25.11 lauantai
Kaikki kiva loppuu kerran ja niinpä aamiaisen jälkeen terminaaliin etsimään Tica-yhtiön lähtölaituria. Hieman surulliset jäähyväiset ihanalle sisarusparille, ja edessä olikin show, jota en osannut arvata. Matka meni ensimmäiset tunnit hyvin, mutta illan jo hämärtyessä auto pysäytettiin, kaikki tavarat mukaan ja autosta ulos. Poliisit olivat huumekoirien kanssa pistokokeissa. No, siitä selvittiin mukavasti, mutta parin tunnin kuluttua uusi tarkastus ja nyt myös kaikkien matkatavarat pengottiin. Itse hikoilin (lämpötila lähellä 30 astetta ja kosteusprosentti ties mitä) 20-kiloisen rinkkani kanssa. Poliisi ei kuitenkaan vaatinut joka repun osaa avaamaan ja pääsin siis suhteellisen vähällä.
Matka jatkui Panaman pikimustassa yössä ja saavuttiin Costa Rican rajalle. Nyt taas Panaman puolella kaikki autosta pois, matkatavarat mukaan ja vaihteeksi laukkujen tarkastus. Neljä henkilöä todella tarkasti matkalaukut, mutta taas pääsin vähällä, kiitos rinkkani. Vuorossa olikin sitten matkatavaroiden raahaaminen autoon ja toiselle luukulle hakemaan maastalähdön leimaa passiin. Tämän jälkeen passi otettiin pois.
Tällä väliin bussi oli häipynyt tavaroiden kanssa Costa Rican puolelle ja me matkustajat kävelimme perässä. Ei siis ollut enää mikään ihme, että auton purkaessa matkatavaroita nyt Costa Rican tulli halusi nähdä, mitä olimme maahan tuoneet. Nyt tulli alkoi huutaa passissa olevia tietoja. Kun vuoroni tuli, niin virkailija nostatti rinkkani tarkastuspöydälle. Avasin sen ja kun päällimmäisenä oli jokin vaate, tarkastaja halusi tietää, onko vain vaatteita. Nyökkäsin, sain passini ja rinkan ja eräänlaista tyydytystä tuntien oli parin tunnin tulliasiat ohitettu.
Olin nyt maassa, jossa ei ole armeijaa, mutta on oma rahayksikkönsä eli colon. Pian kyllä totesin, että dollari on sittenkin käyttökelpoisempi (ja edullisempi) raha. Taalalla coloneita sai 520, joka taisi olla pienin seteli. Nyt siis alkaa suurten rahojen käsittely.
Tasan 03.00 auto oli maan pääkaupungissa San Josessa 17 tunnin ajomatkan jälkeen. Jos takaisin pitäisi lähteä, niin lentokentän suunta kiinnostaisi enemmän… Nyt tätä kirjoittaessani on jo sunnuntai, mutta linja-autossa nukkuminen kun ei minulta onnistunut, niin olo on nyt kuin puunukella.
26.11 sunnuntai
Niin kello neljän jälkeen aivan umpisumussa parisen tuntia ajoa tänne La Selvaan ja aamuksi sovittu retki siirrettiin yhteisymmärryksessä huomiseen. Alberto, hän siis on Exbus-yhtiön mies, mutta ei mikään lintujen tuntija, toimi matkan jutun vääntäjänä.
La Selva on tutkimuskeskus hienoine rakennuksineen, vartioineen ja loistavine ruokineen. Lähes 20 tunnin autossa istumisen jälkeen aamupala maistuikin ja häivyin nukkumaan. Homma kävi heikosti koska paikalliset tukaanit ja apinoiden mölyävät joukot mesosivat metsän vihreydessä, Iltapalalta palasin pimeän metsän läpi. Puiden siimeksistä välähteli valoja. Eri korkeuksilla puissa ja pensaissa tulikärpäset tuikuttivat viestejään. Sadat kaskaat sirisevät verkkoikkunan takana. Taidan olla tropiikissa? Huomenaamulla 05.30 metsään oppaan kanssa.
