Sami Lahtinen (Merikarvia-lehti 9.7) toteaa Selkämeren kansallispuiston olevan uhan saaristokulttuurille. Kirjoituksesta sai sellaisen käsityksen, että mahdollista vesilintumetsästystä rajoitettaessa ulkosaaristossa saaristokulttuuri jotenkin kärsisi. Kukin käsittäköön kulttuurisanan niin kuin haluaa, mutta Lahtisen toteamusta “ulkosaariston merkittävimpänä jahtimuotona” tapahtuvaa syksyistä vesilinnustusta on suhteellisen vaikea liittää saaristokulttuuri-sanaan. Varsinkin tänä päivänä, kun jahtiväki on kotoisin aivan muualta kuin ulkosaaristosta.
Kirjoittaja nostaa esiin merkittävänä epäkohtana metsästystä koskevat suunnitelmat ja epäilee metsästyksen mahdollisen rajoituksen häiritsevän entistä enemmän myös mökkiasukkaita. Tämä siksi, koska vesilintujahti siirtyisi hänen mukaansa entistä lähemmäs mökkejä: laki kuitenkin määrittelee ampumisminimietäisyydet asunnoista.
Samassa yhteydessä selviää myös Lahtisen kirjoituksen perimmäinen syy. Kansallispuisto tarjoamalla yhä useammalle kansalaiselle mahdollisuuden oppia tuntemaan Selkämerta ja sen kaunista saaristoa, rajoitettaisiin tiettyjen metsästäjien syyshuvia ampua lintuja samaisessa ympäristössä.
Moni metsästäjä on eri yhteyksissä todennut että saalis ei ole pääasia, vaan luonnossa liikkuminen ja oleminen. Selkämeren luonto tarjoaa tähän erinomaiset mahdollisuudet laajenevan verkoston myötä myös metsästäjille. Jos jahtihalut nousevat liian voimakkaiksi, mikään ei estä aloittaa vaikkapa minkin ja supikoiran loukuttamista.
Ihmettelen suuresti mielipidettäsi. Noin rankka metsästyskielteisyys, siis oman asian pitäminen vain yhtenä ja ainoana totuutena on jotenkin pelottavaa. Tottakai on ja pitää olla asioita jotka ovat itselle totuus, mutta kyllä yhteiskunnan keskellä elävän yksilön pitäisi ottaa huomioon myös muut ja heidän mielipiteensä. Itse harrastan metsästystä ja luontoa monella tavalla. On paljon ihmisten tekemiä asioita mistä en pidä, mutta suvaitsen ja yritän ymmärtää.
Tuo Lahtisen mainitsema kultuurinäkökanta. Tottakai metsästämisellä saarissa ja merellä on pitkät perinteet. Ei sillä ole merkitystä asuuko nykypäivän metsästäjä ulkosaaristossa. Kyllä hän voi harjoittaa tätä kulttuurimuotoa asuinpaikasta välittämättä vai pitääkö sinun mielestäsi saamelaisten asua edelleen kodassa, jotta he ovat saamelaisia ja voivat vaalia kulttuuriaan? Sehän on mahtavaa, että vaikka saaristo on tyhjentynyt on osaaminen ja taidot säilyneet edes joillakin osa-alueilla.
En itse usko tuohon, että metsästys siirtyy lähemmäksi mökkirantoja. Mutta jos siirtyisi niin lain määrittelemä etäisyys asuinrakennuksesta on 150 metriä. Jos ampumispaikka on tuulen yläpuolella niin tuo 150 metriä on lyhyt matka. Häiriö on taattu.
En ymmärrä tuota ajattelutapaasi, että kansallispuisto tarjoaa yhä useammalle kansalaiselle mahdollisuuden oppia tuntemaan Selkämerta. Miten niin? Kansallispuisto ei tuo väkeä alueelle yhtään enempää. Meri vaatii edelleen kulkuneuvon. Kyllä ihmiset jotka merestä nauttivat ovat sen jo löytäneet. Maksullisille retkille Laitakari-Säppi en anna mitään arvoa Selkämeren tuntemisessa. Päinvastoin. Juurikin alueen tuntevat ja historiaa vaalivat ajetaan pois. Niin metsästäjät kuin kalastajatkin kalastus-, metsästys- ja maihinnousukielloilla. Viimeinen lauseesi käsiteltävässä kappaleessa: Rajoitettaisiin tiettyjen metsästäjien syyshuvia ampua lintuja samaisessa ympäristössä. Miksi pitää rajoittaa? Millä oikeudella joku voi edes ajatella rajoittaa tätä kautta aikain ollutta tapaa ja oikeutta? Ainoastaan todella itsekäs ihminen voi nostaa itsensä jalustalle ja yrittää kieltää toisten totuus ja tapa.
Saalis ei ole todellakaan se, miksi metsälle mennään. Mutta se on se ikiaikainen vietti joka ihmisluontoon kuuluu. Ehkei kaikki sitä omaa, onhan muitakin poikkeavuuksia ihmisten käyttäymisessä, mutta se ei anna kenellekään oikeutta ottaa sitä toiselta pois. Viime kädessä metsästäminen jos mikä, on luonnonmukaisuutta, elämää.