan tuijotuksessa on jotakin selittämätöntä, eikä olekaan ihmisen asia yrittää sitä selvittää. Minulle tapaaminen on elämys, apinalle kenties tuhahdus turistiparalle. Pian Tino ja Leila saapuvat noutamaan minua, Lähdemme takaisin mökille. Atlantin rantaa nuolevat aallot tuudittavat illalla uneen, vaikka mielessä pyörii vielä päivän tapahtumat, koko tämä trooppinen kuumuus, tuulettimen surina. Ikkunasta utelee kuunsirppi: joko sisällä nukutaan. Mietin vielä unta odottaen Panaman nykyistä tilannetta. Maan meno tuntuu todella pahalta, Sijainti Kolumbiasta virtaavien huumerahojen pesupaikkana, Yhdysvaltain vieläkin voimakas ote maan johdosta, räikeä korruptio, kaupungin rakentaminen älyttömine pilvenpiirtäjineen, kanavan ”uudistustyö”. Que vadis, Panama?

18.11 lauantai

harpyija

Aamulla matka eläintarhaan. Kuinka kauan tuijotin harpyijaa! Pariskunta istuu häkissä, naaras yli 40 vuotta vanha, sulat pystyssä päässä kuin jokin antennimetsä. Silmissä vielä sademetsien ylpeys, nokka mustaa luuta, kynnet kuin kymmenen sirppiä. Vavahduttava kokemus, näkisinkö sen vielä täällä luonnossa? Nykyään kaikilla luonnossa syntyvillä poikasilla on pian satelliittilähetin selässä. Kotkien suojelua varten rakennetussa salissa teksti:” In the end, we will protect only, what we love, we will love only, what we understand and we will understand only, what we are taught”. Näinkö se on? Jos meille ei ole opetettu siis murheista, mitä ilmaston lämpeneminen tuo tullessaan, niin kuinka suojella sitä?Saman salin seinällä luettavissa synkeät luvut Panaman alkuperäisten metsien katoamisesta: !950 pinta-alasta 60 5 metsää, 1995 60 5 hävitetty, 2005 105 jäljellä. Luvut osoittavat Panamaa syöksymässä tuhoon. Vaikka maassa yritetään istuttaa hävitettyjen metsien tilalle uutta, on vanhojen metsien biodiversiteetti hävitetty ja uusien eläin- ja kasvirakenne on jotakin muuta kuin alkuperäinen..Panama City täyttyy pilvenpiirtäjistä, autojen kasvusta, korruption mukanaan tuomista ongelmista. Kolumbialaiset pesevät huumerahojaan Panaman luonnon ja ympäristön kustannuksella. Entä lehtien uutiset? Nakaru-järven 800 000 flamingosta jäljellä 30 000, sadoittain kuolleita lintuja. Goren elokuva pysäyttää panamalaisia, hurrikaani tappoi juuri 15 amerikkalaista, jättitulvia Kiinassa ja me vain odotamme! Mitäkö? Pysähdy itse miettimään, mitä itse teet!.
Illalla vielä kirjoitus Satakunnan kansaan. Lehden pääkirjoitus vaatii jätteenpolttolaitosta Kaanaaseen sarkastisin huomautuksin sanoen vihreiden olevan sitä vastaan. Kirjoittaneen toimittajan tyypillistä tietämättömyyttä (vai tahallista huolimattomuutta?) asioiden oikeasta tilanteesta.19.11 sunnuntai”Luppopäivä” Panamassa. Itse asiassa koko päivän menossa. Pieniä tekemisiä, isoja asioita käsiteltävänä. Aamulenkki ja – kahvi Leilan kanssa. Asioiden selvittelyä eli sovittiin tiistaiksi retki Pipeline Roadille Willyn kanssa. Kuusi tuntia ja 85 taalaa. Willy on Lonely Planetin mukaan Panaman ykkösoppaita. Pipeline Road on kuitenkin selvaa (sademetsää), joka antanee monta lajia, jotka olen jo nähnyt, mutta en tuntenut! Millä näitä englanninkielisiä nimiä muistaa kun on kerran nähnyt linnun ja kuullut sen nimen vielä espanjaa äidinkieltään puhuvan lausumana! Illalla vielä kavuttiin Cerro Anconille. Komea mäki, josta näköala lamppujaan sytyttelevään Panama Cityyn. Sieltä syömään lasagnea ja kello 22.00 unta pollaan.

