SK (26.6) uutisoi Reposaaren sahan vanhasta savupiipusta todeten sen olevan mahdollisen tappotuomion kohteena. Artikkelissa mainitut kommentit eivät asiaa muuta. Satakunnan museon Juhani Ruohonen väläyttää viimeisenä mahdollisuutena piipun lyhentämistä torsoksi. Reposaari-yhdistys on huolissaan oleellisen ja samalla viimeisen osan Räpsöön teollisesta historiasta katoavan piipun myötä.
Kaikki edellä mainittu on turhaa kaavamääräyksissä olevan kommentin myötä. Koska sitovaa määräystä suojelemisella ei ole, suunnitteluviranomainen on laatinut tekstiin kohdan ”säilyttämisestä mahdollisuuksien mukaan”. Käytännössä siis voidaan tehdä mitä halutaan. Esimerkkiä löytyy vaikkapa loma-asuntomessujen kohdalta.
Juholan toteamus kustannuksista on ilahduttava poikkeus Reposaaren tähänastisessa hävityksessä. Samassa yhteydessä olisi ollut paikallaan esittää myös niitä lukuja, joita on vilauteltu tilapalveluyksikön mainitsemissa puhdistus- ja ruoppausasioissa. Mikäli messuille kolme kelluvaa rakennelmaa saadaan, ovat em. työt maksaneet kaupungille 400.000–1.000.000 euroa.
Äsken nousi meteli 100.000 euron konsulttisopimuksesta. Kaupunki itse voi ilmeisesti heitellä verorahoja miten haluaa. Tulihan koko kelluva hökkelikylä esiin vasta loma-asuntomessujen alkuperäisen kustannusarvauksen jälkeen.