27.11 maanantai
Siis aamulla lähdettiin metsään. Lintuja ei paljoakaan näkynyt, mutta pari helmeä minulle eli Great Curassow (Crax rubra)ja eräs kauneimmista linnuista White – collared manakin (Manacus candei). Tosin Golden-hooded Tanager (Tangara larvata) kilpailee tasapäisesti komeassa puvussaan. Tukaaneja kolmea lajia, tikkoja, puukiipijöitä. Mukava reissu ja heti perään kolmen tunnin kävely sademetsässä oppaan johdolla. Bullet Antsit marssivat puurungolla: sanotaan sen pureman olevan kivuliain hyönteisten puremista, Soldate Antsit vaelsivat hakemassa ruokaansa, niillä ei myöskään ole pysyvää asuinpaikkaa, pari kirkkaanpunaista sammakkoa varoitti värillään koskemasta, lepakko roikkumassa rakennuksen seinällä. Seitsemän pekarin perhekunta kulkemassa polun poikki ja katselen mykistyneenä poikasten touhua huomaamatta ottaa kuvaa. Voimakas myskin tuoksu kertoo perheen ylityspaikan. . Apinoiden kaukaiset huudot sekoittuvat sateen ropinaan puiden jättimäisissä lehdissä. . Niin sade, sitä jatkuu. Tällä paikalla sataa vuosittain yli kolme metriä. Löytyypä Costa Ricassa paikka, jossa sademäärä on lähes kuusi metriä vuodessa! Eipä siis ihme, että väliin tiet huuhtoutuvat rankkasateiden johdosta olemattomiin. Illalla päivälliseltä palattuani olin varautunut pimeään metsään vastamaan tulikärpästen valokoodeihin. Aina kun jossakin tuikahti kuin led-valo, niin vastasin taskulamppuni valokeilalla. Lienee siinä valon lähettäjä tunteneen kateutta lamppuni valovoimasta!
28.11 tiistai
Paluu hiljaisuuden metsästä kaupungin pauhuun. Vaikka olihan La Selvassa omat äänensä: tukaanien rääkäisyt, papukaijojen äkäiset joukot, apinoiden aamuhuudot niiden herätessä unipuissaan, punaisen myrkkysammakon monotoninen säksätys, isojen lehtien putoamiskohahdukset. Täällä San Josessa autot ja illalla myyjien kilpahuudannat.
Matkalla tänne päivällä käynti ilmaradalla eli sademetsän läpi yli kilometrin gondolimatka. Mukana oli pätevä opas kertoen uskomattomiakin asioita sademetsän elämästä. Huomasin taas kerran kuinka monimuotoisessa luonnossa elämme ja kuinka vähän siitä tiedämme. Matkan lopulla kaatui päällemme niin paljon vettä, että sitä ei todeksi uskonut (paitsi että vajaan puolen minuutin kuluttua ei kuivaa paikkaa minusta löytynyt). Matkalla kaupunkiin oli vielä puistattava näky. Sade oli syönyt tiestä lähes kolmanneksen pois kohdasta, jossa oli satojen metrien jyrkänne. Kuvaavaa oli, että, mitään varoitusta ei tiellä aikaisemmin ollut kuin muutama pukki ja lauta asennettu juuri syöpyneen paikan kohdalla.
Kaupungissa sitten syömään ja pilaantuneiden tossujen takia kenkäkauppaan. Puolitoista tuntia nettiä ja ajattelua tulevista vaaleista.