20.11 maanantai

Tabogan korppikotkia korentoja ja laivoja

Kello 09.30 Tabogan yllä leijuu kymmeniä korppikotkia. Tabogan saari on tunnin laivamatkan päässä Panama Citystä. Kiivetään Leilan kanssa silmiä kiristävässä auringonpaisteessa vuoren ristille. Siellä vastaanottajana on toinen armada: satoja korentoja saalistamassa ruohikon hyönteisiä. Jyrkkä nousu kivistä polkua pitkin, ”ten cuidado” huudot. Polun reunoilla kahisee. Niiden täytyy olla liskoja: olen sandaaleissa kaikkien oppien vastaisesti. Typerää, mutta 30 asteen lämpötilassa ratkaisu tuntui oikealta.Nyt alhaalta katsottuna vuoren jättimäinen risti on kutistunut pieneksi, Pitkät laivajonot kelluvat kauempana merellä odottaen vuoroaan kanavaan. Kalastajien pikkuveneet pärisevät merellä, jossakin kaakattaa kana.. Linnut, ne linnut. Vain korppikotkien mustat hahmot, muutama fregattilintu taiteilemassa meren sinen yllä.. Tuntematon haukka ahdistelee pihan kanoja, kalasääski kuin helteen lamaannuttamana laahustaa ilman halki. Istumme kahvilassa. Musiikki radiosta on pehmeää boleroa, suussa vielä valkosipulin hyväilyt. Kuppi kahvia: kestänkö vielä vesimelonin viileyden ja ananaksen kultaisen värin? Paluumatkalla laivan kannella kamera katsoo smogin osittain verhoamaa rantaviivaa. 21.11. tiistai05.30 hirmuisessa kaatosateessa Pipeline Roadille ja muihin lintupaikkoihin. Mutta huolimatta Willyn ponnisteluista linnut pysyvät lähes kokonaan piilossa. Koko päivän sade oli enemmän vain autossa istumista ja siirtymistä paikasta toiseen. Vielä kun Willy oli unohtanut kirjansa kotiin, niin voi sanoa päivän menneen ketuille. Iltapäivällä myöhemmin vierähti pari tuntia netissä, jossa ikävä kyllä oli mm. ensimmäinen suunnitelma Reposaaren eka ”kesämökistä”. Siinä toteutuvat juuri ne kaikki asiat, joista olen kirjoittanut: isohkoja lasiseiniä, poikkeavia julkisivumateriaaleja jne. En voi olla toteamatta kaupungin asettaman toimikunnan (joka siis hyväksyy piirustukset) epäonnistuneen täysin tehtävässään. Toisaalta sehän oli tiedossa, että reposaarelaisuus rakennustyylissä ei tule toteutumaan kaupungin ”lupauksista” huolimatta.

Illalla kuten muinakin päivinä mukavaa keskustelua Tinon ja Leilan luona. Uskomattoman hienoja ihmisiä! Huomenna vihdoinkin ostamaan linja-autolippua Costa Ricaan. Liekö sitten vei huuhtonut maantiet pois, varsinkin kun sateiden ennustetaan jatkuvan kolmekin vuorokautta?22.11 keskiviikkoSade loppui aamulla! uutiset huutavat vesiongelmista. On kuin parin päivän sade olisi hyydyttänyt koko Panaman ja kuitenkin uskallan väittää Panaman ongelman olevan tukehtuminen. Täällä on liikaa autoja, vanhat bussit syytävät pakokaasupilviä kuin helvetin voimat olisivat liikkeellä. Toinen uhkakuva ja eikä enää pelkkä kuva on viheralueiden katoaminen pilvenpiirtäjien niellessä keskustan. Vanhat kaksikerroksiset nostalgiaa tihkuvat talot ulkonukkumapaikkoineen jyrätään matalaksi käsittämättömien rakennushirviöiden tieltä. Kaupunki menettää keuhkonsa, sen hengitys heikkenee, kuolinkorina kasvaa. Ja kuten Ecuadorin Quitossa ihmiset alkavat käyttää hengityssuojaa. On kuin uusi sukupolvi valkoisine suojineen olisi pöllähtänyt maan pinnalle.Liikenne on kaoottista, joskin joka suuntaan risteilevät autot selviävät vain vähäisin vaurioin.

