Arkisto: tammikuu 2010

Lisää Meren tulkintoja

sunnuntaina 31. tammikuuta 2010

Oiva Kaltiokumpu kirjoittaa (SK 26.1.) kokeneen poliitikon tyyliin tekstiä, jossa osa on muuta kuin otsakkeen mukaista asiaa. Haluamatta aloittaa juupas-eipäs-keskustelua ja jotta ymmärtäisin häntä paremmin, niin kysyn: oliko Oiva Kaltiokummun ja hänen (?) muodostamansa koalition mielestä jokin muu syy olla yhtymättä vihreiden ja sosiaalidemokraattien aloitteeseen Kallonlahden täyttämättä jättämisestä kuin nostosta aiheutuva mahdollinen kustannuslisä? Uskon, että ainakin osa vastustajista tiesi, että asukasyhdistyksen ykköstoive ja halu oli koko ajan jättää lahti täyttämättä.  Samalla ympäristö olisi säilynyt entisellään.

Ikävä kyllä Kaltiokumpu jättää kommentoimatta kokonaan kirjoitukseni (SK 20.1) loppuosan. Siinä KH:n jäseneltä saamani sähköposti kertoi, ettei viestin kirjoittajalla ainakaan ollut käsitystä kuka aloitteen oli tehnyt ja mistä siinä itse asiassa oli kysymys. Uskallan tässäkin tulkita, että käsky on käynyt mitä nappulaa tulee painaa, sisällöstä viis.

Kuten alussa totesin Kaltiokumpu kirjoittaa paljon. En ymmärtänyt miten otsikon henkeen liittyi Kaltiokummun itsekorostus olettamastaan roolista satamahankkeen yhteydessä. Mutta eihän kissankaan häntää kukaan muu nosta kuin kissa itse.

Tapio Meri (vihr.)

Pori

Kallonlahti ja puolueet

sunnuntaina 31. tammikuuta 2010

SK (29.12.) kirjoitti Kallonlahden läjitysalueesta ja eri puolueiden kannanotoista. Merkilliseen valoon joutuvat kokoomus, keskusta, vasemmistoliitto, kristilliset ja perussuomalaiset jättäessään lehden mukaan aloitteen, että väylän syventämisessä otettaisiin huomioon asukkaat ja ympäristö. Samassa valtuuston kokouksessa he olisivat voineet sen myös tehdä äänestämällä vihreiden ja sosiaalidemokraattien esitystä lahden täyttämättä jättämisestä.

Nyt satamalautakunnan pyydettyä vielä KH:n lopullista kantaa Kallonlahden täyttöä koskevien valitusten vuoksi olisi KH.lla ollut mahdollisuus vahvistaa uskoa valtuuston ja hallituksen yhteistyöhön ja ottaa näiden viiden puolueen aloitteen huomioon peruuttamalla koko Kallonlahden täyttö turhana toimenpiteenä.

Lähetin kyseisten puolueiden KH:ssa oleville jäsenille 10.1.2010 sähköpostia, jotta nämä toimisivat puoluetovereittensa aloitteen mukaisesti. Yllätyksekseni sain yhden vastauksen jo ennen KH:n kokousta. Vastaus antoi ikävä kyllä selvän käsityksen valtuustotyöskentelystä ja ennen kaikkea äänestyskäyttäytymisestä. Kyseisen vastauksen lähettäjä ei tiennyt, mistä valtuustoaloitteessa oli kysymys ja kuka sen oli laatinut todeten että mitään tietoa ei hänelle ollut kantautunut!

Teinkö siis turhaa työtä yrittäessäni esittää KH:n jäsenille mahdollisuutta olla aloitteen takana? Kyllä, mutta vahvistuipa kuitenkin uskomukseni tämän tyyppisten aloitteiden merkityksestä: ne ovat yhtä turhia kuin Kallonlahden täyttö. Samalla ne kertovat, surullista kyllä, asiantuntemattomuudesta ja muodollisesta äänestäjien kalastuksesta.

Tapio Meri (vihr)

Pori

Stena Recycling Oy ympäristölupa

sunnuntaina 31. tammikuuta 2010

Lounais-Suomen Ympäristökeskus LOS-2009-R-40–531

Muistutuksena Stena Recycling Oy:n ympäristölupahakemukseen haluan kiinnittää YVA- viranomaisen huomiota erikoisesti tulevan ja lähtevän tavaran kuljetuksiin

Reposaarelle Mäntyluodon suunnasta tuleva maantie on erikoisen vaarallinen polkupyöräilijöille ja mopoilijoille. Varsinainen kevyen liikenteen väylä alkaa vasta Stenan risteyksen jälkeen. Nyt raskaan liikenteen lisääntyessä vaaratilanteetkin tulevat lisääntymään.

Toinen huolestuttava ilmiö on arviointiohjelman toteamus raskaan liikenteen määrästä verrattuna junaliikenteeseen. Raideliikenteen päästöt ovat vähäiset verrattuna päivittäiseen 10 raskaan ajoneuvon aiheuttamiin päästöihin. Toivon YVA- viranomaisen paneutuvan tarkemmin tähän tosiasiaan ja pyytämään tarkempaa selvitystä vähäisestä junaliikenteestä ja siitä, miten sitä voitaisiin lisätä.

Reposaarentien Mäntyluodon päässä on Kuusakoski Oy:llä samantapaista toimintaa. Vaikka yritykset ilmeisesti ovat kilpailijoita keskenään, niin pyydän selvittämään tavaravirtojen siirtoa yhteisillä junakuljetuksilla.

Porissa 23.11.09