Mekla Blogi

SuomiAreenan loppupäivänä ohjelmaan kuulunut Fennovoiman ”Lupa uuteen ydinvoimaan: puntarissa yhteiskunnan kokonaisetu?” oli saanut paneeliinsa ministeri Ilkka Suomisen, kansanedustaja Eero Heinäluoman ja kansleri Ilkka Niiniluodon. Niiniluodon avauksessa vielä asiaa käsiteltiin osittain filosofisena näkemyksenä eli mitä yhteiskunnan kokonaisedulla tarkoitetaan. Tilaisuus kuitenkin repesi muiden panelistien toimesta iloiseksi uraanivoiman lobbaustilaisuudeksi saaden lopuksi Niiniluodonkin mukaan.

Suominen totesi ensi kommentteinaan uudistuvan energiamuodon olevan ainoa oikea. Samaa toisti Heinäluoma sanoen mm. tuuli-, aurinko- ja bioenergian olevan ne oikeat tavat tuottaa energiaa. Hetken lämmittelyn jälkeen molemmat vaipuivat lähes euforiseen unelmaan kolmen uuden ydinvoimalan rakentamisesta maahamme, koska ”mitäs sitten tehdään kun ei aurinko paista eikä tuule?” Tosin he taisivat kuitenkin uskoa, että kaikki kolme ydinvoimalaa eivät saa lupaa ”ainakaan heti”.
Panelistit myös ”tiesivät” sähköenergian tarpeen kasvavan jatkossa myös talouden kohentumisen jälkeen. Kumpikaan ei epäillyt asiaa eikä myöskään sitä, etteikö uusi voimala saisi eduskunnalta lupaa rakentamiseen. Molempiin näihin ”faktoihin” on kuitenkin esitetty päinvastaisia todisteita. Muun muassa hiljan päättyneessä Climbus- projektissa todettiin maamme sähkön kulutukseen löydettävän helposti usean terawattitunnin säästön.

Keskustelijat totesivat mahdollisen uuden ydinvoimalan käyttöiäksi noin 50 vuotta. Uraanivarannoista on ristiriitaisia tietoja; taloudellisesti edullisten löytöjen kerrotaan riittävän 50–80 vuodeksi. Suominen ja Heinäluoma ovat siis valmiit ottamaan maahamme voimaloita, joiden jätteiden lopullisesta sijoituspaikasta ei ole varmuutta, joiden rakentamista tällä hetkellä vastustaa suurempi osa kansalaisistamme, joiden pysyvä turvallisuus jää kysymysmerkiksi. Kultainen kädenpuristus teollisuudelle jää tuleville sukupolville pysyväksi murheeksi säilöttyjen uraanijätteiden ja raaka-ainekaivosten takia sadoiksi vuosiksi muistoksi ajasta, jolloin raha ratkaisi kaiken..

Unelmat uusista ydinvoimaloista tulee haudata ja suunnata resurssit paneloitsijoidenkin mainitsemiin uudistuviin energiamuotoihin. Sitä tukevat energiakäytön tehostaminen, säästäminen ja nopeasti etenevä tutkimustyö Vientiponnistelut tulee ohjata puhtaan energiamuodon kehittämiseen eikä suinkaan ydinsähkön vientiin. Emme halua maastamme ydinvoimalapuistoa: sellainen on jo nousussa itäisessä naapurissa

Sami Lahtinen (Merikarvia-lehti 9.7) toteaa Selkämeren kansallispuiston olevan uhan saaristokulttuurille. Kirjoituksesta sai sellaisen käsityksen, että mahdollista vesilintumetsästystä rajoitettaessa ulkosaaristossa saaristokulttuuri jotenkin kärsisi. Kukin käsittäköön kulttuurisanan niin kuin haluaa, mutta Lahtisen toteamusta “ulkosaariston merkittävimpänä jahtimuotona” tapahtuvaa syksyistä vesilinnustusta on suhteellisen vaikea liittää saaristokulttuuri-sanaan. Varsinkin tänä päivänä, kun jahtiväki on kotoisin aivan muualta kuin ulkosaaristosta.

Kirjoittaja nostaa esiin merkittävänä epäkohtana metsästystä koskevat suunnitelmat ja epäilee metsästyksen mahdollisen rajoituksen häiritsevän entistä enemmän myös mökkiasukkaita. Tämä siksi, koska vesilintujahti siirtyisi hänen mukaansa entistä lähemmäs mökkejä: laki kuitenkin määrittelee ampumisminimietäisyydet asunnoista.
Samassa yhteydessä selviää myös Lahtisen kirjoituksen perimmäinen syy. Kansallispuisto tarjoamalla yhä useammalle kansalaiselle mahdollisuuden oppia tuntemaan Selkämerta ja sen kaunista saaristoa, rajoitettaisiin tiettyjen metsästäjien syyshuvia ampua lintuja samaisessa ympäristössä.

Moni metsästäjä on eri yhteyksissä todennut että saalis ei ole pääasia, vaan luonnossa liikkuminen ja oleminen. Selkämeren luonto tarjoaa tähän erinomaiset mahdollisuudet laajenevan verkoston myötä myös metsästäjille. Jos jahtihalut nousevat liian voimakkaiksi, mikään ei estä aloittaa vaikkapa minkin ja supikoiran loukuttamista.

Jorma Hacklin kirjoittaa (SK 12.7) ”tuulivoima vs. prosessivoima” todeten Kaanaan ja Pietarsaaren prosessivoimalaitosten olevan ylivoimaisia sähköntuotannossa verrattuna maamme kaikkiin tuulivoimaloihin. Sen lisäksi nämä voimalat tuottavat lämpöä ja prosessihöyryä teollisuuden tarpeisiin. Näin asiat ovat ja tämäntyyppisten lämpövoimaloiden rakentamisen soisikin jatkuvan. Tämä edellyttää kuitenkin selvää muutosta näiden laitosten polttoainepolitiikkaan. Tänä päivänä on entistä tarkemmin valittava energiatuotannon alkulähde.

Hacklin unohtaa puhuessaan prosessivoimaloiden polttoaineista turpeen. Kyseiset laitokset tekevät yli puolet valmistamastaan energiasta turpeella, mikä puolestaan on eniten kasvihuonekaasuja aiheuttava polttoaine. Koko maailma yrittää taistella hiilidioksidipäästöjen (CO2) vähentämiseksi; nyt mm. nämä laitokset syytävät piipuistaan satoja tuhansia tonneja CO2-kaasuja. Maallemme asetut päästörajat ovat tulevaisuudessa entistä vaikeammin saavutettavissa: siksi onkin syytä viedä energiantuotannossa muitakin tapoja eteenpäin.
Koko maailma satsaa tuulivoimaan enemmän kuin muihin uusiutuviin energiamuotoihin. Valtiovallan asettama tavoite tuottaa energiaa tuulivoimalla maassamme vuoteen 2020 mennessä on 2000 MW, lähes neljätoista kertaa suurempi kuin viime vuonna. Ja kaikki tämä tapahtuisi vielä turvallisesti ja ”ilmaista” raaka-ainetta käyttäen. Myös todennäköiset syöttötariffit tulevat lisäämään tulivoimaloiden rakentamista.
Hacklinin mainitsemilla veromarkoilla tuulivoimaloita ei rakenneta. Investointiapua valtio sen sijaan on antanut, aivan kuten moni muukin tämän päivän energiaa tuottava laitos saa muodossa tai toisessa.