SK:n Ville Hammarberg toteaa kirjoituksessaan 12.7. maakuntajohtaja Pertti Rajalan tarttuneen yhteen suureen epäkohtaan. Satakunnan saaminen kasvualueeksi tarvitsee välttämättä raideliikenteen kehittämistä Porin suuntaan. Hammarberg muistuttaa runsas vuosi sitten huonosti hoidetusta lobbauksesta VR:n päättäville tahoille.
Rajalan sanoja toistaessaan toimittaja keskittyy kuitenkin vain henkilöliikenteen kehittämistarpeeseen. Sitä ei toki tule vähätellä: onhan se lisääntyvää maantieliikennettä turvallisempi ja vähemmän saastuttava tapa vaihtaa paikkaa. Vähintään yhtä tärkeänä tulisi nähdä myös rahtiliikenteen kehittäminen rautateitse. Hyvänä esimerkkinä jo nyt voisi olla romuliikenteen kuljetukset Mäntyluodon ja Reposaaren metalliromujen purku- ja hajotuspaikoille.
Hammarbergin vähättely maakuntakaavan Urpo-radasta jääköön omaan arvoonsa. Ei silti liene todenmukaista uskoa uuden radan rakentamiseen ennen kuin nykyiset rataosuudet on kunnostettu. Kunhan päättäjien silmät aukeavat, niin Urpo-rata tulee olemaan ratkaisu keventää maanteitämme raskaalta liikenteeltä ja vähentää siten autoliikenteen aiheuttamia päästöjä. Onkin mielenkiintoista nähdä miten tekeillä oleva ilmastomuutosta torjuva Porin kaupungin selonteko ottaa huomioon raideliikenteen tuomat edut taistelussa puhtaamman ilmaston puolesta.