Arkisto: tammikuu 2010

Kallonlahdellako ympäristörikos?

sunnuntaina 31. tammikuuta 2010


Hannes Tiira kirjoittaa Satakunnan Kansan mielipideosastolla 20.11. Mäntyluodon sataman syväväylästä osoittaen samalla ilmeistä asiantuntemattomuutta hänen mainitessaan mm. että Kallonlahdella ollaan tekemässä ympäristörikosta. Tuntematta väitettä tekeillä olevasta ympäristörikoksesta kehottaisin häntä tekemään rikosilmoituksen, jos asia on näin.

Saman tekstin sisällöstä saa käsityksen, että vihreät ovat hyväksyneet em. ”ympäristörikoksen”. Itse haluaisin vihreän aatteen kannattajana ja Porin kaupungin ympäristölautakunnan puheenjohtajana kuulla Hannes Tiiralta tästä tarkemmat perustelut.

Jos hän tarkoittaa lupahakemuksessa ollutta osittaista läjitysaluetta Kallonlahdella ja lupa myönnetään, niin viranomaisten vastuulla on valvoa työn loppuunsaattamista annettujen määräysten mukaan. Vasta niiden täyttämättä jättäminen antaisi aiheen puhua ympäristörikoksesta. Voin myös vakuuttaa että vihreiden periaatteisiin ei kuulu sen enempää ympäristörikosten tekeminen kuin niiden hyväksyntä.

Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan todeta että en näe järkeväksi toimenpiteeksi Kallonlahden osittaistakaan täyttöä. Ruopattava maa-aines voitaisiin jo lupahakemuksen mukaisesti varastoida maa-alueelle, josta se olisi helposti siirrettävissä kaupungin tuleviin rakennuskohteisiin.

Tapio Meri vihr.

ympäristölautakunnan puheenjohtaja

Morenia Oy etsimässä moreenia

sunnuntaina 31. tammikuuta 2010


Tiistaina 27.10. Morenia Oy:n seminaarissa Porissa oli arvovaltainen ryhmä selvittämässä merihiekan noston tarpeellisuutta juuri Reposaaren edustalta. Tähän asti useimmat paikkakuntalaiset ovat käsittäneet Morenian hakevan lupaa nostaa vuosittain 300 000 M3 hiekkaa, mutta nyt kuultiin kummia: tarve olisikin löytää mahdollisesti hiekan alta moreenia. Onko hiekan alla soraa, sitä ei ole kuulemma saatu selville!

Toinen kummastus oli kuulla, että tarkoituksena ei ole varastoida soraa maihin, vaan viedä suoraan asiakkaalle. Vaikeata on kuvitella muuta kuin laiva-/proomukuljetusta, koska vaadittava nostokalusto pienimmilläänkin imaisee tuhansia kuutioita merihiekkaa/-soraa sisuksiinsa. Mistä tällainen asiakas sitten saattaisi löytyä, jäi epäselväksi Morenialla kun yhtään sellaista ei ollut puheiden mukaan tiedossa.

Ilmeisesti tarvittava nostokalusto joudutaan tuomaan kauempaa esimerkiksi Hollannista, jolloin ei voi uskoa taloudellisesti kannattavaksi pienien erien kertanostot. Vielä kun asiaa tulee vaikeuttamaan kalojen vaellus- ja kutuajat sekä silakan kutupaikkojen läheisyys, tuntuu bisnesajattelu karanneen Morenia Oy:n johdolta.

Seminaarissa kaupungin puolelta kysyttiin onko Morenia käynyt keskusteluja Merenkulkulaitoksen kanssa Mäntyluodon syväväylähankkeesta. Väylän syventämisen yhteydessä tullaan nostamaan ainakin 1000000 M3 maa-aineksia. Keskusteluja kuulemma on käyty, mutta vastaus tarkennettuun kysymykseen niiden syvällisyydestä oli välttelevä. Tässäkö on taas yksi esimerkki eri valtion hallintokuntien yhteistyöhalukkuudesta?

Mahdollisesta liiketoimintasuunnitelmasta on oleellisia osia unohtunut: miksi ei vuosien saatossa ole pystytty selvittämään mahdollista soran olemassaoloa hiekkakerrosten alla, miksi ei ole asiakaskartoitusta tehty, miksi ei hyödynnetä syväväylästä saatavaa materiaalia, ja miksi seminaarin jälkeen oli entistä epäilevämpi olo koko projektia kohtaan?