Arkisto: syyskuu 2011

Yksityisautoilu- jokaisen oikeus, harvan velvollisuus

maanantaina 12. syyskuuta 2011

Eeva Sinerjoki tuo kolumnissaan (SK 5.9.) satiirisesti esiin kaupungin autoistumisen toteamalla mm. mahdolliseksi kerrostalojen sijoittamismahdollisuuden kauas keskustasta. Myös vertaus lehmästä ja autosta on osuva, molemmat kun ovat ilmaston pahimpia saastuttajia. Kolumnistina maisematutkija nostaa esille ne ongelmat joiden kanssa kaupungissamme painimme. Yksityisautoilu on tietty jokaisen oikeus, mutta ei velvollisuus. Joukkoliikenne nykyisellään ei houkuttele autoonsa tottunutta luopumaan tavastaan. Ehkäpä radikaali muutos joukkoliikenteessä voisi tuoda apua?

Viime päivinä on ollut luettavissa lehdissä moitteita ja uskomuksia kaupungin lisätessä maksullisten pysäköintipaikkojen määrää. Talous toisen jälkeen kääntyy kahden henkilöauton käyttöön, korskeimmissa tapauksissa perheen nuori saa vielä mopoauton käyttöönsä. Kymmenettuhannet eurot kannetaan autokauppaan, muutaman euron pysäköintimaksusta nostetaan poru, liikkeet yrittävät uskotella asiakkaiden katoamista maksullisen pysäköinnin tullessa pääoven eteen.

Joukkoliikenteestä todetaan, että sitä käytettäisiin enemmän jos se olisi edullisempaa. Useimmiten katsotaan vain kertamaksun suuruutta ja unohdetaan paikallisliikenteen huokeat kustannukset käyttämällä kymppi- tai kuukausilippua. Niinpä julkinen keskustelu on pyörinyt enemmän vain linja-autovuorojen vähentämisessä ja reittien uusimisessa. Pitäisikin olla rohkeutta lisätä joukkoliikennettä viemällä siitä osa raiteille.

Joukkoliikenneharrastaja Joona Packalén on juuri tehnyt selvityksen (luettavissa: www.sataraide.blogspot.com) jossa hän lähestyy läntisen Porin joukkoliikennettä liikennöintikustannusten näkökulmasta. Laskemat osoittavat että soveltamalla ja käyttämällä nykyisen rautatien tarjoamaa synergiaetua voisi raideliikenne Mäntyluotoon olla taloudellisesti kilpailukykyinen nykyisen linja-autoliikenteen kanssa. Packalén toteaa myös vastaavien ratkaisujen tuoneen lisämatkustajia yleensäkin joukkoliikenteeseen niin koti- kuin ulkomailla.

Joustavan lähiliikenteen siirtyessä enemmän raideliikenteeseen tarvitaan täydentävää linja-autoliikennettä jotka näin yhdessä muodostaisivat joustavan ja nopean yhteyden vähentäen oman auton tarvetta kaupungin keskustassa. Luonnollisesti muutostyö tulee viemään aikaa. Kuitenkin odottaisin päättäjien tutustuvan Packalénin työhön: kokonaan erilainen lähestymistapa tekee sen mielenkiintoiseksi osoittamalla uuden suunnan osalle Porin joukkoliikennettä. Samalla se avaisi myös vision myöhäisempään keskustan sisäiseen raideliikenteeseen.

Kuka päättää ympäristöluvista

torstaina 1. syyskuuta 2011

Mäntyluodon satama-altaan syvennyksen ympäristöluvassa (luvan myöntää Aluehallintovirasto = AVI. joka ratkaisee aiemmin alueelliselle ympäristökeskukselle ja ympäristölupavirastolle kuuluneet ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaiset lupa-asiat) määriteltiin ruopattavien maamassojen varastointipaikat joko maalle nostettaviksi tai osittain Kallonlahteen läjitettäväksi. Uniluotolaisten hämmästykseksi kuitenkin kesän mittaan avomeren suuntaan hinattiin ruoppausmassalla täytettyjä proomuja yksi toisensa jälkeen sinne tyhjennettäviksi. Kaupungin ympäristövirasto ei ollut saanut asiasta mitään tietoa. Oliko toiminta lupaehtojen vastaista?

Satama-altaan rakennuttamisesta vastaa Porin kaupunki. Rakennuttaja oli pyytänyt lupaa noin 50 000 M3:n silttimoreenin läjittämisestä väylän vesiläjitysalueelle Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta (ELY) vedoten taloudellisempaan ja nopeampaan massojen käsittelyyn. Samassa lupapyynnössä todettiin myös, että maa-aines ei sisällä haitallisia ainesosia. ELY ”katsoi” että uutta lupaa ei tarvitse hakea AVIlta vaikka alkuperäisestä lainhyväksymästä ympäristöluvasta poiketaan. Kuka siis viime kädessä vastaa ympäristölupien noudattamisesta vai onko kyseessä kahden viraston välinen nokkapokka?

AVIn myöntämän sataman ympäristöluvan toinen allekirjoittaja on ympäristöneuvos Tapio Kovanen. Puhelinkeskustelussa hän totesi, että AVI myöntää luvat ja ELY valvoo mm. luvanvaraisia töitä. Hänen mukaansa on osittain maan tapa, että vähäisiin muutoksiin ELYllä on ollut tapana tehdä korjauksia. Tätä ei mitenkään laissa ole sanottu. Onko nyt noin 15 %:n poikkeama (satama-altaan kuokkaruoppauksen lupa kaikkiaan 340 000 M3), lupaan sitten vähäinen, jääköön kunkin itsensä mietittäväksi.

Valitettavana todistuksena virastojen olemattomasta tiedottamisesta kertoo se, että Porin kaupungin ympäristövirasto ei saanut mitään tietoa rakennuttajan ja ELYn välisestä toiminnasta ennen kuin uniluotolaiset havahtuivat proomuliikenteeseen. Kaikki näyttää olevan mahdollista?