Vihdoinkin luontoon! Hurja suunnitelma kävellä Pozosiin. Vaikka matkaa on vaivaiset yhdeksän kilometriä suhteellisen vähäliikenteistä tietä pitkin, oli sekin liikaa. Maisema toisti itseään: matalaa pensaikkoa, muutamia kaktuksia, pari kuivunutta puuta: linnut puuttuivat lähes kokonaan
Seuralaisena ollut puolentoista litran pullo tyhjeni liian kepeästi kiitos täysin pilvettömältä taivaalta pistellylle auringolle ja vielä kun lakitta olin, siirryin tien oikealle laidalle ja peukku pystyyn. Yhdeksäs auto pysähtyi ja tuore isoäiti ulkoiluttamassa autollaan ensimmäistä lapsenlastaan tarjosi kyydin. Isoäiti puhui paikalliseen tapaan sekä suullaan että käsillään. Välillä oltiin tien vasemmalla kaistalla, väliin ojanpohjia hipoen toisella reunalla. Lämmin poskimoiskautus ja olin keskellä Pozosia.
Katu Pozosissa Temppeli Pozosissa
Pozos oli satakunta vuotta sitten kukoistava kaupunki kiitos silloin toiminnassa olleiden kupari- ja hopeakaivosten. Niiden ehdyttyä kaupunki kutistui väkiluvultaan ja on tänään enemmän käsityöläisten ja taiteilijoiden asuttama. Nyt muistoina ovat osittain rapautuneet rakennukset, maisemaa muokanneet kaivokset ja kuluneet katukivetykset. Kaupunki on vielä vähemmän turistien kansoittama ja sen vanhan ilmeen kokee sivukatuja kävellessä.
Aloin kavuta kylän (n. 2300 asukasta) jyrkkiä katuja, Aivan uskomattoman kova valo iski hurjana silmille jota kamerakin näytti kauhistuvan ja pysytteli siksi 1/2000 nopeudella. Äskettäin saneeratussa Casa Montanassa istahdan kahville. Kaunis puutarha on hieman alempana; ystävällinen tummasilmäinen tyttö tarjoilee pöytään. Pyydän istumaan ja hän avaa minulle oman värikkään elämänsä yksityiskohdat.
Paluun ollessa enemmän tai vähemmän kiireinen kävelen tien reunaa. Täällä paikallislinja-autot pysähtyvät missä vain, pysäkkejä ei juuri ole. Katson taakseni ja näen poliisiauton lähestyvän. Peukku pystyyn ja kohta olen innokkaana matkustajana saamassa käsityksen kuljettajan elämänvaiheista. Olen iloisesti hämmästynyt huomatessani näiden ihmisten avautuvan minulle ja kuinka luonnollisesti kaikki tapahtuukaan!
Pian olen SLP:n keskustassa ja syön päivän lounaaksi katukioskista pari corditaa ajatellen mitä vatsani niistä tuumaa. Vielä pari kuppia kahvia ja iltapäivä alkaa viiletä illan jo kurkkiessa mäkisen maaston takaa.
Vielä myöhemmin palaan isäntäväen mukana Pozosiin mukavasti auton kyydissä ja menemme maistelemaan paikallisia oluita Posada de las Minakseen. Otamme yhdet, toiset, kuljettaja luovuttaa ja me kaksi jatkamme aina lempeään humalatilaan. Huomaan ilokseni espanjani parantuneen, liekö syy sitten ollut nautituissa juomissa?
9.11. pe
Almalendan puisto
Kävelemässä aivan mahtavassa Almalendan puistossa. Aamun kosteus oli haihtumassa ja auringon säteet tunkeutuivat sumun läpi, tappoivat usvan ja iloisena levitti aurinko koko kuuman naamansa kirkontornien takaa.
Vuorella
Iltapäivällä lähden kipuamaan kuumuudessa jyrkähköä vuorelle vievää polkua pitkin. Sen huipulla on antenni ja siellä on tavoitteeni. Pulssin noustessa nopeammin kuin rinne vie minua eteenpäin muistan kuulleeni vuorikiipeilijä Veikko Gustafssonin yrityksestä kiivetä Mount Everestin huipulle ja 50 metriä ennen huippua kääntyneen takaisin. Nyt pienemmässä mittakaavassa teen saman ja tiedä sitten pelastinko henkeni? Vettä minulla oli tarpeeksi mukana, mutta lakitta ja ypöyksin. Päätös oli kuitenkin helppo tehdä, sillä jostakin kaktusrinteen takaa louskutteli paikalle korppi. Tuuli veti henkeä ja tiesin luonnon lähettäneen minulle viestintuojaksi korpin: ”älä mene edemmäs!”
10.11. la
Eilinen kävely vuorelle antoi paitsi ajattelemisen aihetta, niin myös syvän unen. Aamiainen oli niin meksikolainen kuin se olla voi salsan ja tacojen ryydittämänä. Valtava lasi juuri puristettua ananasmehua, munakokkelia ja papukastiketta, kuppi kellankeltaisia hedelmiä, tervanpaksuista kahvia.
Kahvilla harkitaan päivän ohjelmaa eli mennäkö San Miguel de Allendeen, jossa viitisen vuotta sitten olin ja tein päätöksen, joka vaikutti koko loppuelämääni. En siis ole halukas sinne lähtemään.
