Kyhmyjoutsenperhe ja Pori Energia Oy

 

 

 

 

Otsake voi tuntua omalaatuiselta, mutta ilmakaapeli Kallon saareen yhdistää tekijät. Toiselle asia on ikävä, toiselle ei.

 

Uniluotolaiset ovat kuka vuorollaan soittaneet Pori Energialle ja pyytäneet yritystä hautaamaan nykyisen ilmakaapelin maahan Kalloon menevän tien reunaan. Paksuudestaan huolimatta kaapeli pyydystää joka vuosi joutsen tai kaksi. Päivänvalossa linnut sen onnistuvat välttämään, mutta aamuhämärä ja usein vallitseva sumu estää riittävän näkyvyyden, ja lintu törmää kaapeliin.

 

Tällä viikolla oli yksi kuolinkolari. Uniluodon ja Kallon rantavesissä on pyörinyt jo parin kuukauden ajan kyhmyjoutsenpoikue vanhempiensa kanssa. Nyt alkuviikosta aamulla retkotti yksi kuollut nuorilintu tiensivussa kaapeliin törmänneenä. Paikkakunnan variskopla huomasi mahdollisuuksiensa tulleen ja harmaat veljet temmelsivät vainajan kimpussa välittämättä ihmisen läheisyydestä.

 

Tullessani takaisin saaresta ihmettelin varisten puuttumista, mutta syy löytyikin helposti. Muu perhe oleskeli kuolleen linnun läheisyydessä ja kyhmyjoutsenen läheisyys kertoo varikselle, ettei paikalle ole menemistä. En jäänyt odottamaan miten tilanne jatkuu kunnes seuraava päivä antoi uutta uskoa inhimillistää lintujen käyttäytymistä.

 

Aamupyöräilyllä Kalloon näin kun koko kyhmyjoutsenperhe oli nousemassa satama-altaan puolelta tielle. Toinen emoista mennä taapersi edellä, sitten poikaset ja toinen emo jälkipään valvojana. Ne vaihtoivat tien toiselle puolelle ikään kuin olisivat jättämässä kuolleen sisaruksensa lopullisesti. Myönnän toki inhimillistäväni, kun näin koko perheen alakuloisena hautaussaattueena liukuvan veden syliin.

 

 

Maamme kyhmyjoutsenkanta ei varmaan yhdestä vainajasta kärsi mitään, ei myöskään Pori Energia kuolemankaapelistaan. Lähinnä vainajaa jää perheen lisäksi kaipaamaan joukko luonnonystäviä.

Vastaa