29.11 keskiviikko
Kolmena viime yönä olen herännyt kello 03.00. Niin nytkin. Lähtö retkelle kello 04.30, mutta en ollut ehkä tarpeeksi hereillä kun olin reippaasti respassa kello 03.30. Yöportieeri heräsi ja katsoi minuun syyllisenä.. No, olin tilannut varmuuden vuoksi herätyksen 04.15, mutta olin siis tunnin edellä. Takaisin huoneeseen miettimään syntyjä syviä ja oikeastaan samaa tietä nettiä lukemaan. ja sitten 04.30 lähtö Cararan luonnonpuistoon. Ajetaan 1,5 tuntia, pysähdytään Rio Tarcolesin sillalle. Joessa makaa kymmeniä krokotiilejä, uskomaton näky ensikertalaiselle. Rannoilla haikarat puuhailevat mitä kukin, rantapensaikosta löytyy harvinaisuus. Lähdemme metsään polkua pitkin, joka pian muuttuu pieneksi joeksi, uudet vaaleat lenkkarit saavat mutakasteen. Nähdään kymmeniä lintulajeja, joista opas toteaa kahden olevan todellisen harvinaisuuden. Retken värikkäintä antia oli puna-ara ara macao, jotka touhusivat parissakin puussa koloja tutkimassa. Loistava opas, jos menette, ottakaa yhteys Guillermo Ayub-nimiseen oppaaseen memoayub@hotmail.com . Puhelin Costa Ricassa (506) 8330481.
Poiketaan syömään mainiota lounasta Restaurante Ecológico Los Cocodrilos nimisessä paikassa Yksi matkan yllätyksistä on koko reissun ensimmäinen käärme, pitkä kuin mikä, ohut kuin mikä. Pari leguaania ja suurikokoinen lisko tuijottavat mykin silmin. Loistavan matkan kruunaa pikkukaupungin puiston puissa lymyilevä pöllö eli sepelmetsäpöllö ciccaba nigrolineata ja elämäni ensimmäinen laiskiainen. Kaksivarpainen piti päätään käsiensä alla, Puun latvustossa keinui suuri karvakasa kuin tuuli olisi heittänyt jonkin vanhan taljan oksille. Illalla vielä syömässä Alberton kotona kera isänsä ja hänen tyttöystävänsä. Loppuillasta harrastin sandaalien pesua ja pehkuihin kello 23.00.
30.11 torstai
”Pakollinen” hortoilu keskustan vilinässä etsien Eetulle joululahjaa. Mitäpä muille? Taas tuo tuttu paniikki valtaa mielen. Luulen oppineeni yhtä ja toista, mutta vaikeaa on kuitenkin olla ajattelematta, että joku odottaa muutakin kuin minua kotiin, tarkoitan siis Suomeen, vai odottako? Mitä hortoilusta irtosi`? Ainakin rahaa, kun erehdyin menemään taidegalleriaan ja oli pakko ostaa muutama vedos kotimaahan. Vaikka yritän vastustaa turhaa ostamista (minulle taulut eivät ole sitä), niin ns. tuliaisia en vielä osaa olla ostamatta.. Mikä minua pännii? Ajattelenko todella niin että joku tai jotkut loukkaantuvat jos en raahaa krääsää mukanani? Muuta selitystä asialle en löydä. Käynti mainostetussa jade-museossa ei ihmeitä tarjonnut.
01.12 perjantai
No niin, se on sitten viimeinen koko päivä Costa Ricassa. Huomenna 14.30 lähtö Miamin kautta Helsinkiin. Niin paljon kuin onkin tapahtunut, niin paljon kuin olen nähnyt, niin kuitenkin kotiin jo mielipalaa. Hyvä on, tiedän että siellä odottaa lähes auringoton maisema, pimeää, koleaa, kylmää sadetta. Mutta ehkä se onkin juuri siinä: päivät pian kun pitenevät, kevättalvi, kevät. Miksi juuri eilen kävikään mielessä viime talven hiihdot Outooriin ja Yyteriin? Tuo tunne olla ajatustensa kanssa häikäisevän luonnon häkellyttämänä. Vapauden, ilmavuuden tunne, joskus jopa syyllisyyttä tuntien. Miksi tämä kaikki minulle? Haluaisin jakaa sen muiden kanssa, saada heidät tunteman saman vapauden edes hetkeksi, ammentaa siitä voimaa.
02.12 lauantai
Aamukahvi ja repun pakkaus. Kirjoitan tätä Miamin kentällä, koneen lähtöön on vielä tunti. Lueskelin läpi, mitä olin kirjoittanut. Muutama hetki palasi mieleen niin lämpimänä, että entäpä jos ensi vuonna…