Jäämme onneksi Dolores Hidalgoon. Kaupungin puistoa hallitsee valtava puu, pistokkaasta kasvatettu, edeltäjänsä poika. Puu imee vieläkin juurillaan Cortesin ajan kyyneleitä, jolloin hän tuli, näki ja tappoi lähes koko kylän väen la Noche Tristen (surullinen yö) aikana.
Kaupunki pienestä koostaan huolimatta liittyy läheisesti Meksikon historiaan. Syyskuun 16 päivänä 1810 sikäläinen pappi Miguel Hidalgo hämmästytti kaupungin asukkaita soittamalla kirkon kelloja aikaisemmin kuin tavallisesti ja kiittäen Guadalupe- neitsyttä kirosi silloisen hallituksen ja espanjalaissyntyiset johtajat. Näin syntyi kuuluisa Grito de Dolores mitä pidetään ensimmäisenä selvänä askeleena kohti Meksikon itsenäistymistä.
Liike laajeni nopeasti Meksikon eri osiin, mutta Hidalgoa odotti tuon ajan itsenäisyystaistelijoille tyypillinen kohtalo. Hänet ammuttiin sotilaspartion toimesta 1811 heinäkuussa. Groteskina loppuna hänen päänsä irrotettiin ja lähettiin Guanajuaton kaupunkiin jossa sitä pidettiin näytillä häkissä kymmenen vuotta muiden sankarien päiden joukossa.
Nykyään Miguel Hidalgoa pidetään yhtenä huomattavimmista Meksikon historian suurmiehistä. Tätä osoittaa sekin, että erilaisia monumentteja on hänestä lähes yhtä paljon kuin Benito Juárezista (Juárez oli aikanaan kaksi kertaa presidenttinä, julisti meksikolaiset tasavertaiseksi, vastusti katolisen kirkon valtaa jne.).
Doloresin tuomiokirkko
Kaupungin tuomiokirkko lukuisine koristuksineen hallitsee mahtipontisuudellaan kaupungin keskustaa, Illan tummetessa sen siluetti tumman sinen maalaamaa taivasta vasten oli lähes pelottava. Oli kuin kirkon kellotornit olisivat jättimäisiä jesuiittoja, jotka uskon ruoskalla hävittivät maan kulttuuria. Mutta mikään voima ei lopeta veressä virtavaa isänmaasta imettyä uskoa. Ihmisen olemus voidaan lannistaa, hänen mieltään ei koskaan lopullisesti.
11.11 su
Osa illallisvieraista
Yhdeksän tunnin yöunen jälkeen kävelylle kaupunkiin ja illalla syömään San Josen pikkukaupunkiin. Mukana myös isännän uusi tyttöystävä, jonka pyöreä vatsa lupaili taas yhden uuden tulokkaan ilmestymistä. Lapsia oli paikalla kuudesta eri avioliitosta ja meno sen mukainen. Mukavaan illalliseen liittyi oppitunti tequilan nauttimisesta ja jatkot morsiamen kotona. Nukkumaan kuitenkin päästiin jo ennen puoliyötä.1
2.11 ma
Almalendan puistoa
Tänään siis viimeinen koko päivä San Luis de la Pazissa. Yö menikin kieriskellen edellisen illan juomista ja varsinkin kahvista, Ensimmäinen aamu Meksikossa kun aurinko on pilviverhon takana. No, verho aukesi nopeasti ja pallo hehkuu jälleen.
Istun kauniin puiston siimeksessä. Varjot ja valot välähtelevät tuulen leikkiessä lehvistössä. Ajatus karkaa miettimään, mitä on jäänyt käteen pian kahdesta viikosta Meksikossa.
Meksikon hymy
Varmasti päällimmäisenä on ihmisten lähes rajaton ystävällisyys ja paljon kuultu hokema ”mi casa es tu casa” ja hokema on muuttunut todellisuudeksi. Poikkeuksetta olen tuntenut olevani, en vieras, vaan yksi perheenjäsen tai minulle ventovieraassa talossa kuin monivuotinen ystävä. Ihmiset nauravat ja hulluttelevat: ilo elämästä on koko ajan mukana.
Koululaisia
Toinen mieleenpainuva asia on pienten lasten ja nuorten vielä tyttöiässä olevien äitien uskomaton määrä. Pienen koulun portista tungeksi ulos kuin kloonattuja samankokoisia tenavia pakollisissa koulupuvuissaan. Loppua ei ollut tulla ja kiemurtelevana jonona lapset täyttivät katukäytävän lähes parin korttelin matkalta.
13.11 ti
”Mistä seikkailu alkoi, sitä tiedetä ei”. Lähes näillä sanoilla alkoi aikanaan Paul Ankan laulu, ja nyt minun aamuni. Niin, minun piti ennättää Queretaron bussiasemalle aamuksi 05.30 ehtiäkseni Meksiko Citystä Kuubaan lähtevään koneeseen, mutta kuljettajan kanssa rupattelimme niitä näitä ja äkkiä tajusin olevamme myöhässä. Vielä ajoimme liittymän ohi ja moottoritietä sitten aivan väärään suuntaan monia kilometrejä ennen kuin saimme käännyttyä takaisin. Linja-autoasemalle saavuimme 06.12 ja seuraava auto lähti 06.15…
Kentälle sentään ehdin ajoissa ja lennon pitäisi lähteä 12.30 mutta ajatukset olivat vielä edellisen päivän heikosti nukutun yön tapahtumissa. En voi olla aivan kokonaan ajattelematta asiaa, mutta Suomessa vien varmasti koko minäni tutkittavaksi.
Kone varmaan lähtee aikanaan…
