31.10. ke
Seutulan kentällä jo klo 11.00 ja kone lähtee 17.00 Madridiin, jossa vaihto ja yölento Meksikoon.
1.11. to
Oppaani Queretarossa
Aamulla 07.00 Meksikon kentällä etsiskelemässä linja-autoa Queretaroon, jonne saavuin 12.00 Tunteja oli mennyt melkoisesti ja tietenkin nukkumatta. Kaavaillut linturetket Queretaron ympäristössä jäänevät tekemättä oppaan lopettaessa yhteydenpidon. No, linja-autoasemalla vastassa vanhat tutut Karem ja Alma Ruth, ja samalla muuttuivat myös suunnitelmat. Jäänkin kaupunkiin muutamaksi päiväksi. Samalla tietoon tulee viestiä Tabascon joutumisesta tulvan valtaan. Jossakin ajatuksissa oli kulkea joulukuussa siellä päin…
2.11.pe
Tarveaineita etsimässä eli adapteria ja kameraan lisää muistikortteja. Puhelin ei sitten toimikaan vaikka Porin Elisa-myymälä niin vannoikin. Apteekista vielä pillereitä edellisyön jättimäisiä suonenvetokohtauksia estämään.
Illalla ihmettelemässä kapakassa, miten Meksikossa juhlitaan syntymäpäiviä. Pienin tarjoiluyksikkö viskissä ja brandyssä näytti olevan kolmen vartin pullo. Viini ja olut olivat juhlapöydässämme pannassa…
Välitön, riehakas tunnelma, jota Suomesta saa turhaan hakea. Olin muiden pöytävieraiden kanssa jatkoilla sankarin kotona, jossa juominen jatkui entistä hurjempana. Kuitenkin melko ajoissa kämpille.
3.11. la
Peña
Peñan varjossa
Aamupäivällä lähtö Berdailiin, pieni kaupunki, tai oikeastaan kylä ”pueblito” makaamassa auringon pistävässä otteessa. Kylän lähistöllä Peña, kuin taivaasta pudotettu vuorenjärkäle. Tuhansien jalkojen kuluttama polku kiemurtelee yhä ylemmäs. Jyrkällä seinämällä roikkuu vuorikiipeilijöitä kuumassa pätsissä. Juodaan vettä, kiivetään ja kiivetään. Rinnettä hyväilee väliin pehmeä tuuli; itse kylä hiiltyy ison kiekon loisteessa.
Paluu kaupunkiin ja puhutaan rakastamisen vaikeudesta ja siitä avusta, jonka keskustelu tuo. Ilta päättyy kahviin ja toteamukseen tämänkin päivän tarpeellisuudesta.
Vain yhteen suuntaan kulkevat viestit tuovat ikävän tiedon Suomesta. Oikaise ja selitä sitten asiaa Meksikosta, kun se on tarpeeksi vaikeaa kasvokkainkin!
4.11. su
Vihdoinkin soittorumban jälkeen yösija varattu pariksi yöksi vanhasta Havannasta ja vielä yksi ennen paluuta Meksikoon (Cancun). Tabasco on nyt siis veden alla, mutta siitä huolimatta jotenkin voittajan olo oli Kuuban kämpän löytymisestä.
Ajetaan Huimilplanin pikkukylään. Turisteja ei näy, ihmiset paikallista mustasilmäistä rotua, jossa puhuu vielä intiaanien muistot. Vielä lisää ajokilometrejä ja tullaan Amealcon kylään, sielläkin vain paikallista väkeä (lue ”vain” ”onneksi”). Valkoiset haikarat kiertelevät tekolampien ympärillä, jossakin kypsyvät liekeissä kuoripeitteiset maissintähkät. Poliisit laahustavat iltapäivän varjoon: kylä on vaipumassa sunnuntaista kohti seuraavaa päivää.
