Mekla Blogi

SK 5.8. julkaisi vertailun eri kulkuneuvojen tarvitsemasta ajasta ja kustannuksista matkalla Porista Helsinkiin. Kuten aivan liian monessa muussakin asiassa pääosaa näyttelevät vain raha ja ainainen kiire. Asiaa voitane tarkastella myös ”terveellisemmällä” tavalla.
Suomen Kuntaliitto on käynnistänyt 16.3.2010 kaksivuotisen kehittämishankkeen ’Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa’, jossa Pori on mukana. Ideana on vähentää päästöjä luomalla toimintamalleja, joilla ilmastonmuutosta voitaisiin hillitä. Teemoina ovat mm. energiantuotanto ja – säästö sekä liikenne ja rakentaminen. Mitenkä tähän kokonaisuuteen sitten istuvat vaikkapa matkat Porista Helsinkiin?
Kun asetetaan rinnan eri liikennevälineiden aiheuttamiin CO2-päästöihin (juna, linja-auto oma auto, taksi ja lentokone) saadaan yhden matkustajan aiheuttamat päästöt seuraavasti:

Juna 3,6 kg (laskettu Intercity-juna, sähkö VR:n nykyisin käyttämää vihreää sähköä)

Linja-auto 12 kg CO2 (laskettu 12 matkustajan mukanaolo koko matkan)

Oma auto 39,1 kg (laskettu kuten taksi)

Taksi 39.1 kg /79,2kg) (jälkimäinen luku, koska taksin pitää tulla takaisin ”tyhjänä”)

Lentokone 44,4 kg (laskettu potkuriturbiini ATR-kone ja taksi Seutula-keskusta)

Edellä olevat luvut ovat riittävän tarkkoja kertomaan lentoliikenteen saastuttavuudesta ja sähköjunan lähes täysin puhtaasta vaihtoehdosta. Kuitenkin ajallisesti (SK:n mukaan) lentomatkustaja ”voittaa” vain yhden matkan ajassa (juna 210 min ja lento + taksi 105 min). Menisikö puolet ajasta “hukkaan” junalla matkustettaessa? Tänä päivänä junassa on yhä useammalla matkustajalla mukanaan tietokone ja lähes kaikilla ainakin matkapuhelin. Näin VR tarjoaa junalipun hinnalla myös ”toimistohuoneen”. Mikä mainio mahdollisuus työskennellä vielä (valitettavasti!) melko tyhjissä vaunuissa. Isommalle joukolle voi varata konferenssivaunun kokouspaikaksi tai järjestää myynninedistämistilaisuuden näyttelyvaunussa.

SK:ssa (4.8.)Fiblon Oy:n tj. Pekka Ekberg valitti myyntimiestensä ja omaa tuskaansa jos ei pääse samana päivänä takaisin Poriin käytyään ”Euroopassa”, niin kuin hän sanoo. Samalla hän tyrmää videoneuvottelumahdollisuuden kun ”tietokone vääristää lautasliinojen värin kaupat, jota käydään kahden kesken kahvikupin ääressä”.

Myönnän toki kokemuksesta, että myyntityö vaatii henkilökohtaisia suhteita. Kuitenkin ympäristöstään välittävä yritys pystyy löytämään pätevää vientihenkilöstöä, joka on valmis matkaamaan Eurooppaan vaikkapa maanantaina ja takaisin perjantaina. Hyvin järjestetty organisaatio mitoittaa kahvinjuojansa käyntimäärät siten että tärkeimmät asiakkaat saavat kahvinsa ja yritys tarvitsemansa tilaukset. Samalla yritys säästää rahaa ja ympäristöä vähentämällä reippaasti jatkuvaa lentämistä. Ai niin, miten kävikään myyntimiesten, bisnesihmisten ja kaiken maailman kokousneuvottelijoiden matkat, kun tuhka esti lennot? Ehkäpä muutkin kulkuneuvot kelpasivat vielä ilmastoa säästäen.

Eurooppa tuhoutuu kuluttamisen, ostamisen ja myymisen kulttuuriin, jolla ei ole moraalia (Alexander Sokurow)

Olemmeko mekin mukana venäläisen elokuvaohjaajan ennustaessa synkin sanoin tulevaisuuttamme? Sokurow puhuu Euroopan asukkaista sohvakoirina jotka vain odottavat rapsutusta. Samaa teemaa sivuaa oma maestromme Aki Kaurismäki todetessaan ihmiskunnan loputtoman ahneuden seurauksena taistelevan olemassaolostaan ja samalla puhuessaan jatkuvasta taloudellisesta kasvusta. Kaurismäen sanat kertovat yhtälöstä joka ei voi koskaan toteutua.

