Klikkaa kuvaa nähdäksesi isomman version.
18.11.su
Aamulla kohti valtatien risteystä Auto myöhässä runsaan tunnin. Ajetaan takaisin Zapataan ja pikkuteitä kierrellen kohti Cienfuegosta ja Trinidadia. Kaupunki on kuin vieläkin siirtomaavallan aikainen koru mahtavine Grand Plazoineen, Illan hämärtyessä kävelyä ikiaikaisten talojen varjoissa joiden seasta välähtävät kanta-asukkaiden silmien valkeat soihdut. Jossakin soi huilu: naisia vatsa pystyssä pyytämässä rahaa lapsilleen. On sunnuntai-ilta Trinidadin Casa Leonissa, jossa tuoksuu kreolilainen illallinen. Elisabetin asunnossa oli vielä espanjalaisia, joten nyt väliaikaisesti yksi yö toisessa paikassa.
Kadulla ulkomainen pariskunta ihmettelemässä koirien yhdynnän tulosta kuin kaksipäinen piski kuitenkin kaksine häntineen, Huutelen hätääntyneelle pariskunnalle englanniksi että ei ole mitään hätää. Koirien nalkki oli heille tuntematon ilmiö, luonnon oma varmistus nelijalkaisen ystävämme suvunjatkamisesta.
Ilta Gran Plazalla. Havahduttava kokemus torin auetessa. En yritä sitä kuvailla. Olen sen nyt nähnyt ja sanoja ei tarvita.
19.11. ma
Eilisen illan mielenkiintoa lisäsi vahingossa (ei ollut merkintää) 220 voltin jännitteeseen lykätty adapteri, joka pimensi talon. (selvyyden vuoksi selitys): Kuubassa on 110 voltin jännite ja adapteri tarvitaan koska pistoke on meillä pyöreä, siellä suorakaiteen muotoinen). Adapteri oli tietenkin tarkoitettu 110 voltin jännitteeseen, mutta ilmastointikone vaatii 220 voltin jännitteen ja yleensä tällainen pistorasia on merkitty eri kilvellä.
Valot syttyivät hetken kuluttua, mutta ainoa adapteri oli mennyttä. Hirveä haku kaupungin eri liikkeissä, mutta täällä ei tunneta vastaavanlaista eli siis mikä mahdollistaisi kameran ja puhelimen akun latauksen. Viisas ratkaisu eräässä liikkeessä oli poistaa vanhat hilut adapterista ja liittää laturi suoraan 220 volttiin kuten kotimaassa. Piti onnistua, mutta seurauksena oli iloinen pamahdus ja lopullinen toteamus ettei ainakaan puhelin tulisi toimimaan akun loputtua.
Aloinkin heti säästökampanjan ja nyt akku makailee laiskana kameran ulkopuolella. Muuten päivä kului museoita ja kirkkoja katsellen. Kämpän vaihto oli aamulla ja ei ainakaan parempaan vaihtunut.
20.11. ti
Aamulla höyryveturin vetämänä Valle de le los Ingeniokseen. Totean olleeni viimeksi junan kyydissä joskus 1980-luvulla, höyryveturin vetämänä vielä paljon kauemmin sitten. Laaksossa aikanaan kukoistivat monet sokeritehtaat. Vieläkin radan varrella seisoi joitakin pystyyn ruostuneita rakennelmia muistuttamassa seudulla olleesta toiminnasta. Pari ankaraa kahakkaa taisteltaessa Batistan diktatuuria vastaan Kuuban oikeudesta olla vapaa pakeni teollisuus viereisiin provinsseihin,
Manaca Iznagassa seisoo 44 metrinen vahtitorni synkkänä muistuttamassa Pedro Iznagan menestyksellisistä orjakaupoista 1700-luvun lopussa. Tornista vahdittiin sokeriruokopelloilla raatavaa orjajoukkoa. Tornin mustunut seinä oli kuin orjien veri olisi valunut seinällä. Kuristavaa tunnelma lisäsi korppikotkien liitely kuin tapetut orjat olisivat nousseet lentoon ja jotta tunnelma tornin yläosassa olisi ollut hyytävääkin hyytävämpi, jossakin raakkui, kiljui ja korisi yönsynkeä korppi.
Jos oli musta tunnelma, niin oli myös vaatetus paluun jälkeen. Vaunut olivat luonnollisesti ilman ikkunoita, oikeastaan puoli seinää auki. Tuo liikkuva ihme, ihme siksi, että se liikkui, oli rakennettu Philadelphiassa 1919. Matkalla pysähdyttiin ottamaan vettä, veturiin heitettiin radan varrelta puita ja oksia polttoaineeksi.. Muutaman sillan juna ylitti hiipien, niin hatarat rakenteet olivat
Juna puhisi vielä Manacan jälkeen muutaman kilometrin ja odotteli pari tuntia Casa Guachinangon luona. Jotkut söivät talon ravintolassa, jotkut eivät. Jossakin vaiheessa höyryhepo käänsi päänsä kohti Trinidadia ja paluu kämpälle syömään Elisabetin illallista. Samalla sovittiin yöpaikasta seuraavaksi päiväksi Cienfuegosissa