5.11. ma
Amealcon kirkko
Hedelmiä
Aamupalat sen kun paranevat ja matkaan Chinan ja muiden ystävien kanssa lähiseudun pikkukaupunkeihin. Tequisquiada oli kuin turistirysä, joskaan maanantai ei ollut väkeä houkutellut. Hieno kirkko, kuten täällä lähes kaikki ovat, kumisti suunnattomilla kelloillaan keskipäivän rauhaa. Kumu heijastui rakennusten seinistä ja sekoittui uusiin kellonlyönteihin. Koko aukio humisi kirkon sanomaa. Kaupungin siirtomaatyyliset kaarevat julkisivut olivat keltaisuudessaan kuin auringon valon kultaamia.
Matka jatkui San Juan de Rioon. Kaupungin katuja täyttivät katkeamattomat autojonot ja pakokaasupilvet. Vanha historiallinen keskus jäi näkemättä, mutta polveilevat kuumuutta hehkuvat kaktusmaisemat kaupungin ulkopuolella palauttivat mielenrauhan. Kuivuvat maissit heiluttelivat itseään tuulen tahdissa. Jossakin kaukana näkyi tekojärven vettä: ”riittääkö sitä meille” kuiskivat tähkät toisilleen.
6.11. ti
Yksi Quretaron monista kirkoista
Aurinkokello nunnaluostarissa
Benito Juárez
Mitä tämä päivä toi? Mieleni palaa näkemään Meksikon luontoa villinä ei niinkään autojen paljoutta ja mukavaa menoa ilmastoidussa autossa. Pakokaasuja on joka paikassa kaupungin kaduilla, ja jatkuva liikenne ( olin autosta noustessani jäädä yhden alle, mutta sinne jäivät vain aurinkolasini) hidastustöyssyineen lisää saasteiden määrää. No, onhan tämä erilaista kuin räntäisessä kotimaassa. Nytkin pihassa pörisee kolibrilaji, jota en kylläkään pysty tunnistamaan. Naapurin patiossa visertelee minulle tuntematon lintulaji, joka ei suostu näyttäytymään.
Pistäytyminen paikallisessa museossa osoitti olemattomat tietoni maan historiasta. Että esimerkiksi Napoleon III lähetti mahtipontisesti itävaltalaissyntyisen Maximilianin Meksikon keisariksi tai että joku Agustin de Iturbride, Espanjan varakuningas, julisti 1821 Meksikon itsenäiseksi valtioksi. Sen sentään muistin että jossakin vaiheessa USA aloitti sodan Teksasin ja muiden osien liittämiseksi omistuksessa. Sodan päätyttyä maa osti Meksikolta lopun Arizonasta ja Uudesta Meksikosta.
Queretaron hienoimpia nähtävyyksiä on ikivanha Santa Cruzin luostari aurinkokelloineen. Luostarin erikoisuus on puu, jonka okaat ovat ristin muotoisia. Siitä otetut pistokkaat eivät ole muualla kavattaneet ristinmuotoisia piikkejä. Kaupunkia vahtii Kellojen kukkulalla Benito Juárezin massiivinen monumentti.
Illalla sulattelemassa historian höyryjä paikallisessa tosi meksikolaisessa ravintolassa. Ai, oliko hyvää? Ei, oli uskomattoman herkullista!
7.11. ke
Juuri nyt ajatuksia San Luis de La Pazin matkasta, linja-auton pitäisi mennä tunnissa, pikkuautolla kolme varttia. Katsotaan miten käy. Vielä sitä ennen yritän kuvata pihan kolibriparia.
Mutkia riitti ja tunti muuttui kahdeksi. Vanhat ystävät lapsineen terminaalissa vastassa. Toimistossa kuulin Jokelan murhista, enpä ollut uskoa tai ainakin aluksi epäilin espanjan taitoani ymmärtää. Käytiin kanalla ja illalla yrittämässä unta jota yökään ei tuonut.