Klikkaa kuvaa nähdäksesi suuremman version.
5.12. ke
No niin tänään on siis lähtöpäivä Guatemalaan. Matka Uxmaliin ja Kabuhiin oli täältä Méridasta järjestetty. Läheltä oli pikkusekaannus, joka olisi maksanut ties mitä.
Tilasin täältä lentolippua valmiiksi Guatemalasta Mexico Cityyn 12.12. päiväksi. Kun lippu oli kirjoitettu, niin äkkäsin katsoa (Gracias por Dios!) lähtöpäivää Suomeen (tämä lippu siis oli tilattu aikoinaan Suomesta). No, ei liene yllättävää, että lippu oli samaksi päiväksi. Virkailija aloitti holtittoman soittelun ympäri Meksikoa lipun peruuttamiseksi ja sen siirtämiseksi edelliseksi päiväksi. Lähes tunnin soittelun jälkeen asia selvisi onnellisesti: ei lisähintaa ja paikkojakin vielä oli vapaana 11. päivän lennolle. Nyt on edessä vielä kolme tuntia odotusta ja sitten yöautolla kohti Guatemalaa.
6.12. to
Itsenäisyyspäivän vietto alkoikin jo eilen eli Camen bussiasemalle Méridassa illan suussa ja sieltä 14 tunniksi venähtänyt bussimatka San Cristobal de las Casasiin. Silmät ristissä arvoin nukkuneeni ehkä tunnin, bussi pääteasemalle, jossa puolentoista tunnin odotus ja neljän tunnin matka Ciudad de Hidalgoon. Täältä kollektiivitaksilla muutama kilometri Guatemalan rajalle,
La Mesillaan.
Espanjankielen diminutiivimuoto pöydästä (la mesa) ei kertonut etukäteen mitään mihin jouduin. Kapea katu, jonka molemmin puolin vyöryi tavarapaljous kaikesta siitä mahdollisesta ja mahdottomasta, mitä maa ikinä päällään kantaa. Ikivanhat autot, mopotaksit ja ihmisten paljous oli tehdä nukkumattomaan mieleeni syviäkin haavoja. Paikallinen yleinen WC jääköön kuvaamatta, eikä pressukopin takahuoneessa nautittu mustunut kana oikein muistuttanut Portugalin piri-piri kanaa. Tilannetta ei yhtään helpottanut lipunmyyntipaikalla (se toimi leppoisasti erään myymälän etuovella) tieto että heti viiden tunnin päästä lähtee bussi kohti Guatemala Cityä, jonne aikataulun mukaan kestää matka kuusi tuntia (käytännössä kuitenkin se kesti seitsemän ja puolituntia).
Painajainen siis jatkui kello 21.00 ja perillä Guatemala Cityssä aamuyöstä 04.50, joskaan päiväyksestä en ole varma. Luonnollisesti matka sysipimeässä bussissa oli uneton: edessä oleva penkki oli aivan liian lähellä nukkumista ajatellen.
Mahtui tosin matkaan yksi hauskakin tapahtuma. Tosin hauskuus itse tilanteessa oli kaukana: näissä pitkän matkan busseissa on perällä vessa ja tuntematta suurempaa tarvetta lähdin kuitenkin siellä käymään aikaa tappaakseni. Vessasta tietenkin puuttui valo ja yritin suorittaa tehtäväni ahtaassa kopissa istuen (veskien mitoitus lienee tehty 150-senttisen ihmisen mukaan). Vessan ovi kuitenkin pamahti lukkoon ja päätarkoituksen poisti mielestä syntynyt ahtaan paikan kammo. Hirveä kuristava tunne astui tilalle. Täällä olet ja pysyt, ilma loppuu kohta ja tukehdut jo valmiiksi olleeseen löyhkään. Täydellisen pakokauhun vallassa yritin löytää pimeässä säpin, jotta voisin paeta aukenevasta ovesta. Jostakin lukko löytyi minuuttien kuluttua (saattoi olla käytännössä muutama sekunti) ja kaikin voimin työnsin ovea. Kaikki auton takaosassa olevat matkustajat heräsivät oven pamahtaessa rajusti auki.
Vielä oli yksi työ tehtävä eli lähes polvissa roikkuneet housut oli hinattava paikoilleen ja perskankut vilkkuen huojuin istuinpaikkaani kohden. Jos lukijaa kiinnostaa tietää, mitä sitten tapahtui, niin matkan ainoa pysähdyspaikka oli parikymmentä minuuttia myöhemmin ja terminaalissa oli vessa. Niin pienet ovat huvit guatemalalaisessa yöbussissa…
Perille pääkaupungissa siis aamuviideltä. Hirveä härdeli linja-autoasemalla, kun taksit huusivat tarjouksiaan. Päämääränä oli Antiquan kaupunki, joten puolen tunnin taksiajo tuntui kiinnostavan kaikkia guatemalalaisia taksikuskeja, Perille päästiin aamun jo väläytellessä ensimmäisiä valojaan.