haikarakansaa

Mitäkö tänään muuta? Ostoksilla hankintana Panaman linnut (jo oli aikakin) siinä uskossa, että osa olisi samoja lajeja kuin mahdollisesti näen Costa Ricassa. Niin se lippu maksoi 25 taalaa, ja matkan kesto ”noin 16 tuntia riippuen siitä, ovatko tieyhteydet ajokunnossa”. Muutama pikkuostos inkkareilta ja tietenkin netissä ihmettelemässä Reposaaren ensimmäistä ”kesämökkiä”. Totesin myös tasan vuosi sitten olleeni pyöräilemässä Tasmaniassa nimenomaan St Helensin kaupungissa. Asi es la vida! Nyt vielä odottelemassa (klo 20.45) tunnin päästä alkavaa TV-ohjelmaa ja aiheena tietenkin ”global warning”.

23.11 torstai

Tänään vuorossa kahlaajia ja haikaroita eli laskuveden aikaan ihmettelemässä isoja haikaraparvia. Tuhansia kahlaajia, merimetsoja, lokkeja, tiiroja, korppikotkia. Ranta toisensa jälkeen melkein liian täynnä. Leilan kanssa myös tavanomaisessa ruuhkassa kaupungilla paikkaa vaihdettaessa. Kaupungissa on jatkuvia mielenosoituksia. Syynä on jokin aikaa sitten sattunut linja-autopalo, jossa kärventyi 18 koululaista. Ei liene yllätys, että kyseinen kuljetus oli laiton eikä autossa ollut kuin yksi poistumistie. Iltapäivällä ilmestyi naapuripihaan komea petolintu häiritsemään papukaijojen rupattelua. Pakollinen nettivierailu ja nyt lähdössä iltapalalle. Hieno päivä hienossa seurassa, mikä ei kokonaan johtunut linnuista! Nyt jo ajatus karkailee naapurivaltioon:

24.11 perjantai

Päivällä linnut, illalla hieno tilaisuus: Tinon ja Leilan kanssa juutalaisperheeseen eli heidän 82-kesäinen tuttavansa kutsuu joka perjantai noin 20 vierasta syömään. Mentiin illalla kahdeksaksi, ja vieraat toivat kukin jotakin pikkunaposteltavaa. Emäntä itse kiirehti myöhemmin synagogasta sammutti osan valoista ja pyysi pöytään. Päähän lyötiin kipa ja jonkinlaisen hepreakielisen rukouslaulun myötä alettiin syödä ja mitä ruokia! Alku ei luvannut hyvää: vetinen keitto ja valkea juuri ja juuri kasassa pysyvä jauhomuodostelma, oli kuulemma jonkinlainen riittiruoka. Mutta tämän jälkeen pöytä alkoi täyttyä mitä maukkaimmista ruuista.

Illan emäntä oli vitsikäs ja erinomaisen miellyttävä ihminen. Sain ilmeisesti olla jonkinlaisena kunniavieraana, koska minut istutettiin hänen pöytäänsä. Kipa päässä yritin pysyä mukana keskusteluissa peläten vähän väliä, että kipa on pian ylimääräisenä sattumana ruokani joukossa. Kaikki meni kuitenkin hyvin: muu pöytäseurue oli lähinnä emännän sukulaisia ja hyviä ystäviä. Kaikkiaan mielenkiintoinen ilta eli käsitykseni ja töykeät sanani edelliseltä viikolta kissanristiäisistä eivät todellakaan olleet korrekteja. Uskon, että Leila ja Tino tulivat vakuuttuneiksi minun viihtyväisyydestäni juhlissa. Sieltä sitten Panaman viimeiseksi yöksi heidän luokseen.