Kuluttaminen se eri muodoissa on jo muodostunut kulttuuriksi jossa hyväksyntää ja hetkellistä tyydytystä haetaan eräänlaisena elämänmuotona. Pidetään itsestään selvänä, että taloudellinen kasvu on jonkinlainen tie kohti onnellisuutta. Kauanko tätä jatkuisi, ikuisestiko?

Mittaamme hyvinvointiamme vuodesta toiseen taloutta varten kehitetyillä mittareilla. Tuijotamme bruttokansantuotteen vuotuisiin prosenttilukuihin uskoen sen nousuun myös ensi vuonna. Tilastot kertovat kuitenkin ettei tämä mittari osoita kansan keskuudessa lisäävän tyytyväisyyttämme. Onnellisuutta sillä ei saavuteta. Olisiko syytä muuttaa elämäntapaamme vapaaehtoisesti eikä odottaa hetkeä kun se tulee tapahtumaan pakon sanelemana ympäristömme niin määrätessä? Kulutammehan jo nyt kolmanneksen enemmän kuin mitä maapallon resurssit antaisivat myöden.

Uskomusta jatkuvasta taloudellisesta kasvusta yritetään todistaa teknisen kasvun ja uusien innovaatioiden varjolla. Kuitenkin kulutushysteria on niin voimakkaana ohjaamassa päivittäistä toimintaamme, ettemme ennätä uusien tekniikoiden kanssa samaan vauhtiin. Päinvastainen uskomus johtaa suurempaan kulutukseen ja sen myötä luonnonvarojen nopeaan kuihtumiseen. Myös uudet innovaatiot saattavat omalta osaltaan tuhota maapalloa. Maailman hiilidioksidipäästöt lisääntyvät kaikista ponnistuksista huolimatta, vaikka ”uudet” tekniikat (esim. aurinkokeräimet, tuulivoima, bioenergia, maalämpö) kehittyvät ollen myös edullisempia tulevaisuudessa. Kehitysmaat ovat oikeutettuja nostamaan elintasoaan; Kiina ja Intia autoistuvat hurjaa vauhtia. Näissä maissa odottaa neljä miljardia ihmistä jääkaappia, sähkövalaistusta, leveämpää leipää länsimaan kulutustavaroiden lisäksi.

Uusien kuluttajille kehitetyille ”välttämättömille” kulutustavaroille suunnataan markkinoiden kautta mainontaa, mikä keskittyy ylistämään piilokeinoin materialistisia arvoja. Osansa mainonta syöttää lapsille, tällöin jo pienestä pitäen saadaan osa suunnattua suoraan tuleville kuluttajille. Näin saadaan jo aikaisin ”minulle myös heti” – ajattelu ohjaamaan ihmisten toimintaa tavaravirroissa ja vielä kateuden pakottaessa ostamaan lisää turhuuksia ” koska naapurillakin on”. Lopputuloksena on tarpeettomien hankintojen saastuttava jätevirta.

Häviäjänä tässä jätetuotannossa on ympäristömme. Ekologinen katastrofi lähestyy nopeammin kulutuksen lisääntyessä. Ilmastonmuutos on tästä selvä varoitus. Viime päivinä lehtien otsikot ovat kertoneet milloin Kiinan valtavista tulvista, milloin kuivuuden tappamista viljelmistä tai vaikkapa Euroopan ja Siperian ennätyslämpötiloista. Ehkäpä ilmastokriisin myötä ihmiset tajuavat että aineellista hyvinvointia tavoitteleva ja omahyväinen elämäntapa maapallon ja ympäristön kustannuksella ei voi olla oikein Emme tule selviytymään ilman oleellista muutosta kulutustottumuksillemme

Mitäpä siis tehdä, jotta edessä häämöttävä ekologinen tuho voitaisiin välttää? Yksi tapa voi olla kirjoittaa professori Kasserin ehdottaman uuden kertomuksen siitä mitä on olla sivistynyt ihminen. Kertomuksen tulisi olla eräänlainen hitaasti uudistuvan elämäntavan käsikirja, jossa painotetaan ihmisten kasvua ja toisistaan välittämistä. Itsekkyyden tulee väistyä ja meidän tulisi auttaa toisiaan. Kaikkiaan kyseessä on sisäisten arvojen ja tavoitteiden muuttaminen pois materialistisesta ajattelusta. Sen tulisi ohjata meitä yhdistämään ympäristön tilaa ja omaa hyvinvointiamme.

Onko enää mahdollista muuttaa omia mieltymyksiämme ja jarruttaa nykyistä vauhtia? Tänään jo puhutaan yleisemmin hitaammasta elämänmuodosta. Siirrytään nykyisestä tietoyhteiskunnasta kohti eettistä ja ekologista elämysyhteiskuntaa. Muuttamalla arvomaailmaansa se on mahdollista!