16.11. pe
Lähtö 08.15. Viazulin linkkarilla Havannasta Zapatan niemimaalle, nimi kuin suoraan vallankumouksen historiasta. Siellä täällä Che Guevaran iskulause ”Hasta la Victoria siempre” (aina voittoon asti) osuu suoraan sydämeen. Olkoon se minunkin tunnuslauseeni tästä hetkestä eteenpäin!
ranta ja emäntä asuinpaikan ranta
Automatka on moitteeton kolme tuntia ilmastoidussa bussissa ja el Chino, lintuopas vastassa. Vaihdetaan ainakin 30 vuotta vanhaan Ladaan ja vajaan tunnin ajomatkan päässä odottaa Casa particular ”susurros del Mar”. Mökki kuin unelma, kymmenen metriä mereen, palmut leyhyttelevät oksiaan, ylläpito kuin viiden tähden hotellissa.
Lähdetään linturetkelle. Chino on hoitanut jostakin kulkuneuvon, jossa on neljä pyörää. Tämä huojuva ja joka hetki hajoamispisteessä oleva auto taitavine kuljettajineen vie meitä kuoppaisten ja kapeitten teiden kautta mielettömälle linturetkelle joka on kuin satua tai unta tai totta. Nähdään kolibreja, paikallinen pöllölaji, petolintuja, maan kansallislintu tocoroco jonka puvun värit ovat Kuuban lipun värit: punainen, valkoinen ja sininen
Ja tämä koko päivä aurinkoineen, lintuineen ystävällisine ihmisineen! Mitä me todellakaan tarvitaan muuta: ystävän katse, nauru, kosketus, Kuuban lämmin hyväily illan tummuessa.
17.11. la
Herätys 05.45 ja lähdetään hienolle kosteikkoalueelle, jossa pari harvinaisuutta. Useita tikkalajeja, haikaroiden omituisia hahmoja kyykkimässä veden äärellä. Karjapoluilla lojuvat naudat, sarvet kuin pari saksia, sikojen kiireiset röhinät, mustat pikkupossut puhisemassa emänsä nisissä. Kanan kaakatus, kukon huuto leikkaa aamunkirkkautta ja lävistää muistin pesiytyen sinne tänä hetkenä kun kello on viisi, tasan viisi iltapäivän varjossa.
Päivä ja meri kuin kireää nahkaa kaksitoista tuntia, vielä kuuluu naapuritalosta nappuloiden kalke pöytälevyä vasten, Uneliaat miehet pelaavat dominoa päivästä toiseen, harmaaksi värjäytynyt juomalasi kaipaa täyttämistään eikä kenelläkään ole vastaan yksinäistä pilveä joka sulkee hetkeksi polttavan valon taivaan sinestä.
Rannan palmu tuskin uskaltaa hengittää, meri heilahtaa lopulta aavistuksen. Sen pintaan läiskähtää silloin tällöin koukkupäinen uistin. Miehiä on vyötäröään myöden vedessä ja ylöstullessaan heidän mustaa ihoaan pitkin juoksee suolaisia vesipisaroita. Ne valahtavat rannan veteen ja hiekkaan ja tarkkaan kuunneltaessa erottaa äänen, pisaran äänen, jolla kuubalainen iho rikkoo rannan hiljaisuuden..
Kiitos mukavista matkakertomuksistasi sekä laadukkaista kuvistasi Helmikuulta 2008. Oli mukava lukea siitä kun pystyit nauttimaan Kuubasta ilman Varaderon hiekkarantoja ja ilman marmoritiskille asetettua drinksua.
terv.
Jukka