Hannes Tiira kirjoittaa Satakunnan Kansan mielipideosastolla 20.11. Mäntyluodon sataman syväväylästä osoittaen samalla ilmeistä asiantuntemattomuutta hänen mainitessaan mm. että Kallonlahdella ollaan tekemässä ympäristörikosta. Tuntematta väitettä tekeillä olevasta ympäristörikoksesta kehottaisin häntä tekemään rikosilmoituksen, jos asia on näin.
Saman tekstin sisällöstä saa käsityksen, että vihreät ovat hyväksyneet em. ”ympäristörikoksen”. Itse haluaisin vihreän aatteen kannattajana ja Porin kaupungin ympäristölautakunnan puheenjohtajana kuulla Hannes Tiiralta tästä tarkemmat perustelut.
Jos hän tarkoittaa lupahakemuksessa ollutta osittaista läjitysaluetta Kallonlahdella ja lupa myönnetään, niin viranomaisten vastuulla on valvoa työn loppuunsaattamista annettujen määräysten mukaan. Vasta niiden täyttämättä jättäminen antaisi aiheen puhua ympäristörikoksesta. Voin myös vakuuttaa että vihreiden periaatteisiin ei kuulu sen enempää ympäristörikosten tekeminen kuin niiden hyväksyntä.
Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan todeta että en näe järkeväksi toimenpiteeksi Kallonlahden osittaistakaan täyttöä. Ruopattava maa-aines voitaisiin jo lupahakemuksen mukaisesti varastoida maa-alueelle, josta se olisi helposti siirrettävissä kaupungin tuleviin rakennuskohteisiin.
Tapio Meri vihr.
ympäristölautakunnan puheenjohtaja